JokaSafe 60 vuotta

Karoliina Sulkakoski ja monta laatikollista tehtaalta lähteviä työkäsineitä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

SUOJAAVIA työkäsineitä Evijärvellä valmistava JokaSafe viettää tänä vuonna kuusikymppisiään. Merkkipaalua juhlistettiin torstaina kakkukahvein ja avoimin ovin.

Tehtaan perustivat vuonna 1960 kaverukset Esko Sulkakoski ja Matti Jokela. He ryhtyivät valmistamaan sileäpintaisia työrukkasia pääasiassa lähiseudun maatalouden ja rakennusteollisuuden käyttöön.

Nykyisin Kuoppa-aholta Pukkilantielle siirtyneellä yrityksellä on parikymmentä työntekijää. Toimitusjohtaja ja Eskon lapsenlapsi Karoliina Sulkakoski kertoo, että alkuperäisen mallin kaltaisia rukkasia löytyy yhä mallistosta, vaikka repertuaari onkin laajentunut niistä ajoista paljon.

–Aika harva valmistaja ylipäätään tekee rukkasia, vaan kyllä ne melkein ovat sormikkaita. Mutta meillä rukkasmalli on pysynyt, ja rouhepintainen rukkasmalli on yksi eniten myydyimpiä tuotteitamme tällä hetkellä.

SULKAKOSKEN mukaan JokaSafella ei ole lainkaan kotimaisia valmistajakilpailijoita.

–Euroopasta löytyy lisäksemme vain yksi sellainen firma — mutta se ei tarkoita, etteikö kilpailua olisi. Erilaisia synteettisiä, kangas- ja nahkakäsineitä ja muita käsineitä tuodaan Suomeen vuosittain miljoonilla euroilla.

Tänä päivänä valtaosa evijärveläisistä työkäsineistä menee kahdelle isolle asiakkaalle: kotimaiselle teollisuuden tukkuliike Etralle, josta ne päätyvät esimerkiksi vaneriteollisuuden käyttöön, sekä venäläiselle yritykselle, joka niin ikään myy suojavarusteita etenkin öljy- ja kaasuteollisuuden käyttöön.

KAUPPAA hierottiin itänaapurin kanssa jo neuvostoaikoina. Ensimmäiset erät olivat isoja ja antoivat mukavan sysäyksen yrityksen liiketoiminnalle.

–Tehtiin niin sanottua bilateraalikauppaa eli vaihdantataloutta, jossa Suomen valtio oli mukana. Me myytiin käsineitä ja valtio sai vaihdossa jotain tavaraa.

Mainos

Iso tapahtuma yrityksen historiassa oli Neuvostoliiton hajoaminen. Kaupanteko käytännössä päättyi vähäksi aikaa kuin seinään.

–Isoisä ja Matti miettivät silloin, että mitäs nyt tehdään. Onneksi Venäjän-kauppaa saatiin myöhemmin tilalle.

Eräs merkittävä sen jälkeinen muutos tapahtui myös, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Se toi mukanaan sertifioinnit. Markkinoilla ei enää saanut olla testaamattomia suojavarusteita.

–Ennen sitä kuka hyvänsä pystyi väittämään, että heidän käsineensä ja kenkänsä suojaavat käyttäjäänsä kaikilta mahdollisilta aineilta, eikä heidän tarvinnut todistaa sitä mitenkään.

SULKAKOSKI itse on työskennellyt yrityksessä viitisentoista vuotta. Uransa kohokohdaksi hän nimeää erityisesti monet Venäjän-matkat.

–Ne ovat olleet avartavia reissuja. Ja kun olet toisella puolella maailmaa, ja sieltä löytyy asiakas joka on jo käyttänyt meidän käsineitämme, onhan se hyvä tunne.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

–Näen itseni täällä johtamassa tätä yritystä. Siinä vaiheessa meillä on enemmän porukkaa ja edustajia useammissa maissa. Tuoterepertuaarimme on myös kasvanut. Kasvu meillä on tavoitteena, hän miettii.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.