Aivan samoin kuin avaruuden astronomisissa sattumuksissa, kiertävät kappaleet kohtaavat kerran eikä enää, samoin aivan aavistamattomalla äkkirynnäköllä ajattelu valloittaa – ikiaikojen taivaskin tästä hämmästyy.Olisiko vuoro ajattelun itsensä tulla meille puheenvuoronsa esittämään. Elämä on ihmeistä suurin ja siksi/puemmekin ihmeitä mietelmiksi! Heräävä aamu sai heidät odotuksin päivän rientoihin ryhdistäytymään. Ihminen ansaitsee onnentilaa, ja yhteisö kehitykseensä täyttä loistoa. Tietomme mikään määrä, instrumenteista ihmeellisimpänä ajattelukaan, eivät nämä kaikki yhdessäkään velvoita vielä mihinkään. Käytännön uskossa unet pois, jalka lattiaan, toinenkin, suoristuminen ja menoksi! Usko hyvään, yhteisenä ilmauksena, tarkoituksella jälkipolvien onneksi, yhdisti heitä yhdessä asettamaan kestettäväkseen kaikki ne rasitusten taakat, joiden tunteminen ansaitsisi meidän aikamme polvistumaan. Kiitimmekö halauksin heitä uhrautumisestaan –itse en meinannutkaan! Ainoastaan ihminen ajattelee. Hienosti värähteleviltä huuliltaan lähtee henkisiä tekoja. Mutta ne ylisanat! Henkisyyttä eli ”henkeä” kuvaillaan hengityksellä ja luonnosta tuulivertauksin. Ajattelua se kumminkin on. Kelpaamaton, järkälemäinen tietämättömyys on julmin vastustajamme. Ajattelu tutkii, analysoi, hylkää, valitsee, mutta rajansa tuntien tietää, että varmuus kuuluu kokonaan toiselle alalle: se kuuluu havainnoille, kokemuksille, käytännöille. Taistelussa tietämättömyyttä, taikauskoa, fanaattisuutta vastaan onnea saadaan, ei taistelussa elämää vastaan. Pythagoras oli kehittämässä uutta matematiikkaa. Havaittiin, että täällä maailmassa täytyy olla myös varmaa, luotettavaa, täsmällistä. Näin arvokkaasta edusta pääsemme osalliseksi varmimmin, että eksytyksiä yhdessä torjuen edustamme itsekin varmaa, luotettavaa, täsmällistä. Mahdollisuuksiensa puolesta mahdeista mahtavin ei näe ”tässä ajassa” elämän lahjoissa paljoa puolustettavaa. Aletaankin kehumaan komeasti kaikkea mikä totta on. On satoja sielun hyveitä elämämme pelastajaksi. Maailmassa palvottava paha riistää nyt elämälle kuuluvaa arvoa ja iloa. Ilo kuuluu jokaiselle totuudelle missä ikinä tämä ilmoille leimahtaakin. Onni Aatos Latvala Vapaa elämäntutkija Vimpeli
