Vasikka-ahon markkinoilta herkkuja ja ämpäreitä

Waltteri ja Tiina Lassila nauttivat musiikista.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vasikka-ahon markkinat järjestettiin sunnuntaina 34. kerran. Lämmin ja aurinkoinen sää toi paikalle paitsi runsaasti hyväntuulisia kyläläisiä myös muutaman satunnaisen läpikulkumatkalla olleen turistin.

Seurustelun ja kojujen kiertämisen lisäksi markkinaohjelmassa oli alkuun kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Alkion pitämä kunnan tervehdys, ja päivän mittaan esiintyi laulaja Taisto Pahkakangas Anu Rinteen säestyksellä. Tarjolla oli myös frisbeegolfia ja golfputtikisa. Moni kantoi ostoksensa, kuten metrilakut ja kylätalo Sopulan hyväksi myydyt Evijärvi 150 -hunajat, marjaämpärissä, joita jakoi Evijärvi-neito Milla Sulkakoski 500 ensimmäiselle halukkaalle. 

Katariina Joutsen kertoi käyvänsä markkinoilla lähes joka vuosi. Tällä kertaa mukana rattaissa oli myös kaksivuotias Jaakko Kankkonen, joka mutusteli tyytyväisen oloisena karjalanpiirakkaa.

Mainos

–Jos häneltä kysytään, mukavinta markkinoilla on varmaan syöminen, metrilaku ja pomppulinna, Joutsen naurahtaa.

–Itse pidän tuttujen tapaamisesta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.