Sairasta lievät oireet kotona

Julkaistu:

Aihe:

NYT on taas flunssa-aika käsillä, muistutetaan Järvi-Pohjanmaan perusturvasta. Tartuntataudeista yleisimpiä ovat erilaiset hengitystieinfektiot. Nuhakuume eli flunssa kattaa yli viidenneksen ja hengitystieinfektioista noin kaksi viidesosaa äkillisistä sairauksista. Rhinovirukset ovat yleisimpiä lievien hengitystieinfektioiden eli nuhakuumeen aiheuttajia. Lievissä hengitystieinfektioissa ei tarvitse hakeutua hoitoon, vaan tavanomaisen flunssan voi parantaa kotona, jos vointi sen sallii. Flunssainen henkilö saattaa tartuttaa tahtomattaan muita ihmisiä.

Oireista ei voi yksin päätellä, onko kyseessä tavallinen flunssa tai koronavirustartunta. Lievissäkin hengitystieinfektion oireissa on kuitenkin tärkeää käydä koronatestissä. Infektiot ovat yleisimpiä pienillä lapsilla, mutta niitä esiintyy kaikenikäisillä, erityisesti kevättalvisin ja syksyisin. Pikkulasten kohdalla lieviä oireita voi seurata kotona ilman testaamista. Lieväoireinenkin lapsi on vietävä testiin, jos lapsi tai joku perheenjäsenistä on altistunut varmistetulle koronatapaukselle tai matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vuorokauden aikana.

Kaikki hengitystieinfektioita aiheuttavat virukset tarttuvat helposti yskiessä pisaratartuntana sekä käsien välityksellä. Virusta siirtyy hengitystie-eritteistä käsiin, käsistä toisiin ihmisiin, ja edelleen käsien kautta suun tai nenän limakalvolle. Paras tapa suojautua ja estää tartuntojen leviämistä on noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.  

On tärkeää, että jokainen sairastaa kaikki infektiot ensisijaisesti kotona, jolloin estetään oman infektion leviäminen toisiin. Infektion leviäminen lisää vastaavasti testaamistarpeita ja uusia sairauspoissaoloja. Asioidessa Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksessa Alajärvellä tai muilla alueen terveysasemilla on oltava aina ensin yhteydessä puhelimitse. Ensisijainen oirearvio on hyvä tehdä netissä omaolo.fi-sivustolla. Koronatestauspaikka Järvi-Pohjanmaalla on drive-in-näytteenottopisteessä Alajärvellä terveyskeskuksen piha-alueella.

Drive-in-näytteenotossa ja flunssapoliklinikalla henkilökunta käyttää suojavarusteita THL:n ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaisesti. Koronatestaus on kansalaisille turvallista. 

Infektioiden torjunnassa on tärkeää noudattaa alla olevia ohjeita:

  • Pidä 2 metrin turvaväli
  • Yski ja aivasta oikein
  • Pese kädet saippualla ja vedellä aina ennen kuin syöt ja juot, tulet kotiin tai käyt WC:ssä
  • Käytä käsidesiä, jos käsienpesu ei ole mahdollista
  • Pysy kotona, mikäli olet sairas

Jos tarvitset terveydenhuollon palveluita, soita aina ensin seuraaviin numeroihin:

  • Järvi-Pohjanmaan keskitetty ajanvaraus puh. 06 2412 7700
  • Päivystysapu 24/7 puh 116 117
  • Korona oirearvio omaolo.fi
  • Valtakunnallinen koronaviruspuhelinneuvonta 0295 535 535 (ma-pe klo 8-21 ja la klo 9-15)
  • Hätänumero 112

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.