KIRJAILIJA ja tutkija Kirsti Loukola-Ruskeeniemen Järviseudullekin sijoittuvasta Isoviha-kirjasarjasta kaavaillaan miljoonabudjetin draamasarjaa kansainvälisille markkinoille.
Sarja on vasta suunnittelun asteella, eikä sen toteutuminen ole vielä varmaa.
–Siihen haetaan nyt kansainvälistä rahoitusta. Tällainen historiallinen draamasarja on kallis toteuttaa, Loukola-Ruskeeniemi kertoo.
LOUKOLA-RUSKEENIEMEN tositapahtumiin perustuva romaanisarja kertoo isonvihan ajasta eli 1700-luvun alusta, jolloin Venäjä miehitti Suomea.
Ensimmäinen osa, vuonna 2017 ilmestynyt Kiljukotka, sijoittuu Kortesjärven Purmojärvelle ja Lappajärvelle. Venäläissotilaat saavat käskyn hävittää maata ja kaappaavat lapsia ja nuoria orjuuteen. Tarinassa seurataan heidän selviytymiskamppailuaan, mutta siinä kuvataan myös rakkautta, tukeutumista Jumalaan ja kiinteää suhdetta luontoon.
Tänä syksynä julkaistaan sarjan toinen osa, Buharan satakieli. Siinä kerrotaan orjiksi kaapatuista nuorista, jotka kuljetettiin Pohjanmaalta lopulta Keski-Aasian kaanikuntiin saakka.
Tämä orjuusteema herätti Loukola-Ruskeeniemen mukaan tuotantoportaan kiinnostuksen.
–Sattumalta yksi järviseutulainen elokuva-alan ammattilainen oli lukenut Kiljukotkan. Hän ajatteli, että siinä voisi olla potentiaalia. Kun sitä lähdettiin miettimään, Yle kiinnostui Buharan satakielestä eli tästä kansainvälisestä kuviosta.
Kirjailijan mielestä olisi tärkeää, että suomalaisten läpikäymää orjuuden aikaa saataisiin esitettyä suurelle yleisölle.
–Maailmallakin on 1700-luvun alusta tosi vähän elokuvia, ja tästä vaiheesta Suomen historiaa, tästä kansainvälisestä orjuusteemasta, ei ole koskaan kirjoitettu romaaniakaan. Se on vasta viime aikoina tullut tutkimuksissa esiin.
LOUKOLA-RUSKEENIEMI on ammatiltaan geologian professori, jonka erikoisalaa ovat ympäristö- ja malmigeologia. Hän työskentelee Geologian tutkimuskeskuksessa. Aiemmin hän on julkaissut tietokirjoja.
Esikoisromaani Kiljukotkaa varten hän kävi läpi Järviseudun vanhoja käräjäoikeuden pöytäkirjoja ja kirkonkirjoja, joissa kerrottiin suoraan venäläissotilaiden tekemistä kauheuksista.
–Useimmista muista paikoista Pohjanmaalla ja koko Suomessa ei ole säilynyt kirkonkirjoja venäläismiehityksen ajalta. Lappajärven kappalainen Laurentius Essevius ei kuitenkaan lähtenyt pakoon Ruotsiin, vaan hän jäi paikoilleen Lappajärvelle ja kirjasi ylös kaiken, mitä noina aikoina tapahtui, Loukola-Ruskeeniemi kertoo.
–Venäläiset eivät tappaneet häntä, vaikka muita kirkon miehiä he kohtelivat kovin, koska heidän koettiin olevan Ruotsin puolella. Häntä ei viety edes kuulusteluihin Vaasaan niin kuin monia muita vietiin.
KAKKOSOSAA, Buharan satakieltä, hän alkoi työstää löydettyään sattumalta arkistolähteen, jossa kerrottiin, kuinka Buharan kaanin lähettiläät Uzbekistanista olivat vierailleet Venäjän tsaarin luona. Heidän tavoitteenaan oli ostaa ilman välikäsiä 300 suomalaista talonpoikaisnaista.
–Arkistolähteen löydettyäni tuli tunne, että haluan kertoa heidän unohdetun tarinansa.
Taustatöinä kirjailija myös esimerkiksi vieraili miehensä kanssa Buharan kaupungissa Uzbekistanissa selvittämässä, miten orjakauppa toimi.
–Näitä asioita oli hyvin haasteellista selvittää, koska orjakauppa oli Venäjällä basaarikauppaa, jota viranomaiset eivät säädelleet. Sen takia siitä ei Venäjällä ole kirjallisia dokumentteja, hän kertoo.
