NÄIN itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa on paikallaan pohtia, mitä on tapahtumassa maanpuolustustahdolle. Yle uutisoi marraskuun lopussa, että se on suorastaan vajonnut. Perinteisten uhkakuvien tilalle on etenkin nuorten mielissä noussut ilmastonmuutos.
Kun vielä viime vuonna 72 prosenttia väestöstä vastasi myönteisesti kysymykseen Suomen puolustamisesta aseelliselta hyökkäykseltä, tänä vuonna kyllä-vastauksen antoi 66 prosenttia.
Lukemat ovat ennenkin sukeltaneet alle 70 prosentin, mutta viimeksi vuonna 1989.
Luulisi asian kiinnostavan, etenkin nyt. Venäjä on viime vuosina hyökännyt Ukrainaan ja Georgiaan, joten hereillä kannattaisi olla täälläkin. Uhkakuvien maalailu ei tietenkään tarkoita, että jotain pahaa tapahtuu, mutta varautuminen ei ole koskaan pahasta. Uskottava maanpuolustus perustuu usein pelotteeseen: tänne ei kannata tulla.
MAANPUOLUSTUSTAHDON mahalasku johtunee monista asioista. Globalisaatio on siirtänyt uhkakuvat kotimaan rajojen ulkopuolelle. Ilmastonmuutos koetaan etenkin nuorten näkökulmasta todennäköisempänä uhkana kuin aseellinen yhteenotto Suomen maaperällä.
Nuoret todennäköisesti liittävät maanpuolustukseen myös nationalismin, jolla ei nykymaailmassa ole välttämättä se paras mahdollinen maine, kiitos Suomen vastarintaliikkeen ja Soldiers of Odinin kaltaisten toimijoiden.
Kun maanpuolustus ja kansalliset symbolit yhdistetään sorron ja vallankäytön välineiksi, aiempaa valveutuneemmat ja tiedostavammat sukupolvet eivät välttämättä koe niitä omikseen. Maanpuolustus ei ole enää niin muodikasta kuin takavuosina.
OLEN itse suorittanut asepalveluksen 2000-luvun alussa. Minulle armeija oli itsestäänselvyys. Varusmiesaikana laitoin kaiken peliin ja siirryin reserviin vänrikkinä. Olen osallistunut aktiivisesti kertausharjoituksiin ja pidän muutenkin armeijaa ja ylipäätään varusmiespalvelusta tarpeellisina ja tärkeinä instituutioina.
Armeija nimittäin opettaa paljon muutakin kuin ampumista. Siellä on toimittava ryhmässä, otettava vastaan käskyjä ja opeteltava sietämään epämukavuutta. Kaiken lisäksi armeija kokoaa kattavan läpileikkauksen koko ikäluokasta, joten samassa porukassa on paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei välttämättä muualla tutustuisi. Opiskelu- ja työelämä rajaa väkisin suuren osan ikätovereista oman kuplan ulkopuolelle, mutta armeijassa tilanne on toinen: esimerkiksi asuintoveruuden ratkaisee aselaji ja sukunimen ensimmäinen alkukirjain. Kaiken lisäksi samassa huoneessa asuu kymmenkunta muutakin, joten yhteistyötaitojen opettelu on käytännön pakko, jotta arki ”harmaissa” alkaa rullata mahdollisimman kitkattomasti.
MINULLE maanpuolustus ja puolustusvoimat ovat aina edustaneet itsenäistä Suomea, maa-aluetta, jonka koen kodikseni ja sen myötä puolustamisen arvoiseksi. Tämä tunne vahvistui, kun tulin isäksi. Maanpuolustustahto on lopulta sitä, että olemme valmiita turvaamaan suomalaisen elämäntavan myös jälkipolville. Tarvittaessa oman hengen kustannuksella.
Juho Kuorikoski
Päätoimittaja, reservin luutnantti
