–OLEN sanonut, että kun yhdenkin kaatumisen saisi estettyä, ei talven hiekoitus maksaisi mitään, sanoo Matti Viitala, 71, joka on aurannut ja hiekoittanut Kortesjärven katuja viidenkymmenen vuoden ajan.
Haastattelupäivänä perjantaina oli erityisen liukasta. Hän oli lähtenyt traktorillaan hiekoittamaan kahdelta yöllä ja palannut kotiin vähän ennen puoltapäivää.
Viitalan työ on päivystämistä. Hän menee nukkumaan illalla seitsemän ja kahdeksan välillä. Herätyskello soi kolmesti yössä, jolloin hän käy katsomassa, täytyykö hypätä traktorin hyttiin.
–Minä en sääennustuksiin usko. Käyn portailla katsomassa, onko lunta.
Aamupala on pari palaa paahtoleipää, voita, makkaraa ja juustoa, kolme kuppia kahvia ja appelsiini.
–Niillä voi mennä pitkäänkin.
Vaimo Eila kommentoi kahvipöydässä:
–Soittelen joskus, että koska sitä tullaan syömään, ja hän sanoo, ettei ole mitään tietoa.
Matti vastaa:
–Sibeliuskin sanoi akallensa, joka soitti hänelle kesken ryyppyreissun ja kysyi koska tulet kotiin, ”Vaimoni, minä olen säveltäjä, enkä mikään ennustaja.”
VIITALA aloittaa työpäivänsä pihoista, jotka aukeavat ensimmäisinä.
–Postin pitää olla auki viiden aikoihin. Seuraavaksi palkkihalli, Ähtävän sähkö ja seurakuntatalo ja niin edelleen.
Hän kertoo, että hyvin harvoin työt ovat jääneet tekemättä.
–Ne ongelmat, mitä on tullut, täytyy hyväksyä, koska kyllähän konekin joskus porsii, ja ihminenkin voi olla joskus kuumeessa. Mutta hyvin on mennyt.
Kortesjärveläiset eivät valita hänen työnsä jäljestä.
–Aina on kiirus, ja aina ollaan vähän jäljessä, mutta kunhan ei paljon, niin ihmiset hyväksyvät sen.
VIITALA ei juuri koskaan käy missään. Muutama vuosi sitten hän missasi Tähtiartisti-laulukilpailun finaalin, johon hän oli päässyt, koska se pidettiin Kuopiossa, ja hän ounasteli, että kotipuolessa saattaisi sataa lunta. Kilpailun järjestäjät suuttuneet, mutta ratkaisu oli oikea: lunta tuli sinä viikonloppuna kymmenen senttiä, ja kirkolla oli hautajaiset.
–Mihinkään sä et lähde, jos sulla on tällainen työ. Sä pysyt kotona niin kuin karhu pesässä. Jos lähdet, niin takuulla ampuu, se on varma.
Minkäänlaista korvausta hän ei omistautumisestaan saa, vaikka jouluyökin menisi valvomiseksi.
–Kyllä siinä pitäisi jonkinlainen päivystysmaksu olla olemassa. Tuskin esimiehet, jotka päivystävät pyhäisin, tekevät sitä ilmaiseksi. Mutta kaipa tämä kuuluu tähän työhön sitten.
HELMIKUUN ensimmäisen sunnuntain kovassa lumimyräkässä Viitalan työpäivä kesti toista vuorokautta. Hän arvioi, että lunta tuli silloin 30–40 senttiä.
–Tiet pehmesivät silloin pahaksi, eikä ne auralla enää menneetkään. Ja kun suojalumi on, aura ei heitä silloin, vaan lumi jää siihen eteen ja purkaa sen vain liittymän kohdalle.
Hän joutui lopulta työskentelemään kahdella traktorilla samanaikaisesti, koska pelkäsi, että vanhukset jäävät jumiin kotipihoilleen.
–Aurasin aina määrätyn määrän, ja taas kävin toisella koneella pukkaamassa liittymän auki. Suvilumi on niin raskasta, ettei sille vanha ihminen mitään saa, ja nuoret on niin viisahia, ettei ne yritäkään, hän nauraa.
Talvella 2011 lunta tuli niin paljon, että hän todella ”meinasi nitkahtaa.”
–Minä ajoin niin pitkiä päiviä yksistäni, pyhänä ja arkena, ja aina tuli lunta, hän huokaa. –56 tuntia oli pisin reissu, jonka tein samoilla silmillä.
KAIKESTA huolimatta hän sanoo kuitenkin, että työ on terapiaa, joka pitää vetreänä. Se ei ole hänestä yksinäistä, eikä hän kuuntele yleensä edes musiikkia, vaan keskittyy suoritukseen.
–Se on hyvin yksinkertaista hommaa: eteen, taa, eteen, taa.
Ainakaan laiska mies hän ei ole koskaan ollut.
–Nehän sanovat, että lumen lykkäys ja juopon talutus on turhaa: lumi sulaa ja juoppo selviää, hän naurahtaa.
Suosikkivuodenaikasi?
–Kyllä se varmaan on kevät. Kun rupeaa linnut laulelemaan ja päivä pitenemään ja aurinko paistamaan, kyllä se on taas merkki siitä, että talvi on takana päin.
