Tiukka alku pitkälle kesälle

Julkaistu:

Aihe:

LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN naisten edustusjoukkue aloitti sunnuntaina kolmannen kautensa ylimmällä sarjatasolla Superpesiksessä. Kotiotteluun saapui paikallisvastustaja Lapuan Virkiä.

Sunnuntai oli myös äitienpäivä. Ennen kiilaan juoksemista LaVen pelaajat kävivät viemässä ruusuja katsomossa istuneille äideille.

LaVe hävisi LaVille 0-2. Jaksojen juoksumäärät olivat 1-6 ja 0-7. Kotijoukkueen juoksun ensimmäisellä jaksolla löi Linda Viita ja sen toi Aleksandra Latvala.

Lavelaisista palkittiin ykköspalkinnolla kakkospolttaja Riina Rantala ja kakkospalkinnolla ykkösvahti Ella Mäkelä.

LAVEN viime kesän pelaajaringistä yli puolet lopetti tai vaihtoi joukkuetta.

Talven yli jatkanut runko on kotoisin pääosin lähiseudulta, kuten lappajärveläiset Kaisa Jaakkola, Piritta Kärnä ja Henna Olli sekä vimpeliläiset Emmi Peltola, Jutta Herrala, Aleksandra Latvala ja Emmi Vehka-aho.

Jatkajiin kuuluu veteliläinen Riina Rantala. Pesäpallojaoston puheenjohtaja Reijo Kärnä huomauttaa, että Rantalan isä on lähtöisin Lappajärven Söyringistä.

–Uusistakin pelaajista yllättävän usealta löytyy vanhempien kautta vahvoja juuria Järviseudulta.

Pelaajahankinnoista talven aikana vastannut Kärnä toteaa, että tällä hetkellä rinkiin kuuluu 16 pelaajaa. Heistä kolmella on syntymävuotena 2000 ja seitsemällä 1999, eli he täyttävät tänä vuonna joko 19 tai 20 vuotta.

–Moni käy näihin aikoihin pääsykokeissa.

 

UUSISTA pelaajista kolmella kasvattajaseurana on Jyväskylän Pesis, toisin sanoen Kirittäret.

–Siirrot ovat tapahtuneet hyvässä yhteisymmärryksessä Kirittärien kanssa, ja Vimpelin Vedon kanssa meillä on farmisopimus.

Tänään keskiviikkona LaVe pelaa Jyväskylässä vierasottelun Kirittäriä vastaan. Kärnän mukaan siellä Superpesis-debyyttinsä todennäköisesti tekee alajärveläinen Sanna Särkijärvi, jonka äiti on kotoisin Tarvolasta.

–Sarjaohjelmassa meille tuli tiukat kaksi ensimmäistä ottelua, Lapua ja Jyväskylä, mutta kesä on pitkä ja otteluita paljon.

Viime kesänä Kirittäret pudotti välierissä Lapuan Virkiän ja voitti kultaa. Hopealle ylsi tamperelainen Manse PP ja pronssille porilainen Pesäkarhut.

–Varmasti tänäkin kesänä mitaleissa ovat kiinni samat neljä joukkuetta Jyväskylä, Tampere, Pori ja Lapua.

ENSI LAUANTAINA iltaviideksi saapuu LaVen kotiotteluun lappeenrantalainen Pesä Ysit.

–Toivottavasti sää lämpenee, että katsojat tarkenevat tulla katsomaan. Lapua-ottelun alkuun osunut sade teki loven seuran kassaan.

Löytyy Kärnältä toinenkin toivomus. Se koskee pesäpallokentän uutta huoltorakennusta.

–Toivoisin kovasti, että Järviseudulta ilmoittautuisi vapaaehtoisia, ammattitaitoisia talkoolaisia. Saataisiin viimeisteltyä rakennus juhannukseen mennessä.

Uusi kakkospelinjohtaja

LAVEN ykköspelinjohtajana aloitti maaliskuussa seinäjokelainen Jarkko Kujanpää. Huhtikuussa kakkospelinjohtajaksi valittiin vimpeliläinen Ville Laitila.

–On minussa aika paljon lappajärveläistäkin. Asuin elämäni ensimmäiset kuusi vuotta Itäkylässä.

LaVen ulkovuorojen aikana Laitila seisoo kakkosrajan vieressä.

–Jaamme vastuuta niin, että Jarkko keskittyy sisäpeliin ja minä ulkopeliin. Mukavasti meillä on lähtenyt käyntiin.

Pelaajauransa Laitila teki Vimpelissä. Hän kertoo, että tosissaan harjoitteleminen ja pelaaminen päättyivät neljä vuotta sitten A-pojissa.

–Pari viime kesää toimin Vedon suomensarjajoukkueen pelinjohtajana. Välillä pelasin itsekin, jos puuttui mies.

LAITILAN pelinjohtajakokemus on kertynyt lähinnä miesjoukkueista, toisin kuin Kujanpäällä.

–Joissakin ihan yksittäisissä peleissä olen ollut pelinjohtajana Lappajärven ja Vimpelin naisten joukkueille.

Naispelaajien johtamisessa on pieniä eroja verrattuna miespelaajien johtamiseen.

–Miesten kanssa on hieman yksinkertaisempaa. Naiset ehkä ajattelevat pelitapahtumia monimutkaisemmin, mutta pitää pelinjohtajan muutenkin ottaa huomioon erilaiset persoonat. Jokainen on oma yksilönsä.

–Sekin vaikuttaa, että suurin osa tämän joukkueen pelaajista on nuoria, joten ei voi vielä olla pitkältä ajalta pelikokemusta.

Siviilielämässä Laitilalla on takanaan ensimmäinen talvi liiketalouden opintoja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.