PEDERSÖREN ja Evijärven rajan tuntumassa Hjulforsissa asuva Allan Hjulfors haluaa, että julkisuudessa puhutaan Ähtävänjoesta. Hän väittää, että joki on unohdettu oman onnensa nojaan, vaikka se ja sen asukit olisivat vielä pelastettavissa, jos ne tahdottaisiin pelastaa.
Hjulfors haluaa, että Ähtävänjoesta kunnostetaan jälleen kalaisa joki, jollainen se oli, kunnes 1950-luvulla aloitettiin isot metsäojitukset. Sen jälkeen alajuoksulla veden ph-arvoksi mitattiin jopa kahta, eli samaa kuin mahahapolla.
–Se on tuhoisa arvo ravulle ja kalalle, Hjulfors kertoo. –Haikealla mielellä ajattelen, että meillä voisi olla lohta, siikaa, nahkiaista, harjusta ja ankeriasta lähiruokakalana. Villinä kasvaneessa kalassa omega-rasvat ovat oikeassa suhteessa.
YKSI hänen tavoitteensa on kunnostaa joesta jälleen lohijoki. Lohikalojen paluu voisi pelastaa myös jokihelmisimpukan eli raakun, joka tarvitsee niitä lisääntyäkseen.
Entisaikaan lohet nousivat Ähtävänjoen koskiin kutemaan, ja taimenet jopa Soinin Kuninkaanjoelle asti. Sitten vuonna 1921 Långforsin koski Pedersöressä padottiin sähköntuotantoa varten.
–Siihen loppui jalokalan nousu Ähtävänjokivesistöön, Hjulfors toteaa.
Voimalaitoksia on koko vesistössä nykyisin yhdeksän.
Lohikalojen hävittämisen seurauksena raakkukantakin on romahtanut katastrofaalisesti. Simpukka saavuttaa jopa 200 vuoden iän, joten joessa eli niitä vielä vuonna 1979, kauan lohien poissulkemisen jälkeen, jopa 50 000 yksilöä. Viimeisiä kuitenkin viedään, eikä uusia tule. Joen huonot olosuhteet, eli kiintoaineet ja happamuus, ovat tappaneet niitä kiihtyvään tahtiin. Raakkuja on hengissä enää korkeintaan satoja. Syksyllä uutisoitiin, että tutkijat onnistuivat palauttamaan Ähtävänjoesta poimittujen raakkujen lisääntymiskyvyn ”lemmenlomalla” Konneveden tutkimuskeskuksessa, mutta siitä huolimatta ne eivät voi lisääntyä luonnossa ilman lohia.
–En halua raakkujen kokevan samaa kohtaloa kuin Ähtävänjoen ravut, joista viimeiset menehtyivät 60-luvulla, Hjulfors sanoo.
HÄN ei kuitenkaan halua syytellä voimalaitosyhtiöitä tai kuntapoliitikkoja.
–Sitä en aja, että pitäisi saada voimalaitokset pois, vaan sitä, että kalateitä pitää rakentaa kiireesti, kun viimeiset raakut vielä sinnittelevät. Mukaan tarvitaan kalastuskuntien lisäksi kaikki kunnat joen vaikutuspiiristä, Soinista Pietarsaareen.
EU ja WWF ovat vaatineet Suomea avaamaan lisää jokia lohen lisääntymistä varten, ja projektiin olisi Hjulforsin mukaan mahdollista saada ainakin EU:n tukea.
–Kalatien avaaminen toteutetaan avaamalla ja rakentamalla nousuportaita ja kunnostamalla vesialueita. Käytännössä jokeen istutettaisiin myös uusi lohikanta. Kalateiden rakentamista helpottaa se, että osa vanhoista uomista on vielä jäljellä voimalaitosten vieressä.
Tämän toteuttamiseksi oli viime vuosikymmenellä vireillä hanke, jota kalastusseurat ja -piirit tukivat. Se tyssäsi tuolloin Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikön kielteiseen lausuntoon, jonka sisältöä ja perusteluja Hjulfors hämmästelee yhä.
Lohet ja raakut on kuitenkin hänen mukaansa ilman muuta mahdollista palauttaa Ähtävänjokeen.
–Vantaanjokikin oli aivan rapajoki vielä kymmenen vuotta sitten. Sitten se entisöitiin, ja nyt siellä on saatu kymmenkiloisiakin lohia, hän sanoo.
LOHIEN ja muiden kalojen paluusta hyötyisivät erityisesti merien ja järvien ammatti- ja virkistyskalastajat. Järviseudun asukkaille se tarkoittaisi kalastusmatkailua sekä myös lähiruokaa, joka on samalla ilmastoteko. Kokonaisvaikutus on Hjulforsin mukaan kymmeniä miljoonia euroja.
Hän kuitenkin korostaa, että sitä tärkeämpää on pitää huolta, että luonto voi hyvin.
Haastattelupäivänä maaliskuun alussa uutisoitiin, että Suomen eliölajeista joka yhdeksäs on muuttunut uhanalaiseksi. Hjulfors lukee otsikon teksti-tv:stä.
–Nyt kun näemme, kuinka maapallo on tuhoutumaisillaan, toivoisin sydämestäni, että vesistöt otettaisiin yhdeksi auttamiskohteeksi, hän sanoo. –Kun tuhoat yhden, saatat samalla tuhota satoja muitakin lajeja.
