Lukijan mielipideartikkeli:

Avoin kirje Lappajärven kunnan päättäjille

Vetoamme teihin, jotta tekisitte parhaanne uuden koulun rakentamiseksi. Tarvitsemme nyt tahtoa kääriä ripeästi yhdessä hihat ja ryhtyä tuumasta toimeen tulevaisuuden Lappajärven hyväksi!

Lähestymme teitä, arvoisat kuntapäättäjät, avoimella kirjeellä uuden koulun rakentamisen puolesta Lappajärvelle. Uuden koulun myötä ensisijaisesti pienimmät kuntalaisemme saisivat arvoisensa terveellisen, turvallisen ja uusia oppimismenetelmiä edistävän oppimisympäristön.

Viihtyisä ja monipuoliseen toimintaan suunniteltu rakennus palvelisi myös laajemmin kuntalaisia tarjoten mahdollisuuksia hyvinvointiin koko yhteisölle. Nykyaikainen, eri-ikäisten monitoimitilaksi muuntautuva koulurakennus asianmukaisine liikuntatiloineen olisi kunnan vetovoimatekijä. Myös nuoriso- ja kulttuuritoiminta Lappajärvellä voisi kaivata uusia tiloja, ja parhaimmillaan monitoimitila palvelisikin lapsia, nuoria, aikuisia, perheitä, senioreita, eri alojen harrastajia ja yhdistyksiä – kooten kuntalaiset saman katon alle.

Mainos

Vetoamme teihin, jotta tekisitte parhaanne uuden koulun rakentamiseksi. Tarvitsemme nyt tahtoa kääriä ripeästi yhdessä hihat ja ryhtyä tuumasta toimeen tulevaisuuden Lappajärven hyväksi!

Lappajärven vanhempainyhdistys, Järvilakeuden kansalaisopisto, Lappajärven OAJ:n paikallisyhdistys, Lappajärven Yrittäjät, Lappajärven Veikot, Lappajärven Veikottaret, Lappajärven 4H, MLL:n Lappajärven paikallisyhdistys

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.