Kortesjärveläisbändi Malamujérin neljäs levy Myalo on aiempaa tutkiskelevampaa mutta samalla soivempaa ja levollisempaa

Malamujérin neljäs albumi kantaa nimeä Myalo. Kuva on albumin kansi.

Julkaistu:

Aihe:

OMINTAKEISTA hypnorockiaan soittava kortesjärveläinen Malamujér julkaisi neljännen levynsä 2. lokakuuta.

Laulaja-kitaristi Topias Mattila, basisti Kalle Mattila ja rumpali Jiri Mustajärvi ovat rakentaneet Myalo-nimeä kantavaa levykokonaisuutta rauhaisuudessa ulkopuolisten tahojen kanssa.

–Biisimateriaalin synty tapahtui luontevasti kolmannen levyn jälkeen, mutta annoimme kappaleiden elää omaa elämäänsä viime syksyn ja sitä edeltävän kevään. Perkasimme palaset muottiinsa ennen varsinaista äänityssessiota, Mustajärvi kertoo.

Kokonaisuus äänitettiin viime vuoden lopulla Astia-studiolla Lappeenrannassa Miitri Aaltosen huomassa. Miksaus tehtiin myöhemmin samassa paikassa. Levyn on masteroinut Mika Jussila Finnvoxilta.

MUSTAJÄRVI kuvailee uutta levyä yhtyeen aikaisempaa tuotantoa soivemmaksi ja levollisemmaksi.

–Myös aihepiirit ovat tutkiskelevampia ja teemallisesti yhtenäisempiä.

Hän sanoo, että levykokonaisuudet ja teemat ovat aina olleet tärkeitä Malamujér-kolmikolle. Se on oleellinen osa heidän kokemaansa musiikkia ja sen vaiheita. Uuden levyn teemaksi muotoutui ihmismielen vaiheet ja sen nyrjähdykset.

–Teemoja emme koskaan ennalta sovi tai mieti sitä, mitä haluaisimme seuraavalla levyllä sanoa tai tuoda ilmi. Ne ovat ikään kuin jo alitajunnassa olemassa tekovaiheessa ja näyttäytyvät meille vasta prosessin loppuvaiheilla — mikä on kiehtovaa, sillä me kaikki kolme teemme tekstejä ja kappaleita, ja silti aihepiirit ovat aina yhtenäisiä keskenään jokaisen levyn vaiheissa. Ehkä me elämme jo symbioosissa, jos se ylipäätään on kolmelle loiselle mahdollista, hän miettii.

HEIDÄN kappaleensa syntyvät jamittelemalla eli yhteissoitossa hetken lauluina.

–Aikaisempien levyjen kanssa meillä oli varmasti enemmälti systeemi, että jokainen toi selkeämmin omia kappaleitaan, joita oltiin jo tahoillamme mietitty, jotka sitten ottivat lopullisen uomansa treenikämppäjameissa. Nykyään kappaleet ovat levy levyltä enemmän yhteisvaikutuksen alaisia, Mustajärvi sanoo. –Teksteissä olemme säilyttäneet omat intimiteettimme. Niitä ei ole lähdetty yhteistuumin sotkemaan.

Aina uusien sessioiden koittaessa kolmikko löytää nopeasti punaisen langan ja tuntuman siihen, mitä seurata milloinkin.

–Tämä aika ilmeisesti vaati jokaiselle tutkiskelevamman ja tietyin raamein kevyemmän alustan. Ehkä ainoan todellisen pyrkimyksemme — saada luoda — lisäksi tavoitteemme on ollut uudistua jatkuvasti ja löytää erilaisia lähestymiskulmia ja tekotapoja. Tähän mennessä se on tosin toteutunut täysin itsestään, hän pohtii.

Yhtyeen luomistapoja tukee myöskin heidän viimekesäinen audiovisuaalinen toteutuksensa Mule Sessions. Se löytyy Youtubesta kokonaisuudessaan epävirallisena albumina.

–Sen materiaaleja ei suunniteltu ääntäkään etukäteen. Lähdettiin vaan tekemään ja katsomaan, montako niitä tulisi. Ja tulihan niitä. Myöskään yhtäkään ääntä tai otosta emme karsineet pois jälkityöstössä, saati lisänneet soittimia tai raitoja. Se on lyhentymättömänä siellä juuri niin kuin se siinä hetkessä tallentui, hän kertoo. –Video-ongelmilta emme kuitenkaan säästyneet, mutta kuvamateriaali on sitten sitäkin taiteellisempaa.

MYALO-ALBUMIN voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan tällä hetkellä ainakin Youtubesta, Spotifystä ja Bandcampistä.

Sen lisäksi yhtye sai onnistuneesti maaliin joukkorahoituskampanjan, jonka avulla se julkaistaan myös fyysisesti vinyylillä.

–Tämä tekotapa paukahti mieleemme, kun rahattomina mietimme julkaisuvaihtoja levylle. Vallitsevan maailmantilan ottaessa täydellisen täysalatoopin, meni meiltä vähäisetkin julkaisijaneuvottelut kankkulan kaivoon. Ja kyseinen yritelmä oli meille taas askel erilaiseen toimintaan. Se oli kokeiluna mielenkiintoinen.

Koko kolmikko tunnustautuu ”harjapesun kestäviksi vinyylimiehiksi”, kuten Mustajärvi asian muotoilee.

–Kyseinen formaatti on meille kaikille ollut aina lähinnä. Vinyylissä sekä musiikki että kansitaiteet pääsevät aivan eri ulottuvuuksille ja vähintään oikeuksiinsa. Vinyyli on kokonaisvaltainen elämys ja sen polku hyllystä levysoittimeen ja takaisin on aina kuuntelukokemus. Kansien näpräämisestä nesteytysvalintoihin.

Hän sanoo jääneensä itse vinyylien tekemiseen jopa koukkuun.

–Sen suunnitteleminen ja tekeminen on mahtavaa! Ja varmasti kolmentoista parhaimman tuntemuksen joukkoon menee pidellä omaa tuotostaan käpälissään vinyyliformaatissa. Varmaksi todensimme tämän parin vuoden takaisella Coloratura-levyllämme, jonka väkisin puskimme kyseiseen muotoon.

YHTYEEN kolmas albumi julkaistiin vuonna 2018. Mustajärvi kertoo, että he tekivät sen tiimoilta tähän mennessä parhaat keikkansa.

–Soitimme muun muassa Provinssissa, rockfestari Naamoilla, Uleåborg Festival Of Psychedeliassa ynnä muilla alan festivaaleilla ja klubeilla, hän luettelee. –Keikkailu on myöskin elinehto tekemisellemme. Saamme toteuttaa ja purkaa sen turvin sellaisia luomisemme osa-alueita, joiden lihaksi tuominen ei onnistu millään muilla keinolla.

Kortesjärvi on edelleen Malamujérin ”norsunluutorni”. Heidän treenikämpäänsä ja tukikohtansa sijaitsee siellä edelleen, vaikka he tällä hetkellä vaikuttavatkin muualla.

–Kokoonnumme siellä aika ajoin juonimaan ja luovimaan. Katukuvassa meitä harvemmin näkyy.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.