Viisiottelu juhlisti kaupungin ja seurakunnan hyvää yhteistyötä

Vesa Koivunen ja Ari Auranen mittelivät viisiottelussa, joka muodostui varsin tasaiseksi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

ARI Aurasen kuulakaari hapuili taivaita, Vesa Koivusen kuula ponnahti Alajärven aaltomaisesti, tuomitsi seurakunnan lähetys- ja viestintäkoordinaattori Tiina Akomeah kirkkoherran ja kaupunginjohtajan välisen viisiottelun taiteellista antia, ja päätyi leikkimielisessä kisassa tasapeliin kilpailijoiden kesken.

Ankkurikentällä keskiviikkoiltapäivällä järjestetty kohtaaminen keräsi paikalle mukavasti yleisöä, jota viihdyttivät niin kilpailijoiden otteet kuin Lasse Mansikka-ahon juontokin. Lajeina olivat teikkaus ja pesäpallon lyöminen, vauhditon pituushyppy, keihäänheitto heikommalla kädellä, kiekonheitto sekä kuulantyöntö heikommalla kädellä. Kaikissa lajeissa nähtiin huimaa itsensä ylittämistä.

–Heitin kiekkoa ensimmäisen kerran elämässäni, totesi lajin voittanut Auranen kisan jälkeen.

Idea tapahtuman toteutukseen lähti liikkeelle seurakunnan somehaasteesta, ja 1 000 seuraajan tultua täyteen kirkkoherra Auranen haastoi kaupunginjohtaja Koivusen leikkimieliseen kisaan.

Mainos

–Kaupunki ja seurakunta elävät rinnakkain ja kirjaimellisesti naapureina. Hyvä yhteistyö alkoi jo edeltäjiemme aikana, ja jatkuu nyt, totesi Koivunen.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu mainitsi tervehdyksessään, että tällainen tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, että vaikeina aikoina kokoonnutaan yhteen.

–Me täällä toteutamme asioita omien vahvuuksiemme kautta. Alajärvi on profiloitunut kaupunkina liikunnassa. Se on yhtä lailla voimavara ja terveysliikuntaa kuin menestystä kilpatasollakin; Mikko Paavola voitti Kalevan Kisoissa seiväskultaa.

Koivunen totesi palkintojen jaossa, että seuraavaksi on hänen vuoronsa haastaa Auranen. Se, missä merkeissä haasto tapahtuu, on vielä mietinnässä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.