Pyöräilijää ohitettaessa taikasana on turvaväli​

Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan pyöräilijän taakse riittävän etäälle. Kuva Tomi Rossi/Liikenneturva.

Julkaistu:

Aihe:

Myös maanteillä liikutaan paljon polkupyörillä. Kun vauhti on muuta liikennettä hitaampaa, ohitustilanteilta ei voi välttyä. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa muistuttaa, että hitaampaa ajoneuvoa ohitettaessa pätevät samat periaatteet kuin muissakin ohituksissa: ohita vain silloin, kun voit tehdä sen turvallisesti.

–Ohitustilanteen on aina oltava turvallinen kaikille osapuolille. Sopivan ohitustilanteen määrittelee riittävä näkemä ja ohitustila sekä kunnon turvaväli ohitettavaan niin ennen ohitusta, sen aikana kuin sen jälkeen. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan pyöräilijän taakse riittävän etäälle, Piippa ohjeistaa.

Jätä riittävä turvaväli myös sivusuuntaan

Maantiellä pyöräilijän paikka on pientareella tai niin lähellä tien oikeata reunaa kuin on turvallista. Läheskään aina tiellä ei ole piennarta tai se on tärinäraitainen, roudan rei’ittämä tai muutoin huonokuntoinen. Autoilevan onkin otettava huomioon se, että pyöräilijälle turvallisin ajolinja voi kulkea keskemmällä ajokaistaa.

Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista autoilevista 93 prosenttia kertoi jättävänsä aina tai usein riittävän sivusuuntaisen turvavälin ohittaessaan pyöräilijää. Liikenneturvan pyöräilykyselyyn** vastanneiden pyöräilijöiden kokemus oli kuitenkin hyvin erilainen. Kaksi kolmesta koki, että autoilijat usein ohittavat pientareella tai ajoradan reunassa pyöräilevän liian läheltä. Ohitusnopeuden koki liian kovaksi 61 prosenttia vastanneista.

–Voi olla, ettei monella autoilevalla ole kokemusta ajoradalla tai maantiellä pyöräilystä. Tällöin arvio riittävästä turvavälistä voi jäädä naftiksi. Ajaessa metrimääräistä etäisyyttä voi vaikea arvioida kovin tarkasti, ja turvallisuuteen vaikuttavat myös ajoneuvon vauhti sekä koko. Kovassa vauhdissa auton ilmavirta saattaa saada pyöräilijän heittelehtimään ja aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Varmimmin ohitus sujuukin kääntämällä rattia reilusti ja käyttämällä ohitukseen viereistä kaistaa, Piippa painottaa.

Kiusaaminen ei kuulu liikenteeseen

Liikenneturvan aiemmassa kyselyssä*** ilmeni, että pyöräilijän ohittamiseen voi liittyä myös tahallista kiusantekoa. Pieni osa autoilevista kertoo, että on toisinaan tai harvoin ajanut tarkoituksella liian lähellä pyöräilijän perässä, kiilannut autolla liian lähelle pyöräilijän eteen tai ohittanut tarkoituksella tien reunassa pyöräilevän henkilön liian läheltä.

Piippa korostaa, että kiusaaminen ei kuulu liikenteeseen. Vaikka itseä jokin asia ärsyttäisikin, liikenteessä pitää pyrkiä siihen, että kaikki pääsevät ehjänä perille. Kohteliaalla ja muut huomioonottavalla käyttäytymisellä lisätään sekä myönteistä vuorovaikutusta että turvallisuutta liikenteessä.

–Kaikkien kulkijoiden on mahduttava samoille teille sopuisasti ja turvallisesti. Kiire tai oman matkan sujuvuus ei ole syy tinkiä turvallisuudesta tai vaarantaa toisia. Myös hiillostaminen tai läheltä piti -tilanteet voivat olla hengenvaarallisia. Pyöräilijän taakse hetkeksi jääminen ei juurikaan hidasta matkaa.

Ohita pyöräilijä turvallisesti näillä vinkeillä:

  • Ohita pyöräilijä vain, kun voit tehdä sen turvallisesti.
  • Muista riittävä turvaväli ennen ja jälkeen ohituksen – etenkin, jos kuljetat auton ja perävaunun yhdistelmää.
  • Pidä reilu turvaväli myös sivusuunnassa – pelkkä ilmavirta voi saada pyörän heittelehtimään. Selkeintä on ohittaa siirtymällä kokonaan vastaantulevien kaistalle.
  • Muista, että pyöräilijä voi joutua ajamaan keskemmällä tietä pientareen puuttumisen takia.

Pyöräilijän turvallisen ohittamisen vinkit voit kerrata myös tästä animaatiosta

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.