Kohta niitä alkaa taas näkyä–miehiä ja naisia oransseissa varusteissa ase olallaan.
Ensi viikonloppuna monet alueellamme toimivat hirviporukat aloittavat syksyisen savottansa ja loputkin viimeistään lokakuun viimeisenä viikonloppuna.
H-hetken koittaessa metsästäjien, aseiden ja koirien tulee olla kunnossa. Viime hetken varustehankinnoilla on täydennetty vaatepuolta tai päivitetty asetta, makkaraa on hamstrattu pakastimeen, ampumatarkkuutta herkistelty ja teknisten apuvälineiden toimivuus tarkastettu. Koiraa on käytetty metsällä tuntumaa ottamassa ja sen toiminnasta raportoitu kotijoukoille, joita asia ehkä kiinnostaa, ehkä ei.
Alueellamme kaatuu tänä syksynä noin 420 hirveä. Hirvimiehiä ja -naisia metsissämme liikkuu noin tuhat. Kun tulin Lappajärvelle 21 vuotta sitten, kuuntelin kotipihalla ensimmäisinä syksyinä hirvenajon ääniä: oli huutoa ja huhuilua sekä torven törinää. Ketjuna edenneet ajomiehet siellä hätistivät hirviä passimiesten ulottuville.
Niitä ääniä ei ole enää vuosiin kuulunut. Nyt jalkatyön hoitavat tarkkavainuiset ja nopsajalkaiset hirvikoirat. Niillä on kaulapannassaan paikannuslaite, jonka avulla koiran sijaintia ja toimintaa voidaan kännykästä seurata.
Sain taannoin riistapäällikkö Mikael Luomalta tilastotietoja hirvijahdista Järviseudulla ja Kauhavalla. Ne kertoivat muun muassa sellaista, että 16 hengen hirviporukka saa saaliiksi keskimäärin yhden hirven kahdeksantuntisen metsästyspäivän aikana. Sivusta seuranneena tiedän sen, että jahtipäivät ovat erilaisia: joskus voi mennä päiviä, että hirvistä ei tehdä edes näköhavaintoja, seuraavana viikonloppuna saadaan kaadettua useita. Arvelisin, että tässä on yksi metsästyksen koukuttavista tekijöistä: koskaan ei tiedä, tuleeko saalista vai ei.
Luonnossa kulkevan hirven päätyminen metsästäjän pakastimeen on monen työvaiheen takana: kaadon jälkeen ruho on kuljetettava nylkyvajaan, käsiteltävä, paloiteltava, pakattava ja pakastettava. Hien lisäksi kuluu rahaa: Luoman laskelmien mukaan alueemme tuhatkunta metsästäjää panee vuodessa 1,1 miljoonaa euroa muun muassa makkaraan, bensoihin ja koirien ruokkimiseen. Vastineeksi he saavat teuraspainona noin 50 000 kiloa hirvenlihaa. Metsästäjää kohden lihaa tulee noin 750 euron edestä. Sen lisäksi tulee virkistysarvo, joka on myös muunnettavissa euroiksi: valtakunnallinen keskiarvo virkistysarvoksi on 553 euroa. Eli olisivatko esimerkiksi perheeni hirvenmetsästystä harrastavat henkilöt valmiita luopumaan jokasyksyisestä harrastuksestaan 1 400 eurolla? En viitsi edes kysyä.
Synnyinseudullani Pohjois-Satakunnassa jahti päättyy hirvipeijaisiin, joissa syödään, tanssitaan ja siemaillaan sahtia. Kekkereihin kutsutaan myös maanomistajat. Peijaiset ovat kuulemma viime vuosina kovasti rauhoittuneet. Järviseudulla väki kutsutaan perinteisesti hirvipäivällisille. Meidän kylämme hirviporukka kokkaa ja tarjoilee maukkaan hirvikeiton Länsirannan koululla tammikuussa. Silloin pääsemme me naisetkin ulos syömään.
