PÄÄKIRJOITUS: Ystävämme Posti

Ennen kuin kipuan itkumuurille, haluan välittää sydämelliset kiitokseni levikkialueemme postinjakajille. Te teette todella hyvää työtä, eikä marmatukseni koske millään tavalla teitä. Järviseudun alueen jokainen postinjakaja on ammattilainen, joka ei voisi hoitaa työtään paremmin. Kiitos vielä kerran.

KUN jakelu viedään maakunnan tasolle, ongelmat alkavat. Kahden käden sormet eivät riitä alkuunkaan laskemaan parin vuoden aikana hukattuja lehtinippuja. Viimeksi noin kuukausi takaperin posti onnistui kadottamaan Särkikylän, Sääksjärven ja Räyringin lehtiniput, eikä meillä ole edelleenkään mitään hajua siitä, mistä lehdet lopulta löytyivät.

Jakelu myöhästyi pari päivää, mikä on aivan liikaa keskiviikkoisin ilmestyvälle lehdelle. Toimistosihteerimme selvitti asiaa, vastasi lukijoiden puheluihin ja lähetti Postille palautetta. Minunkin luurini soi useaan otteeseen, kun lehti ei ollut löytänyt tietään laatikkoon. Posti ei korvaansa lotkauta palautteelle, ja valittamisestakin on tehty ihan älyttömän työlästä. Jos viestiä haluaa viedä ylöspäin Postin johtoportaalle, tämäkään ei onnistu, koska numerot ovat salaisia. Tämä ei sinänsä yllätä, koska puheluita tulisi varmaankin aika tavalla.

JOS Posti ei hukkaa lehtiä, ne toimitetaan pääsääntöisesti aikataulussa. Paitsi ei toimiteta. Me saamme viikoittain puheluita kadonneista lehdistä ja pitkistä myöhästymisistä. Jos keskiviikon lehti on laatikossa vasta seuraavana maanantaina, ymmärrän turhautumisen ja turhaudun itsekin, koska en voi muuta kuin pahoitella asiaa. Postille valitetaan kaikista näistä tapauksista, mutta minkäänlaista vastausta on turha odottaa.

Päälevikkialueemme, Evijärven, Lappajärven, Kauhavan, Vimpelin ja Alajärven, ulkopuoliset etätilaajat saavat lehtensä kahden päivän sisään ilmestymisestä. Posti on venyttänyt jakeluaikatauluaan näin ”lupaamalla” lehden perille kahden arkipäivän sisällä.

Asiakkaalle tämä tarkoittaa sitä, että keskiviikkona ilmestynyt lehti on laatikossa joko keskiviikkona, torstaina tai perjantaina, riippuen ihan kuun ja tähtien asennosta.

VAIKKA palvelu huononee, hinnat nousevat. Postin vuotuiset hinnankorotukset aiheuttavat närästystä, koska ne tulevat ilmoitusluontoisina asioina, joille ei voi yhtään mitään. Koska varteenotettavaa vaihtoehtoa Postille ei ole, jakelukustannusten kasvu on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä. Tässä ei ole mitään logiikkaa.

Te tilaajat olette meille todella tärkeitä. Olen aidosti ja sydämestäni pahoillani, että Posti sotkee jakelukuviot viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Me viemme viestiä jatkuvasti eteenpäin, mutta Posti on neuvottelukumppanina kuin kivipaasi, jonka kanssa ei neuvotella.

ONKO Posti palveluyritys vai harjoittaako se liiketoimintaa? Mikä sen rooli tulisi olla? Jos Posti olisi yksityinen toimija, tällaisella palvelukattauksella markkinatalouden luuta olisi lakaissut jo aikoja sitten.

Koska vaihtoehtoja ei ole, meidän ei auta kuin pahoitella.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.