Työnantajia autetaan saamaan työntekijöitä kotimaasta ulkomaalaisen kausityövoiman tilalle

Julkaistu:

Aihe:

Suomessa arvioidaan työvoiman tarpeeksi noin 15 000 ja esimerkiksi pelkästään Pohjanmaan tarpeen arvioidaan olevan noin 1500 ihmistä. Tämä tarve konkretisoituu erityisesti keväällä ja kesällä. Pohjanmaan ELY-keskus kokoaakin nyt toimijoita miettimään, miten asiassa voidaan yhdessä edetä toimialaa tukemaan.

Kehitysyhtiöt Dynamohouse, Concordia, Kristiinankaupungin elinkeinoyhtiö, VASEK, KOSEK JA KASE auttavat osaltaan ja tarjoavat myös Talent Scout -hankkeen yhteyshenkilöt apuun. Myös Pohjanmaan kauppakamari sekä yrittäjäjärjestöt ovat aktiivisesti mukana. Ensisijaisesti kausityöhön houkutellaan tilanteesta johtuen ilman kesätöitä jääneitä opiskelijoita ja kansainvälisiä opiskelijoita sekä koululaisia samoin kuin turvapaikanhakijoita ja lomautettuja.

Jotta avoimet kausityöpaikat ja kiinnostuneet työnhakijat voisivat kohdata toisensa, on tärkeää, että työnantajat ilmoittavat avoimet työpaikat te-palvelut.fi -verkkosivuille, Suomen suositummalle työpaikkasivustolle. Sieltä työpaikat siirtyvät automaattisesti myös Työmarkkinatorille, uudelle työn ja tekijöiden kohtaamispaikalle.

Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto informoivat työnantajia eri rekrytointimahdollisuuksista suoraan sekä yhteistyökumppaneidensa kautta. Työnantajille järjestetään pääsiäisen jälkeen muun muassa verkossa toteutettava infotilaisuus asian tiimoilta. Nuoria ja muita kausityöstä mahdollisesti kiinnostuneita tullaan niin ikään informoimaan ja innostamaan kausitöihin erillisen kampanjan kautta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.