Ensi-ilta päädyttiin pitämään Paalijärven lavalla, vaikka lähialueella olisi ollut tarkoitukseen ehkä paremminkin sopivia tiloja. –Tämä on kylätapahtuma, ja luonne olisi muuttunut, jos se olisi viety pois, toteaa käsikirjoittaja Asko Ranta-aho.
Elokuva, fiktiivinen dokumentti, on samalla Paalijärven kolmas kyläkirja sähköisessä muodossa, hän tiivistää. Unelan takan äärellä 1960- ja 70-lukujen nuoret muistelevat takaumin sen aikaisia tapahtumia, joissa oli käänteitä ja huumoria.
Aluksi hanketta tehtiin amatöörivoimin, mutta metodi ja ohjaaja vaihtuivat matkan varrella. –Uutta tekstiäkin tuli, ja lopulta elokuvasta jouduttiin jättämään pois paljonkin kuvattua aineistoa. Budjetti kasvoi 15 000 euroon, jota kerättiin kunnilta ja yrityssponsoreilta.
Ohjaaja Eerik Kantokoskella oli näkemystä myös yksityiskohtien autenttisuudesta, joten rekvisiittaa ja varusteita kerättiin aina Kaustista ja Petäjävettä myöten.
ALUN perin Ranta-aho ajatteli, että elokuvassa näyttelisivät paalijärveläiset, mutta lopulta heitä näkyy rooleissa kourallinen: Rauno Uusimäki esittää seppä Viljo Matilaa, Kyllikki Hannula Ester Ojajärveä, Jani Laasala Sauli Ojajärveä, Merja Koivisto Senjaa ja Jaana Hautakangas erästä Vimpelin tytöistä.
Kaiken kaikkiaan filmille otettiin 15 näyttelijän työtä. Kantokoski hankki loput näyttelijät omilla suhteillaan. –Pitää kyllä hattua nostaa näille nuorille miehille, kun he viikonloppuaamuna kahdeksalta olivat jo kuvauspaikalla, kiittelee Ranta-aho eri puolilta maakuntaa kuvauksiin ruokapalkalla osallistuneita nuorukaisia. –Päivät venyivät pitkiksi. Jos nyt elokuvan pääsylipputuloista jotain saadaan kokoon, jaetaan se heille pienenä korvauksena.
Hän kertoo hämmästyneensä itsekin, kuinka käsikirjoitus heräsi henkiin. –Kyllä siinä nauroi itsekin, kun näyttelijät innostuivat rooleissaan luomaan kohtausta. Huumoria ja komiikkaa on luvassa niin, että jos jotakuta ei tätä katsoessaan naurata, tai edes hymyilytä, on sen ihmisen tilanne melko huono!
Ranta-aho kiittää myös alkuperäistä Unelan porukkaa vahvasta panostuksesta.
–Kuusi, seitsemän miestä oli paikalla aina, oli kyse mistä tahansa projektiin liittyvästä. He ajoivat jopa 200 kilometrin päästä tänne. Meistä on neljä jo edesmennyt.
ELOKUVAA on kyselty teatterilevitykseen ja sen esittämisestä Ylistarossa, Vimpelissä ja Alajärvellä on sovittu. Tampereella asuva rahoittaja toivoo, että se lähetettäisiin maaliskuussa siellä järjestettävään lyhytelokuvafestivaaliin. Elokuvan voi ostaa myös DVD:nä, niitä saadaan myyntiin erä jo ensi-iltaan.
SIIHEN aikaan Vimpeli oli Järviseudun City, mutta sinne ei hiihdetty ilman seurauksia, Ranta-aho toteaa. –Seitsemällä meistä on vaimo sieltä. Nyt me kutsumme vimpeläisiä katsomaan, miten hyvin me on pidetty ne tytöt!
Tutun ihmisen roolissa
KYLLIKKI Hannula kahvitti kuvausporukkaa hankkeen alkuvaiheessa kotonaan, ja häntä kysyttiin mukaan kuvauksiin. –Esteriä minusta ei saa sitten tekemälläkään, sanoin, ja pian Asko jo soittelikin, että niin, siitä Esteristä… Hänen mukaansa olin jo luvannut, Hannula naurahti.
Hän yllättyi siitä, miten työlästä elokuvan teko oli. –Ei riittänyt, että kerran sanoo vuorosanat, vaan ne piti toistaa moneen kertaan. Ja joka kerta samalla tunteella.
–Skodaa kun työnnettiin yhdessä kohtauksessa vajaan kerta toisensa jälkeen, pelkäsin, että siitä loppuu renkaat, hymähti Asko Ranta-ahon ”oikeana kätenä” toiminut, Unelan poikiin lukeutuva Antero Joensuu.
Myös muille kuvauksiin osallistuneille avautui se, miksi elokuvien budjetit ovat mitä ovat. Tekeminen vie aikaa.
HANNULA muistaa Ester Ojajärven hyvin. Ojajärven perhe oli asunut ennen Unelan talossa ja rakentanut sen viereen uuden. Perheen aikamiespoika Sauli piti majaa Unelassa, ja talo tarjosi kylän nuorisolle tapaamispaikan. –Ester oli mukava, lämmin ihminen. Hän kävi katsomassa, miten me siellä jaksamme, olemmeko kurissa ja nuhteessa, Ranta-aho muisteli.
Toisenlainenkin kohtaus elokuvassa nähdään, kun läheisessä Järvenpään talossa kävi riiuulla lapualaisia poikia, jotka joivat ja haastoivat riitaa. Ester tuli tarkistamaan, ettei Unelassa ole räyhähenkiä.
–Minulla on siinä repliikki ”kumautan harjalla sellaisen tällin, ettei lakkia saa päähän”.
–Dynaamista näyttelemistä, Ranta-aho kehui.
LUULIN silloin aikoinaan, kun Unelasta puhuttiin, että se tulee siitä, kun ne nukkuvat siellä niin paljon, Hannula muisteli.
–Nimi tuli siitä, kun se oli niin hämyisä, unettava paikka, ilman sähkövaloja. Romanttinenkin, kun siellä istuttiin takan äärellä, Ranta-aho muisteli.
Draamaa kuvauksissa
KUVAUKSET eivät sujuneet vastoinkäymisittä. –Hiihtokohtauksia purkitettaessa satoi vettä, ja näyttelijöiden suksitaidot vanhanaikaisten varusteiden kanssa eivät olleet parhaat mahdolliset, huomioi itse hiihdossa kilpaillut Asko Ranta-aho.
Onnettomuuskin tapahtui, kun Posti-Mattia esittänyt näyttelijä Kari Manu eläytyi kolarikohtausta kuvattaessa rooliinsa ja ilmeeseensä niin, ettei huomannut pyörän renkaan alle jäänyttä kiveä ja lensi yli sarvien: hammas katkesi ja kasvoihin tuli pahoja mustelmia. Onneksi vakuutus korvasi ja aika paransi.
–Siitä tuli melko dramaattinen kohtaus, jota elokuvaa varten sävelletty musiikki voimistaa.
Yhdeksi kuvauspaikaksi oli suunniteltu ravintolaa, jonka oli määrä toimia Vimpelin vanhana krouvina. Se ehti kuitenkin sulkea ovensa ennen kuvausten alkua. Onneksi ravintola Välilaskun harmaat paneeliseinät sopivat hyvin kuvien taustalle.
Monissa liemissä keitetty ohjaaja piti sattuneita vastoinkäymisiä pikkujuttuina.
