–Olen ollut aina kiinnostunut historiasta ja luokalleni sattui hyvät historian opettajatkin. Perheessäni on ollut armeijan palveluksessa olleita henkilöitä, ja kunniamerkit kiinnostivat jo pikkupoikana. Niitä onkin kertynyt kokoelmiini huomattava määrä, muun muassa kaikki sotien muistoristit ja paljon muita.
Viime elokuussa Autio vieraili kymmenhenkisen seurueen kanssa Karjalan kannaksella. Paluumatkalla hän koki hämmentäviä hetkiä, kun bussi pysäytettiin Vaalimaan tullissa Venäjän puolella. Nuori, virkaintoinen rajavartija ihmetteli, mitä auton perässä olleessa muovipussissa oli ja kenelle esineet kuuluivat. –Pussi oli minun ja siinä oli Terenttilän alueelta löytyneitä tykistökranaattien sirpaleita ja hylsyjä. Minut käskettiin lähtemään sisälle ja ottamaan tulkki mukaan. En huolestunut, onhan romua tuotu sieltä ennenkin. Enemmän arvelin pysäyttämisen olevan pätemistä ja virkailijoiden tylsyyden torjuntaa.
Autiota ja Aarre Löytömäkeä istutettiin tunnin ajan lukitun oven takana ennen kuin mukava, huonosti englantia puhunut kuulustelija saapui paikalle. Kysyttiin, oliko seurue kaivanut maata, se kun on alueella kiellettyä. –Kerroin löytäneeni metallinkappaleet Taipaleenjoen rannalta. Sitten meni tunti ja sama kuulustelija kävi jälleen kyselemässä ja taas sama juttu tunnin päästä. Kännykän välityksellä yritimme näyttää, että meillä on Soinissa sotaperinnemuseo, mutta hänen puhelimellaan löytyi vain uutisia Timo Soinista, enkä saanut mennä hakemaan omaani.
Auto ja kaikki tavarat tutkittiin pommikoiran avulla. –He meinasivat juuttua mukana olleeseen miinaharavaan, mutta kerroimme, ettei sitä oltu käytetty. Totesin, että tavarat ovat vain rautaa, sitähän täällä on vaikka kuinka. Eversti naureskeli ja antoi luvan lähteä. Kiusanteko jatkui vielä, kun sain odottaa passini noutoa sisältä vielä vartin verran. Kaikkiaan olimme jumissa tullissa lähes neljä tuntia.
Oli se kokemus, Autio naurahtaa. –Otin asiasta selvää ja kävi ilmi, ettei sotaromua saisi tuoda ajan yli. Moni tuo, mutta kaikkea ei huomata, tai tulli haluaa rahastaa sillä. Meidän ei tarvinnut maksaa.
ENSIMMÄISET reissunsa Venäjälle Autio teki 1980-luvulla Peuran turistimatkojen matkanjohtajana. –Ne matkat olivat aikamoista hurlumheitä. 1999 olin mukana Karjalan kannakselle järjestetyllä matkalla, joka sai kimmokkeen Soinissa järjestetystä Kiirastuli-esityksestä. Tapasin siellä paikallisia oppaita, jotka perehdyttivät sota-alueiden maastoon ja tarinoihin. Sen jälkeen olen ollut järjestämässä sotapaikkoihin keskittyneitä matkoja. Ensimmäisillä oli mukana nelisenkymmentä, mutta pienemmällä porukalla pääsee paremmin liikkumaan ja tutustumaan maastoihin, saa enemmän irti. Viime reissuilla on ollut mukana Soini-seuran väkeä ja sotahistorian harrastajia.
Taipaleenjoen rannan taistelupaikoille on rakennettu rikkaiden venäläisten huviloita ja alueet on aidattu, mikä vaikeuttaa paikkoihin tutustumista. Suomalaisten talvisodan alussa menettämän Alcatraz -bunkkerin jäännökset purettiin yksityisen lentokentän tieltä. –Keljän ja Terenttilän välinen tie on niin huonossa kunnossa, että autolla on mentävä kävelyvauhtia. Kirvesmäkeen ei pääse autolla, mutta lentokentältä kävellen tai veneellä Raudun kautta kyllä. Viime kesänä emme sinne ehtineet.
