Tuohisto-Kokko kertoo käsitelleensä surua ja luopumista teoksissaan jo pitkään. Häntä kiehtovat myös hautajaiskulttuurit eli se, millä tavalla kuolemaan suhtaudutaan eri kulttuureissa. Tähän liittyen hänellä on myös voimakas lapsuudenkokemus.
–Kun olin pieni tyttö, meillä tuotiin vainajat sisälle siten, että arkun kansi oli auki. Kun vuonna 1974 mummoni kuoli ja näin hänet arkussa, pyörryin, Tuohisto-Kokko kertoo, –Meillä on suuri suku, joten hautajaisiakin oli paljon ja tämä käytäntö on yhä yleinen suvussamme.
TAITEEN elementtinä lasi on Tuohisto-Kokon mukaan melko harvinainen. Hän arvioi Suomessa olevan noin sata lasinpuhaltajaa ja parisen kymmentä kylmälasitaiteilijaa. Lasi valikoitui Tuohisto-Kokon taiteenlajiksi taidekoulussa 80-luvulla.
–Olisin halunnut lasinpuhaltajaksi, mutta alan koulutusta ei silloin vielä ollut Suomessa, Tuohisto-Kokko kertoo, –Pääsin sitten Limingan taidekouluun, jossa opettanut Mary Jane Gregory toi kylmälasitaiteen Suomeen.
Tuohisto-Kokko on tehnyt lasitaidetta eri muodoissaan jo 30 vuoden ajan, mutta tahtoi keskittyä tässä näyttelyssä yhteen, moderniin lasimosaiikkiin. Veistokselliset teokset on valmistettu tämän ja viime vuoden aikana nimenomaan tätä näyttelyä varten.
–Lasi on elementtinä haastava ja monipuolinen ja minua kiehtovat siinä erityisesti värit, elävyys ja varjot, Tuohisto-Kokko kuvailee, –Tämä näyttely on siitä poikkeuksellinen, että täällä ei nähdä värikkäitä varjoja, vaan lasiteoksilla on selkeärajaiset mustat varjot.
Yhden taideteoksen syntymiseen on saattanut kulua aikaa jopa kaksi kuukautta. Tärkein työkalu on lasiveitsi, ja taiteilija kertoo jokaisen pienen lasipalasen käyvän hänen käsissään vähintään kahdeksan kertaa.
–Laskin joskus, että minulla oli työhuoneellani käytössä yhteensä seitsemän työpöytää, Tuohisto-Kokko nauraa,
–Lasin työstämisessä on niin monia vaiheita: osa on leikkauksessa, osa kuivumassa, osa puhdistuksessa ja osa taas menossa uuniin.
NÄYTTELYN teokset alkavat kronologisesti syntymästä ja sen pohtimisesta, miten meihin vaikuttavat perimä ja ympäristö.
–Mietin sitä, miten samassa suvussa voi eri henkilöillä olla esimerkiksi samanlainen ryhti, voi ikään kuin peilata omaa minuutta, Tuohisto-Kokko pohtii,
–Ja toisaalta sisarukset ovat keskenään usein aivan erilaisia.
Näyttelyn loppupuolella on kolme työtä, jotka voivat olla lintuja tai ehkä enkelin siipiä. Yksi niistä on Titityy, jonka Tuohisto-Kokko on tehnyt edesmenneen ystävänsä Susanna Haapojan muistolle.
–Teos on vaalea ja valoisa siksi, kun Susanna oli niin valoisa, Tuohisto-Kokko kertoo,
–Titityy oli viimeinen viesti, jonka hän lähetti minulle.
Siipiteosten kanssa samalla seinällä on myös Elämän virta -teos.
–Kannattaa elää nyt, sillä huomisesta ei koskaan tiedä, Tuohisto-Kokko kuvailee ajatusta teoksen taustalla,
–Lopulta olemme vain pieni osa maailmankaikkeutta.
