–TEEN kaiken ihan alusta lähtien käsityönä. Kaikki lähtee tästä, sanoo Lotta Kukkola ja ottaa esille pienen pussillisen sterling-hopeaa.
Sterling-hopean hopeapitoisuus on 925 promillea. Se tulee hänelle pieninä rakeina, jotka hän sulattaa kaasupolttimella 960 asteessa. Sulasta hopeasta muovaamansa tangon hän laittaa kahvinkeittimeen, jossa kuumenee rikkihappoa. Happo poistaa sulatuksen aiheuttamat epäpuhtaudet, ja materiaalista tulee hohtavan hopean väristä. Noin tunnissa, monta työvaihetta myöhemmin valmistuu yksinkertainen, patinoitu flakkasormus.
Kukkola on ollut päätoiminen hopeaseppä vuodesta 2012 lähtien.
–Olin Kauhavalla tarjoilijana, ja rupesin katsomaan, että mitähän sitä rupeaisi tekemään isona. Olimme juuri menneet naimisiin ja rakentaneet talonkin, kun sanoin miehelleni, että mä lähden nyt vapaaehtoiseksi Guatemalaan pelastamaan merikilpikonnia. Hän pyöritti silmiään ja oli että ”aha”, Kukkola naurahtaa.
Sitten hän näki Toholammin artesaaniopiston mainoksen. Muutama vuosi sitten ovensa sulkenut opisto oli kolmivuotinen ammattikoulu, jossa opetettiin muun muassa keramiikkataidetta ja hopeaseppäartesaanin taitoja.
–En ollut ikinä edes ajatellut, että kukaan oikeasti tekee koruja, vaan että ne vain tulevat jostakin postin mukana. En myöskään ikinä oikeastaan osannut tehdä käsilläni mitään. Enkä ole ikinä käyttänyt hirveästi korujakaan. Opistoon lähteminen oli vähän sellainen vahinko.
VAIKKA Kukkola kouluttautui hopeaseppäartesaaniksi ja kutsuu itseään hopeasepäksi, oikeastaan korujen valmistus on kultasepän työtä, eikä sitä juuri opetettu koulussa. ”Oikeat hopeasepät” takovat suurempia esineitä, kuten pöytähopeita. Koruihin hän sai oppia kortesjärveläisessä Gresantissa.
Pääasiassa hän tekee asiakkaan kanssa yhdessä suunniteltuja uniikkitöitä. Omia mallistoja menee vähemmän.
–Usein saunassa istun alalauteella ja piirtelen ideoita huurteiseen ikkunaan. Innostun usein omista ideoistani, mutta sitten tajuan, ettei mulla olisi mitenkään edes aikaa toteuttaa niitä.
Omissa designeissaan Kukkola käyttää vain hopeaa, mutta pyynnöstä hän tekee myös kultakoruja.
–Joskus ihmiset haluavat tunnearvosyistä, että sulatan heidän vanhan hopeakorunsa ja teen niistä jotain uutta, mutta hopea on materiaalina niin edullista, että hinnan takia ei kannata ruveta omia hopeoita sulattamaan. Mutta jos on jotain vanhoja kultakoruja, joita ei tule käytettyä, ne kannattaa ehdottomasti sulattaa ja tehdä niistä jokin uusi, mieluisa koru.
–Ellet käytä kultaa, niin näissä hommissa työ on se, mikä maksaa, Kukkola sanoo. –Ihmiset ovat arkoja tilaamaan koruja sepältä, koska he ajattelevat, että uniikin tilaustyön teettäminen on kallista. Sen mielikuvan haluaisin hävittää. Usein se tulee halvemmaksi kuin kaupasta ostettu, koska siinä ei ole välikäsiä — tosin oma lukunsa ovat Kiinan kaupat.
ENSIMMÄINEN Kukkolan suunnittelema hopeakoru, joka meni kaupaksi, oli kääty, jonka hän teki opinnäytetyönään.
–Meidän opinnäytetöistä tehtiin näyttely oululaisessa kultasepänliikkeessä. Sieltä tuli parin viikon päästä sähköpostia joltain naiselta, että onko tämä myynnissä. Sanoin että on, on kyllä, muistelee Kukkola. –Se antoi uskoa siihen, että kyllä tästä voisi jotain tulla. Koulu rupesi kuitenkin olemaan ohitse, ja oli vähän sellainen fiilis, että mitähän tästä sitten. En uskonut, että saisin tästä oikeasti tehtyä itselleni leivän, koska ei-käsintehdyt korut polkevat hintoja niin paljon.
Viime aikoina Suomessa on mennyt kiinni useita kultasepänliikkeitä.
–Vanha opettajani sanoi, että alalla on tällä hetkellä ihan katastrofaalinen tilanne. Netistä tilaaminen on niin helppoa. Itsekin olen huomannut, että on huomattavasti rauhallisempaa kuin silloin, kun aloitin.
Onneksi keväällä työllistävät äitienpäivä ja rippijuhlat. Niiden alla Kukkola on julkaisemassa kauhavalaisen Hopea-Puron kanssa uuden malliston.
ALAN valintaa Kukkola ei ole kuitenkaan joutunut katumaan.
–On päiviä ja on päiviä, mutta pääsääntöisesti olen tykännyt aamuisin vetäytyä verstaalle, hän sanoo. –Kun asiakkaalla on omia visioita, tykkään hirveästi pallotella ideoita hänen kanssaan. Parasta on, kun luovutan työn, ja hän on siihen tyytyväinen.
Hän ei edelleenkään ole koruihmisiä, eikä hänen yllään näy hänen omia designejaan.
–Mulla on samat korvikset vuodesta toiseen, koska en ota niitä koskaan pois. Mies antoi 16 vuotta sitten kaulakorun, jota pidän paljon. Ne korviksetkin on ostetut. En osaa käyttää edes vihkisormusta, paitsi kun lähdetään jonnekin.
