Eläkeliitto myönsi ansiomerkkejä Evijärvelle

Matti Kuusisaari oli valittu kolmannelle puheenjohtajakaudelle.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

ELÄKELIITON Evijärven yhdistyksen viimeviikkoisessa joulujuhlassa palkittiin pitkäaikaisesta työstä jäsenrekisterin hoitaja Paula Puotinen kultaisella ja Mikko Kujala hopeisella ansiomerkillä.

Jäsenrekisterin hoitaminen, jota Puotinen on tehnyt 12 vuoden ajan, tarkoittaa käytännössä, että hän seuraa lehtien risti-ilmoituksia ja kirjaa rekisteriin myös uudet jäsenet.

Kultainen ansiomerkki oli myönnetty Evijärvelle viimeksi vuosikymmen sitten.

–Merkkejä ei sitten pidetä piirongin laatikoissa, vaan rinnassa. Prenikoita ei anneta turhasta, vaan ne on ansaittu, totesi palkinnon luovuttanut Anja Rantala.

VASTIKÄÄN Etelä-Pohjanmaan eläkeliiton puheenjohtajaksi valittu Esko Ahonen kertoi jäävänsä itsekin pian eläkkeelle Lestijärven kunnanjohtajan tehtävästä. Hän lupasi tehdä työtä eläkeläisten elinolojen parantamiseksi.

Jo kauan sitten hän oli nostanut esiin eläkeläisasiavaltuutetun viran perustamisen. Hänen mukaansa ikäihmisten asioita pitää olla seuraamassa viranomainen, joka tulee heitä palkoista ja eläkkeistä neuvotellessa.

–Nyt saamani tiedon mukaan aloite on saanut yli 50 000 allekirjoitusta, ja se on etenemässä pikkuhiljaa käsittelyyn.

Mainos

Hän toivoi myös resursseja vapaaehtoistyöhön. Esimerkiksi soteuudistuksessa odotetaan hänen mukaansa, että kolmas sektori, johon eläkejärjestötkin kuuluvat, paikkaisi aukkoja aktiivisella vapaaehtoistyöllä. Hän kuitenkin toteaa, että jos johonkin velvoitetaan, silloin sitä pitää myös ymmärtää tukea.

–Ihmiset eivät kerta kaikkiaan jaksa pitkään, jos siitä ei saa kiitosta eikä huomionosoitusta.

Hänen mukaansa eri yhdistyksiä pyörittävät pitkälti muutamat samat kasvot.

–Se on toisaalta rikkaus, mutta toisaalta yhteiskunnan pitäisi osaltaan tulla apuun näissä asioissa.

AIEMMIN SYYSKOKOUKSESSAAN Evijärven yhdistys päätti valita puheenjohtajakseen ensi vuodeksi jälleen Matti Kuusisaaren. Hänelle se on jo kolmas vuosi puheenjohtajana. Hän vaikuttaa jatkossa myös Etelä-Pohjanmaan piirinhallituksessa.

Hallituksessa jatkavat Anneli Mars, Alli Saarijärvi, Paula Puotinen, Ulla Vesala, Erkki Söyrinki ja Jukka Kuusela.

Pois jäävän Mikko Kujalan tilalle valittiin Kaija Koski Särkikylästä, Sinikka Joutsen-Linnan tilalle Tapani Kokko Inasta ja Heikki Vainionpään tilalle Heino Kangastupa kirkonkylästä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.