Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Covid-19-tilanteesta

Alueellamme on todettu yhteensä 48 Covid-19-tartuntaa, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa. Sairaalahoidossa koronapotilaita ei ole. Virustestauksia on tehty sairaanhoitopiirin toimesta keskiviikkoaamuun mennessä 7 686, joista 144 tiistain aikana.

ALUEELLAMME on todettu yhteensä 48 Covid-19-tartuntaa, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa. Sairaalahoidossa koronapotilaita ei ole. Virustestauksia on tehty sairaanhoitopiirin toimesta keskiviikkoaamuun mennessä 7 686, joista 144 tiistain aikana.

Alkukesän suvantovaiheen jälkeen muiden hengitystietulehdusten esiintyvyys on kääntynyt kasvuun, mikä näkyy lisääntyneinä koronanäytemäärinä erityisesti viimeisen kahden viikon aikana.

–Tavoitteena on ottaa koronaviruksen osoittamiseen tarvittava nenänielunäyte omassa terveyskeskuksessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämän strategian mukaisesti terveyskeskuksissa otettujen näytteiden osuus on koko ajan kasvanut ja on ollut viime viikkoina 78 prosenttia kaikista näytteistä. Suhteellisesti eniten näytteitä on otettu Kuusiokuntien alueella, ylilääkäri Matti Rekiaro kertoo.

SAIRAANHOITOPIIRI korostaa sitä, että toisen aallon syntymisen estämiseksi on tärkeää edelleen noudattaa keväällä käyttöön otettuja, tehokkaiksi osoitettuja ehkäisykeinoja.

–Sairaalavierailujen osalta haluamme muistuttaa voimassa olevista rajoituksista, joita noudattamalla saamme parhaiten suojattua potilaat, Rekiaro sanoo.

Potilaiden lähiomaisten vierailut sallitaan tietyin ehdoin. Vierailusta tulee sopia etukäteen yksikön henkilökunnan kanssa, ja vieraita voi olla samaan aikaan enintään kaksi. Turvaväli potilaaseen on säilytettävä. Vierailun suositeltu enimmäiskesto on 15 minuuttia. Vierailijan tulee käyttää käsihuuhdetta sairaalaan, osastolle ja potilashuoneeseen tullessaan ja sieltä poistuessaan. Vierailijalla ei saa olla hengitystietulehdusoireita eikä oleskelua ulkomailla viimeisen 14 vuorokauden aikana. Teho-osastolla, tehostetun valvonnan yksikössä ja vuodeosastolla A42 vieraileville annetaan kirurginen suu-nenäsuojus. Saattohoidossa olevan tai muuten vakavasti sairaan potilaan omaisten vierailut sovitaan yksikön kanssa. Niissä voidaan yksikön harkinnan mukaan joustaa vieraiden määrässä ja vierailun kestossa.

SEURAAVAN kerran sairaanhoitopiiri tiedottaa koronatilanteesta maanantaina 3. elokuuta.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.