Borgwardeilla Lappajärven ympäri

borgwardeilla_lappajarven_ympari_1-1.jpg
borgwardeilla_lappajarven_ympari_1-1.jpg
Borgward-Seura kiersi vuosikokoontumisessaan Lappajärven. Borgward valmisti autoja Länsi-Saksassa 1950- ja 1960-luvulla.

BORGWARD-SEURA toteutti kolmannenkymmenennenviidennen vuosikokoontumisensa vuonna 2020 Järviseudun maisemissa. Seuralla on tällä hetkellä jäseniä yhteensä 124 kappaletta .

Vuosikokoontumisviikonlopun lauantaipäivä alkoi visiitillä S-marketin parkkialueelle, jossa ulkopuolisten oli mahdollisuus päästä tutustumaan autoihin. Parkkialueelta autot starttasivat kohti Vimpeliä tähtäimenään Lappajärven kiertäminen.

Ensimmäisenä pysähdyspaikkana toimi järvenrantapiknik Lappajärven rannalla Vimpelin puolella. Tauolla seuran puheenjohtaja Hannu Teivaala sanoo itse löytäneensä Borgward-harrastuksen pariin sattuman kautta.

–En ole ollenkaan tekninen ihminen, mutta olen aina ihaillut vanhoja autoja. Muotokieli verrattuna nykyautoihin on aivan eri luokkaa. Kesälomareissulla Ähtärissä kerran näin rivitalon parkkipaikalla juuri tämä meidän nykyisen automme kauhtuneen näköisenä, siitä se innostus sitten lähti, Teivaala muistelee.

Teivaalan mukaan Borgwardista mielenkiintoisen auton tekee sen arvokkuus ja historiallisuus. Varaosien suhteellisen helppo saatavuus tekee autosta mukavan harrastuskohteen.

–Ne ovat edelleen arvokkaita emämaassaan Saksassa. Varaosia on hyvin saatavilla. Yhdistyksessämme on myös hieno yhteishenki. Kaveria autetaan tietotaidolla ja varaosilla tarvittaessa, Teivaala toteaa.

Mainos

BORGWARDIN historian taustat ovat Länsi-Saksassa. Autoa valmistettiin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin Borgward oli aikoinaan autonvalmistajana saksalaisen Bremenin kaupungin suurin työnantaja. Yrityksen auto nimeltä Isabella oli huipputuote, joka menestyi maailmalla.

Kyseistä autoa vietiin ympäri Eurooppaa ja aina Amerikkaan asti. Tämä koitui kuitenkin lopulta Borgwardin kannalta kohtalokkaaksi asiaksi.

–Jenkkeihin lähti iso määrä autoja. Diilit heidän kanssaan menivät kuitenkin nurin ja perustaja Borgwardille tuli valtava kassavaje, joka tarkoitti, että pankista olisi pitänyt saada lisää luottoa. Oli poliittista peliä ja kilpailijat hämmentämässä, niin hän ei saanut mistään lyhytaikaista luottoa. Yritys joutui selvitystilaan ja sen hallintoon ujutettiin BMW:n talousjohtaja. Lopulta Borgward meni konkurssiin vuonna 1961, Teivaala kertoo.

Seuralle on tärkeää toimia jäsenistölleen tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti. Samat tarkoitusperät liikkuvat myös muissa asioissa.

–Kun jäseniä on ympäri Suomen, niin olemme aina pitäneet luonnollisena järjestää vuosikokoontumisemme tasaisesti eri puolilla Suomea. Viime vuonna olimme esimerkiksi Itä-Suomessa. Haluamme myös mennä eri paikkakunnille sen vuoksi, jotta voimme tarjota paikallisille mahdollisuuden nähdä kerralla Borgward-konsernin kalustoa mahdollisimman paljon, Teivaala ilmoittaa.

Reissun aikana käytiin tutustumassa Ateljee Tapio Aution kivilinnalle, josta matka jatkui Kivitippuun. Kiertoajelun jälkeen luvassa oli seuran virallinen kokous.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.