Kesäkuussa seurue on suunnitellut matkaa muun muassa Salpalinjan, Raudun ja Terenttilän maastoihin.
VAIKKA sotaa käytiin 80 vuotta sitten, sen jäljet näkyvät maastossa vieläkin. –Taipaleenjoen ja Viipurin väliset metsät ovat täynnä kranaattikuoppia. Hiekkaisesta maasta löytyy vielä helpohkosti sodan jäännöksiä. Sivualueilta saattaa löytyä vielä suutareiksi jääneitä tykistöammuksiakin.
Elämänmeno rajan takana on muuttunut 80-luvulta hurjasti. Silloin jobbarit halusivat vaihtaa rahaa ja ostaa länsitavaraa turisteilta. Nyt siellä on samaa tavaraa kuin Suomessakin, jopa parempaa. –Nuoret venäläiset ovat hyvin pukeutuneita, laatutietoisia, valveutuneita ja kiinnostuneita politiikasta. Pietarin ja Viipurin kaupunkikuvat ovat siistiytyneet, mutta pienemmillä teillä pientareet ovat edelleen roskaa täynnä. Karjalaiskylissä on kaatumaisillaan olevia taloja, mutta aina satelliittiantenni katolla ja aita pihan ympärillä.
Matkailu rajan yli lisääntyy, moni suomalainen käy kosmetologilla ja autohuollossa Viipurissa ja ostaa sieltä polttoainetta, Autio toteaa.
Laajoja kokoelmia vaikea saada esille
LASSE Autiolla on laajat kokoelmat erilaista sota-ajan esineistöä ja asiakirjoja. Niitä sekä Soini-seuran aiheeseen liittyviä kokoelmia on esillä Kuninkaantuvalla. Kesäksi Autio toteuttaa näyttelyt vuosien 1918-1944 rintamataiteesta sekä puhdetöistä. –Kokoelmistani löytyy muun muassa 140 lentolehtistä. Nekin olisi hieno saada jonnekin esille. Näin pienellä paikkakunnalla ongelma on, etteivät ne kiinnosta monia. Isompiin museoihinkaan tavaraa ei kannata luovuttaa, niissä on jo niin paljon tavaraa, etteivät ne pääse ehkä koskaan esille. Näissä olisi paljon mielenkiintoista tutkittavaa niin yleisölle kuin historian tutkijoillekin.
Viime kesänä Kuninkaantuvalla kävi kahden kuukauden aikana yli 500 henkeä. Soini-seura osti eurolla entisen kunnantalo kakkosen ja kunnosti sen näyttely- ja kokoontumistilaksi Euroopan maaseudun kehittämisrahaston 84 161,40 euron tuella, lisäksi saatiin Soinin kuntaosuus 21 040, 35 euroa ja vastikkeettoman työn hinnaksi jäi 35 067.25 eli kokonaiskustannukset olivat 140 269 euroa. Tilaa myös vuokrataan edullisesti erilaisiin kokouksiin. Paikka onkin koettu tärkeäksi ja hyväksi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että isompaakin tilaa tarvittaisiin. Autio aikoo ehdottaa, että väliseinä kokoustilan ja viereisen tilapäisen työntekijän huoneen väliltä purettaisiin, jolloin esimerkiksi luennoille saataisiin mahtumaan enemmän väkeä.
Talviaikaan Kuninkaantupa on avoinna sopimuksen mukaan.
AUTIO myöntää pohtivansa joskus, mitä järkeä sotaperinteen tutkimisessa ja keräämisessä on. Rahaa menee hankintoihin paljon, ja ne vievät paljon tilaa. On aikapulaakin ehtiä perehtyä kaikkeen. –Osasta kokoelmia voisin tehdä kaupat jonkun kanssa.
