SOITINRAKENTAJA Kristian Wetterstrand, 45, kertoo arvostaneensa musiikissa aina omaleimaisia tekijöitä, jotka ovat menneet radikaalisti vastavirtaan.
Gibsonin perustajaa Orville Gibsonia hän luonnehtii kylähulluksi.
–Muakin pidetään ehkä vähän kylähulluna. Touhuilen täällä metsässä jotain soittimia, enkä tee miesten töitä, hän naurahtaa.
Hän on rakentanut lähes vuosikymmenen ajan pääasiassa sähkö- ja akustisia kitaroita sekä mandoliineja.
Verstas on metsätien varrella keskellä ei-mitään. Toimeksiannot hoituvat käytännössä kokonaan netin ja postin välityksellä.
–Evijärveltä on kaikista vähiten asiakkaita, hän nauraa. –Yksi tai kaksi on tainnut käydä kymmenen vuoden aikana.
Joskus työn yksinäinen luonne ahdistaa.
–Kun ei ole opetellut puhumaan itsekseen, joku kinastelukaveri olisi hyvä olla. Kun katselee koko vuoden noita aittoja ikkunasta, se maisema tulee aika tutuksi. Mutta Suomen lainsäädännöllä en voi kuvitellakaan koskaan palkkaavani ketään, enkä oikeastaan haluakaan.
WETTERSTRANDIN ensimmäinen tilaustyö tuli porilaiselta Kuusumun profeetta -yhtyeeltä. Kitaristi tilasi häneltä kopion Music Man -sähkökitarasta, ja basisti ESP-bassosta.
–Fiilikset oli ihan hyvät: näitähän ostaa joku.
Hän kertoo olevansa kaikkein ylpein jokaisesta valmistamastaan soittimesta.
–Jos maailmalle päästää soittimen, jossa on jotain arveluttavaa, työt loppuu tällä alalla nopeasti. Pelataan omalla nimellä.
Ketkä sitten ostavat soittimen Wetterstrandilta eivätkä kaupasta?
–He, jotka tietävät, mitä haluavat.
Hän sanoo, että käsintehtyjä, juuri omaan käteen istuvia soittimia osataan kyllä arvostaa siitä huolimatta, että ne ovat merkittävästi tehdasvalmisteisia kalliimpia.
Yhtä tärkeää on hänen mukaansa yksilöllinen asiakaspalvelu. Hän sanoo myyvänsä elämyksen, jossa soittimen tilaava muusikko, harrastaja tai keräilijä pääsee seuraamaan rakennusprosessia läheltä. Myöhemmin asiakas voi huoletta kiikuttaa soittimen hänelle huoltoon tai pyytää siihen muutoksia.
Asiakassuhde ei lopu siihen, kun raha vaihtaa omistajaa.
–Ei vain marssita kauppaan ostamaan soitinta, joka on huonoissa säädöissä, lyödä rahoja tiskiin, ja sitten mennä kotiin masentumaan.
Hän siteeraa tunnettua soitinrakentajaa Juha Ruokangasta:
–Jos musiikkiliikkeestä ostaa soittimen, vastuu on ostajalla. Jos sen ostaa rakentajalta, vastuu on rakentajalla.
Ruusupuusta kotimaiseen
TUMMANRUSKEAA ruusupuuta käytetään yleisesti otelaudoissa, mutta siihen liittyy Kristian Wetterstrandin mukaan eettisiä ongelmia.
–Kaikki ruusupuut maailmassa ovat tällä hetkellä cites-luokiteltuja, eli niiden kansainvälinen kauppa on valvottua. Syy, miksi on menty tähän, on se, että kukaan ei pysty valvomaan, mikä on laittomasti hakattua ja mikä sertifioitua. Sertifiointifirmatkin ovat jääneet kiinni laittomuuksista katsomalla hakkuita läpi sormien.
Sen seurauksena hän itse on lopettanut ruusupuun ostamisen kokonaan.
–Se on sääli. Se on todella kaunis ja hyvä soitinpuu, eikä soitinteollisuus ole yhtä iso syyllinen kuin huonekaluteollisuus. Jos sekin asia hoidettaisiin kunnolla, sitä voitaisiin käyttää.
Sen sijaan hän on kääntänyt katseensa kotimaisiin puulajeihin. Hän on ilmoitellut muutaman vuoden ajan ottavansa vastaan omenapuuta, pihlajaa ja loimukoivua.
Yksi tärkeä Suomessakin kasvava puulaji on kuusi. Sitä käytetään kansipuuna.
–Suomessa ongelma on, että suurin osa on talousmetsää, jolla ei tee mitään. On tosi vaikeaa löytää kotimaista, hitaasti kasvanutta, tiivistä kuusta.
Ja vaikka monet kotimaiset puulajit olisivat muilta ominaisuuksiltaan ulkomaisen ruusupuun, eebenpuun ja mahongin veroisia, käyttöä hankaloittaa niiden vaaleus.
–Soittajat ovat tosi konservatiivista porukkaa, ja vaikka kaikki ominaisuudet olisivat kunnossa kotimaisessa puussa, se ei näytä samalta kuin ne, mistä on aina tehty soittimia. Se on yleisin syy, miksi kotimaista ei laajemmin käytetä.
Wetterstrand myöntää itsekin, että perustelu on täysin pätevä. Soittimen täytyy näyttää hyvältä.
–Siinä onkin haaste: pitää saada kotimainen puu muokattua siten, että se kiinnostaa soittajia. Niihin täytyy lisätä kontrasteja ja mielenkiintoisuutta värjäämällä, ja täytyy osata valita se parhaimman näköinen ja teknisesti paras osa puuta.
