Joka neljäs nuori tietää tai tuntee huumeissa ajaneen

Päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen on aina iso riskitekjä. #Rohkee ei päästä kaveria päihtyneenä rattiin. Kuva Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Julkaistu:

Aihe:

Rattijuopumus ei ole pelkästään alkoholin vaikutuksena ajamista, ja huumausaineet ovatkin kasvava ongelma tieliikenteessä. Vuonna 2018 jo 40 prosenttia kaikista rattijuopumuksista oli huumetapauksia.

Liikenneturvan nuorisotutkimuksessa* puolestaan selvisi, että peräti joka neljäs (24 %) nuori tuntee tai tietää henkilökohtaisesti jonkun, joka on ajanut ajoneuvoa huumeiden vaikutuksen alaisena.

–Tulos osoittaa, ettei liikenne ole tässäkään suhteessa muusta elämästä erillinen saareke. Huumeiden käyttö on kasvanut edelleen viimeisten vuosien aikana, ja se näkyy valitettavasti myös liikenteessä. Päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen on aina iso riskitekijä, eikä ole väliä, mikä aine on kyseessä – silloin ei kuulu liikenteeseen, tiivistää Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.

Asenteet huumeratteja kohtaan ovat kuitenkin tiukat nuorison keskuudessa – kyselyyn vastanneista lähes kaikki (94 %) olivat sitä mieltä, että huumeissa autoileminen on vakava liikennerikkomus. Yhtä jyrkkä on suhtautuminen myös alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiseen.

–Sosiaalinen normi on siis vahvasti selvän liikenteen kannalla. Sitä onkin syytä vahvistaa entisestään. Kaveripiirin ja muiden läheisten kielteinen suhtautuminen on iso ennaltaehkäisevä tekijä päihtyneenä ajamiseen, Tarvainen sanoo.

Rattijuopumustapauksissa kuolleista ja loukkaantuneista yli kolmannes on 15-24-vuotiaita. Päihteet erottuvat yhtenä isona riskitekijänä nuorten onnettomuuksissa, etenkin kesäliikenteessä. Liikenneturva vahvistaa rattijuopumuksen vastaista ilmapiiriä ja kampanjoi heinä-elokuun vaihteessa yhteistyökumppaneineen erityisesti nuorten selvän liikenteen puolesta.

#Rohkee-kampanja kannustaa estämään kaveria ajamasta päihtyneenä – ottamalla tarvittaessa vaikka avaimet pois, jos ei muu auta. Yli yhdeksän kymmenestä (92 %) kyselyyn vastanneesta nuoresta toivoikin, että kaverit yrittäisivät estää, jos olisi itse aikeissa ajaa päihtyneenä. Omaa kaveria estäisi ajamasta päihtyneenä aivan tai melko varmasti lähes jokainen kyselyn vastaajista (94 %).

–Koko kaveriporukan kannattaa olla valppaana, jos kesän juhlissa vedetään muutakin kuin leukoja. Rohkea tyyppi estää kaveria menemästä rattiin, jos tämä on kännissä tai kamoissa. Se kaverikin aivan varmasti kiittää viimeistään seuraavana päivänä, muistuttaa Liikenneturvan järjestöpäällikkö Pasi Anteroinen.

#Rohkee-kampanjan takana vaikuttavat Liikenneturvan lisäksi poliisi, Väylä, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevakuutuskeskus ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä Ehkäisevän päihdetyön verkosto.

*15-20-vuotiaiden suomalaisnuorten käyttäytymistä ja mielipiteitä juopuneena ajamisesta selvitettiin kyselytutkimuksella keväällä 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 625 nuorta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.