Tukkilaisteemainen perhepäivä Uittomieskämpällä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

UITTOMIESKÄMPÄLLÄ vietettiin sunnuntaina perhepäivää. Tapahtuman järjestäjänä toimi Evijärvi-Seura ry. Päivän sisältöön kuului lapsille ohjattua ohjelmaa, musiikillista tukkilaiskerrontaa sekä Reijo Saaren ohjaama tukkilaisnäytös.

Evijärvi Seura-ry:n varapuheenjohtaja Ilmari Sulkakoski kertoo, että paikalle oli valmisteltu kaksi telttaa, joista toisessa oli grillikatos ja toisessa järjestettiin ohjelma.

–Sää suosi tapahtumassa mukavasti. Perheiltapäivässä oli ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. Ohjelman kesto oli muutaman tunnin verran ja paikalle saapui noin sata henkilöä. Mielestäni ilta oli erittäin onnistunut, Sulkakoski kommentoi.

Tapahtumassa esiintyi Trio Kajo & Niina Koivisto. Sulkakoski kertoo Koiviston olevan taustaltaan lastentarhaopettaja.

–Tämän työkokemuksen kautta nuorien osallistujien laulatus sujui Sulkakoskelta varsin kätevästi ja erinomaisella rutiinilla, Sulkakoski toteaa.

TUKKILAISTAPAHTUMAN teknillisenä johtaja toiminut Reijo Mäki sanoo päivän esitysien sujuneen hyvin ja saaneen positiivisen vastaanoton yleisön keskuudessa.

–Ohjaamani esitys käsitteli vanhoja entisiä tukkilaiskilpailujen työlajeja. Luvassa oli muun muassa puomilla juoksua ja muita samanlaisia suoritteita, Mäki tarkentaa.

Mainos

Mäki oli erityisesti tyytyväinen nuorten esittämien suoritusten onnistumisiin. Kosteusvaurioilta säilyttiin ja vaatteet pysyivät kuivana jokaisella tukkien kanssa toimineella.

–Nuoret ovat olleet todella innolla mukana tässä projektissa, joten on todella hienoa, että he saivat päättää pitkän harjoittelun onnistuneeseen esitykseen, Mäki kehuu.

SULKAKOSKI sanoo tukkilaisteemaisen perhepäivän tapahtumakonseptin kehittämisen jatkuvan tulevaisuudessa. Mäkilä lupailee olevansa valmis jatkamaan nuorten ohjausta perinteisten tukkilaislajien saloihin, mikäli tukkilaislajeista innostuneita löytyy.

Ensi vuodelle Evijärvellä on suunnitelmissa järjestää myös suuremman luokan tukkilaiskilpailu.

–Ne siirrettiin vuodella eteenpäin edeltäneeltä kesältä keväällä sattuneiden olosuhteiden vuoksi. Toivottavasti pääsemme tapahtuman toteuttamaan ensi kesänä suunnitelmien mukaisesti, Sulkakoski ilmoittaa.

Tapahtumapaikalla oli tarjolla kahvia, mehua, makkaraa sekä mahdollisuus osallistua arvontaan. Arvonnan pääpalkintona oli viikonloppu Uittomieskämpällä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.