TASAVALLAN presidentti on 16. kesäkuuta myöntänyt lappajärveläiselle kulttuuri- ja yhteiskuntavaikuttaja Urpo Purolalle kotiseutuneuvoksen arvonimen. Arvonimen myöntämistä esitti Lappajärvi-seura.
Purola on tehnyt pitkän uran Lappajärven kunnan luottamustoimissa; hän oli esimerkiksi valtuustossa, kun kunta päätti aikoinaan taata 20 miljoonalla markalla Kivitipun rakentamista. Tänä päivänä hänen työnsä jatkuu erityisesti kulttuurin saralla. Purola on ollut Lappajärven museosäätiön puheenjohtajana sen toiminnan alusta asti, ja hänellä oli keskeinen merkitys Lappajärven kotiseutumuseon perustamisessa ja yhä sen ylläpidossa. Lappajärvi-seuran varapuheenjohtajana hänellä on runsaasti kirjallista tuotantoa. Järviseutu-seuran johtokunnassa hän on toiminut vuodesta 2002.
Purola ei halua ottaa kunniaa itselleen mutta kokee, että huomionosoitus on palkinto pitkästä työstä politiikan ja kulttuurin parissa. Kumpaankaan hänellä ei alun perin ollut syvältä kumpuavaa kiinnostusta, vaan hänet sysättiin mukaan, ja innostus on muhinut vähitellen.
–Periaatteeni on, että kun menen johonkin mukaan, se pitää hoitaa kunnolla.
KOTISEUDUN, Lappajärven, merkitys on aina ollut Purolalle suuri. Hän ei aikoinaan muuttanut koulutuksen ja palvelujen perässä sieltä pois vaan haki ”vain” metsäalan koulutukseen. Sen seurauksena hän on kiinnittynyt omaan kotiseutuunsa ja jäänyt tarkastelemaan sitä, nostalgisestikin. Kotiseutu on paitsi paikka, jonne jäädään, myös paikka, jonne palata.
Viikoittain hän tekee saman pitkän, kiireettömän kävelylenkin, jonka aikana hän tarkastelee ympäröivää luontoa pannen merkille asioita, jotka vaihtuvat vuodenaikojen mukaan.
–Kaikki eivät viihdy paikallaan, mutta itse koen onnellisuutta siitä, että pystyn olemaan näin paikallani, kiinnittymään maisemaan ja siihen kuuluvaan elämäntapaan. Ehkä se on osin arkuuttakin, etten ole ollut kyllin rohkea lähtemään eteenpäin.
PARHAILLAAN Purola johtaa aloittamiaan projekteja, Väinö Tuomaalan 100-vuotismuistokirjaa sekä Itäkylän kyläkirjaa.
Vaikka Purola ei koe, että hänestä olisi tullut mitään kulttuuriasioiden oraakkelia huomionosoituksen myötä, hän esittää toiveensa lappajärveläisen kulttuurityön säilymisestä jatkossakin hyvissä käsissä huolimatta uuden ajan tuomasta moniarvoisuudesta. Esimerkiksi museosäätiön mahdollinen lakkauttaminen ja museon siirtäminen Lappajärvi-seuran hoidettavaksi tarkoittaisi Purolan mukaan ehkä myös sitä, että kotiseutumuseosta tulisi jatkossa pääosin ja käytännössä huolehtimaan kunta.
– Silti toivoisin, että henkiseen kulttuuriin osoitettaisiin ainakin yhtä hyvää panostusta kuin tähänkin asti on ollut.
Koska Lokakuun Loiskeiden kaltaisia merkittäviä kulttuuritapahtumia on kadonnut Lappajärveltä, kulttuurin katoamisen estämiseen tulisi Purolan mielestä keskittää voimavaroja.
–Olisi tärkeää saada joku toistuva tapahtuma tänne. Voimavarojen supistuessa tällaisia tapahtumia voisi esimerkiksi järjestää yhteistyössä Järviseudun kuntien kesken.
Tulevaisuudessa kotiseututyön muoto tulee Purolan mukaan muuttumaan. Kun kotiseututyö on täysin hänen ikäistensä ihmisten harteilla, se voi vääristyä, vaikka yhtä lailla nuoret kokevat kotiseutunsa omanaan.
–Ei välttämättä ikuisesti ihailla leilejä, kirnuja, tuohivirsuja ja vanhoja rakennuksia, niin hienoja kuin ne ovatkin. Ihmiset haikailevat liian kaavamaisesti satoja vuosia vanhoja esineitä ja vanhoja hyviä aikoja, kun kotiseutu on koko ajan ja tätä päivää, hän pohtii.
PUROLALLA on historian lisäksi monia kiinnostuksen kohteita tähtitieteestä luontoon ja linnustoon ja puiden ja pensaiden kasvatukseen. Bibliofiiliksi itseään kutsuva Purola lukee viikossa 2–3 kirjaa, ja hänen kirjastoonsa kuuluu lähes 4 000 nidettä.
–Lukeminen on tapa ammentaa jatkuvasti uutta tietoa. Se on koko elämäni läpi ulottuvan elämänkuvan rakentamisprosessi. Kaikki on mielenkiintoista, ikään kuin mikään tieto ei riittäisi.
Kotiseutuneuvos-arvonimi myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969, jolloin sen sai Väinö Tuomaala. Maaliskuuhun 2017 mennessä on myönnetty yhteensä 280 kotiseutuneuvoksen arvonimeä.
