Järvi-Pohjanmaalla 19 koronatartuntaa

Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on todettu 15.10.2020 mennessä yhteensä 19 positiivista Covid -19 tartuntaa. Todetut tartunnat liittyvät Ylläksen ruskaretkiin ja Seinäjoen opiskelijatartuntoihin sekä niiden jatkotartuntaketjuihin, tiedottaa pandemiajohtoryhmä.

Covid -19 tartunnan saaneet on asetettu eristykseen. Tartunnan saaneita ja sille altistuneita on kaikkien Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kunnissa. Altistuneita on yhteensä noin 160, joista yhteistoiminta-alueen kuntalaisia on noin 130. Tartunnan saaneiden eristyksistä ja altistuneiden karanteeneista noin puolet on jo päättynyt.

Pandemiajohtoryhmä päivitti kokouksessaan alueelliset, 31. lokakuuta saakka voimassa olevat suositukset Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueelle. Yli 20 hengen kokoontumisia ei järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa. Kasvomaskeja suositellaan käytettävän seuraavissa tilanteissa: joukkoliikenteessä, jossa on lähikontakteja, ei aina voida välttää, koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella, riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin, tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella, toisen asteen oppilaitoksissa, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen akuuttiosastolla, tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköissä on vahva suositus vierailujen välttämiseksi (pois lukien vierailu saattohoitopotilaiden luona). Uusia asiakkaita ei oteta lyhyille, alle viikon jaksoille Intervalliosastolle, Lintukotiin, Windalaan, Sateenkaareen ja Tuulikelloon.

Ikäihmisten päivätoiminta, Harjulanpirtin ryhmätoiminta ja Työpaja Apajan toiminta ovattauolla. Vimpelin kunnan tiloissa ei järjestetä yleisötapahtumia. Vimpelin liikuntahalli kuntosaleineen pysyy suljettuna. Ainoastaan yksittäiset oppilasryhmät voivat käyttää liikuntahallia.

Lisäksi pandemiajohtoryhmä linjasi kokouksessaan, että Lappajärven lukio jatkaa etäopetuksessa 23.10.2020 saakka. Vimpelin lukio siirtyy lähiopetukseen.Vimpelin lukio on varannut kasvomaskeja opiskelijoilleen. Opiskelijoita suositellaan kuitenkin ottamaan mukaan myös omia kasvomaskeja. Vimpelin esi-ja perusopetukselle on annettu aiemmin ohjeet etäopetukseen siirtymisestä, mikäli tartuntatilanne pahenee. Mikäli esi- ja perusopetus siirretään etäopetukseen, tai oppilas on määrätty tartuntatautilain 60 §:n mukaan karanteeniin, oppilaille järjestetään ateriajakelu. Vimpelin kansalaisopisto ja musiikkiopisto toimivat niin kauan, kun koulut ovat toiminnassa.

Pandemiajohtoryhmä muistuttaa koko alueen asukkaita huolehtimaan hyvästä käsi-ja yskimishygieniasta, turvaväleistä, kasvomaskien käytöstä sekä muista annetuista suosituksista. Seuraava kokous on tiistaina 20.10.2020 kello 8.00.

Jaa juttu: