KUVATAIDEPSYKOTERAPIAN hyödyistä persoonallisuushäiriöiden hoidossa alettiin puhua viime vuosisadan puolivälissä.
–Joskus voi olla niin hankala tilanne, että asiakas pystyy tuottamaan vain kuvan, eikä kykene avautumaan sanallisesti, mistä on kyse, kortesjärveläinen Regina Ketomäki sanoo. Hän valmistui syksyllä kuvataideterapeutiksi.
Se on kaikenikäisille tarkoitettu terapiamuoto. Tapaamisen aikana tehdään esimerkiksi maalaus, piirros tai savityö.
Taiteellisella lahjakkuudella ei ole merkitystä. Työn ei tarvitse olla ”hyvä” — tai edes esittää mitään. Se on vain väline, keino päästä käsiksi sisäisessä maailmassa velloviin tunteisiin, kokemuksiin ja kipuihin, joita ihminen ei tiedosta ollenkaan tai tiedostaa vain osittain.
Kuva voi myös laajentaa sellaisen henkilön sanavarastoa, joka ei muutoin ole verbaalinen luonteeltaan. Erityisesti lapset eivät tunne käsitteitä tai osaa vielä ilmaista itseään sanallisesti.
Sisäisten asioiden käsittely voi myös tuntua turvallisemmalta luovan menetelmän avulla.
–Jos joku maalaa jotain tunnettaan, se voi olla ensi askel siihen, että hän kykenee ylipäätään avautumaan kipeistä asioistaan, ja vasta siitä voidaan ehkä joskus päästä puhumisen tasolle.
TARKOITUS on kuitenkin ennen pitkää myös puhua terapeutille.
Terapeutti auttaa asiakastaan tulkitsemaan kuvassa esiintyviä sanattomia viestejä, symboleja ja metaforia. Kun asiakas ymmärtää paremmin omia tunteitaan ja käytöstään, se auttaa häntä ratkaisemaan syvempiä ongelmiaan. Kuten terapiassa yleensäkin, terapeutti ei sanele, mikä hänen asiakastaan vaivaa, vaan auttaa häntä ymmärtämään itse jotain itsestään.
Ketomäen mukaan kuvataideterapia tarjoaa pelkkää verbaaliterapiaa enemmän mahdollisuuksia.
–Kuvat ovat säilöntäainetta. Niihin voidaan palata asiakkaan kanssa uudelleen, kun prosessi on edennyt viikkoja tai kuukausia. Se on oivallinen tapa päästä kiinni siihen kosketuspintaan, jota on kokenut aikaisemmin: ”Ai niin, tuntuiko musta silloin tuolta? Enää ei tunnu samalta.”
KETOMÄKI teki lopputyönsä kuvataideterapian käytöstä tukitoimena koulumaailmassa.
Viime syyslukukauden aikana hän oli työskennellyt muun muassa erään neljäsluokkalaisen oppilaan kanssa. Lapsi menestyi hyvin koulussa ja oli lahjakas erityisesti matematiikassa.
Kuitenkin tunteiden, erityisesti kiukun ja aggression, käsittely oli hänelle hyvin hankalaa, mikä aiheutti ongelmia koulussa ja kotona.
Hänen arveltiin myös pelkäävän alisuoriutumista. Hän pettyi usein arvosanoihin, jotka olivat kouluasteikolla kiitettäviä.
ERÄÄSSÄ terapiatapaamisessa hän oli vesivärityötä maalatessaan roiskaissut vahingossa maalia pitkin paperia. Aluksi hän säikähti tekoaan, mutta kun Ketomäki hymyili hänelle rohkaisevasti, hän huojentui ja alkoi toistaa roiskaisevaa liikettä tietoisesti.
Ketomäki mietti lapsen saattaneen kokea, ettei ”virhe” ollutkaan epäonnistuminen tai konflikti.
–Toisin kuin koulumaailmassa, täällä hänen ei tarvitse osata mitään, eikä kukaan kerro hänelle, että hän teki jotain hyvin tai huonosti. Se jo itsessään antaa onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta luottamusta. Lapsilla, joilla on käytösongelmia koulussa, voi olla aika tuomittu olo.
Hän näyttää toista maalausta, jonka keskellä on voimakkaan punainen ovaali. ”Se on silmä, ja se katsoo suoraan kohti”, lapsi oli selittänyt Ketomäelle.
TAPAAMISTEN aikana tapahtui edistystä.
–Se ei ollut vain mun havaintoni, vaan ympäristön myös.
Hankalat tilanteet luokassa ja kotona vähenivät, ja ennen kaikkea lapsi oppi tunnistamaan, että kun hänestä tuntuu tietynlaiselta, hän alkaa käyttäytyä tietyllä tavalla.
–Hän pääsi ikätasoonsa nähden todella hyvin kiinni siihen, mikä häntä ottaa päähän, ja pystyi tunnistamaan muutoksia itsessään. Ei vain tunteiden muutoksia, vaan myös fyysisiä muutoksia, eli mitä kehossa tapahtuu, miten se purkautuu hänestä ulos ja miten muut sen näkevät.
KETOMÄKI aikoo järjestää ensi vuonna lähialueiden kirjastoissa näyttelyitä asiakkaidensa maalauksista. Samalla hän levittää tietoa siitä, mitä terapiamuoto on ja miten sitä voidaan käyttää erityisesti koulumaailmassa.
–Lasten ja nuorten pahoinvointi ja syrjäytyneiden määrä ovat kasvussa.
Oppilasryhmissä järjestettävä tai kahdenkeskinen kuvataideterapia voisi ennaltaehkäistä näitä ongelmia tai auttaa puuttumaan niihin ajoissa. Kynnys avun hakemiseen on myös matalampi, kun terapeutin puheille voi hakeutua koulussa ja kouluaikana.
–Henkilökohtaisesti uskon, että kouluissa tullaan tulevaisuudessa näkemään enemmän muitakin ammatti-ihmisiä kuin opetustoimeen keskittyviä. Koulumaailman haasteet eivät enää liity pelkästään opettamiseen ja oppimiseen, vaan tunne- ja käytöspuolet nousevat koko ajan isompaan asemaan.