Hän kertoo joutuneensa käyttämään mielikuvitustaan aukkojen paikkaamiseksi. Toisaalta suureksi avuksi orjakaupan logistiikan ymmärtämisessä ovat olleet kertomukset nykypäivän orjuudesta.
Esimerkiksi Isisin sotilaat ovat kaapanneet ihmisiä jesidien kylistä aivan samalla tavalla. Loukola-Ruskeeniemi kertoo, että Isisillä oli jopa käytössään samanlaiset hintataulukot kuin 1700-luvulla: 9–12-vuotiaista orjista sai parhaan hinnan, koska sen ikäiset eivät vielä panneet vastaan tai yrittäneet karata.
–Olen eläytynyt entisajan tapahtumiin tämän päivän silminnäkijöiden ja uhrien kuvauksia lukemalla ja dokumentteja katsomalla. Olen yrittänyt ymmärtää paitsi itse sitä prosessia, myös sitä, miltä se tuntuu ihmisestä joka siihen joutuu, ja millä keinoin he pystyvät selviytymään sellaisesta.
Kirjailijan mukaan selviytymiseen tarvitaan tuuria, mutta joitakuita orjiksi joutuneita on auttanut se, että he oppivat nopeasti uuden kielen ja heillä on jokin erikoislahja, jota ymmärretään vieraassakin kulttuurissa.
–Jos olet vaikkapa loistava laulaja, sellainen on monesti pelastanut hengen esimerkiksi keskitysleirillä. Valloittajien puolella on sattunut olemaan joku hyvin musikaalinen ihminen, joka on saanut orjaan henkisen yhteyden ja tukenut häntä.
JOS draamasarjaa aletaan toteuttaa, alustavasti siitä on suunniteltu kuusiosaista. Jaksot olisivat vajaan tunnin mittaisia.
Loukola-Ruskeeniemi kertoo, että sarjan alkuosa sijoittuisi Järviseudulle, mutta on tuotantoyhtiön käsissä, kuvattaisiinko se Järviseudulla.
Erääksi kuvauspaikaksi on pohdittu uzbekistanilaista Hivan kaupunkia, joka oli aikanaan orjakaupan keskus. Sen kautta arvioidaan kuljetetun kymmeniä tuhansia venäläisiä ja satoja suomalaisiakin orjia.
–Tuotantoyhtiö Kaiho Republicilla on ollut tapana, että näyttelijät ovat saman kielisiä kuin aidot henkilötkin olivat — minkä takia tämä onkin haasteellista, Loukola-Ruskeeniemi naurahtaa. –Heidän tavoitteenaan on, että tarinasta tulee todenmakuinen, eikä esimerkiksi Hivan kaania esitä suomalainen näyttelijä.
Kaiho Republic on aiemmin tuottanut viime keväänä Ylellä nähdyn Invisible Heroes -draamasarjan, joka valittiin vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi draamasarjaksi Prix Europa -festivaalilla viime syksynä. Chileläis-suomalainen, tositapahtumiin pohjautuva sarja kertoi Chilessä vuonna 1973 tapahtuneen Pinochetin juntan vallankaappauksen jälkeisistä ajoista. Suomalaisdiplomaatit Tapani Brotherus ja Ilkka Jaamala pelastivat omin nokkineen arviolta yli 2 000 poliittisen pakolaisen hengen auttamalla heidät maasta.
LOUKOLA-RUSKEENIEMI on syntynyt Kauhavalla, ja hänen sukujuurensa ovat Kortesjärvellä. Nykyisin hän asuu Kirkkonummella.
–Vaarini oli juoksija Toivo Loukola, ja äitini suku on Kukkolasta ja Fräntilästä. Lapsena, seitsemänvuotiaasta asti, asuin aina kolme kuukautta vuodesta mummolassani Kortesjärveltä. Lähdin sinne heti, kun koulu loppui, ja palasin kotiin vasta kesäloman lopussa. Tunnen Kortesjärven kotiseudukseni.
Romaaneihinsa hän kertoo haluavansa tallentaa sitä henkistä perintöä ja niitä elämänohjeita, jotka hän on mummolassa Kortesjärvellä oppinut: rehellisyyttä, työntekoa, suoruutta ja itseluottamusta.
–Mielestäni niiden ansiosta moni Järviseudulta lähtenyt on menestynyt tosin hyvin. Vaikka Kiljukotkan ja nykypäivän välissä on 300 vuotta, jotenkin tuntuu että häivähdyksenä pystyy tavoittamaan sen, miten ihmiset siinä kriisitilanteessa ajattelivat ja toimivat, koska asenteet ja tavat periytyvät sukupolvelta toiselle.
