EI minä tiijä minkätähe sitä antaa yhe yöllisen sana viijä mennessää. Patenttikorkki vei minut viime yönä Muurannevalle, siihe Aholan pikkumehtää Pokelan tie vasemmalla puolella. Siellä myö kaks kaheksanvuotista, Liisa ja minä istuttii selekä koivurrunkova vaste viltirriekaleen päällä ja vietettii vappuva. Meijä eessä maassa oli tuukina vakstuukimpalane ja sen päällä kummanki simapullo, jossa oli patenttikorkki. Tottapa myö oltii saatu völijyy kans nisuva, Liisa’ äiti oli paistanu munkkija ja mulle äiti oli leikkonu liistijä nisulauvasta. Oli eväissä kans Hannatätin kaakkuja ja nene vasta maistuki nyt toilla hyviiltä. Sattu olla hetsitte aurinkone päivä ja meijä mielestä ois takuulla tarettu polovisukkiilla, jota oli kirrattu, va ei äitit ollu antanu ku järvessä oli vielä jäät.
Mutta nyt myö nautittii vapusta ja keväästä ja syötii jokahine nisummuru, juotiin sima loppuu ja pistettii patenttikorkki kiini.
Irma-Liisa Juuti
