Olemme erään ystäväni kanssa pohtineet esikoistemme tulevaisuudennäkymiä. Ystäväni lapsista vanhin kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi ja haaveilee muusikon ammatista. Oma esikoiseni pääsi viime viikolla armeijasta ja suunnittelee toimittajan uraa. Meidän äitien ikuinen osahan on murehtiminen. Niin tässäkin tapauksessa: sekä muusikon että toimittajan työllisyysnäkymät ovat kauniisti sanottuna rajalliset. Toimittajan ammatti on yksi niistä 15:stä, jonka harjoittajista maassamme eniten ylitarjontaa. Työ- ja elinkeinotoimistojen ammattibarometri paljastaa, että reilusti liikaa on myös muun muassa sihteereitä, pukuompelijoita ja graafisia suunnittelijoita. Pulaa taas on eniten hoitoalan työntekijöistä. Media-alalla huonot uutiset ovat seuranneet toistaan. Suomen Journalistiliiton tietojen mukaan tänä vuonna 33 mediatalossa on käyty yhteistoimintaneuvottelut, ja parissa ne ovat vielä meneillään. Päättymässä oleva vuosi on media-alan kovin yt-vuosi. Moni irtisanotuista koettaa siipiään freelancerina. Suomen Journalistiliiton uusiksi freelance-jäseniksi tulee yhä enemmän paitsi irtisanottuja, myös vasta valmistuneita opiskelijoita. Nuoria, joilla on valtava tekemisen palo ja pää täynnä tuoreita ideoita – vain työpaikka puuttuu. Samaan aikaan, kun toimittajien työpaikat vähenevät voimakkaasti, koulutuspaikkojen määrä pysyy ennallaan. Paljon on esimerkkejä niistäkin, jotka opiskelevat tyystin muuta alaa mutta päätyvät toimittajan töihin. Suomeksi sanottuna: kilpailun alan harvoista työpaikoista on äärettömän kovaa. Toisen ystäväni, toimittaja hänkin, kanssa muistelimme taannoin, ketkä kaikki kanssamme samoihin aikoihin valmistuneista ovat vaihtaneet alaa. Yksi pitkään ulkomailla asunut ja freelancerina toiminut kurssikaverimme lähti vuosia sitten eräopaskoulutukseen ja on sillä tiellään: jossakin kairassa. Toinen sai potkut eräältä tv-kanavalta, suri aikansa ja pääsi opetusalan pätkätöihin. Kolmas perusti viestintätoimiston, neljäs vaihtoi viihdetoimittajasta ohjaajaksi, viides kouluttautui it-alalle. Toki vuosikurssiltamme valmistui useita sellaisiakin, jotka toimivat nykyään media-alan johtotehtävissä tai ovat näkyvillä paikoilla lehdissä, televisiossa tai radiossa. Sitten on meitä minun ja ystäväni kaltaisia peruspuurtajia, jotka olemme työskennelleet pitkään saman työnantajan palveluksessa ilman sen suurempia suunnitelmia uralla etenemisestä. Mitä sitten sanoa nuorelle, joka haaveilee vaikkapa toimittajan ammatista? Minä rohkaisen häntä tarttumaan härkää sarvista, toteuttamaan unelmiaan–sanokoot barometrit mitä tahansa. Ensin on hankittava kunnon opiskelupaikka, sitten opiskeltava alaa ja elämää. Niiden vuosien jälkeen suhdanteet ovat todennäköisesti jo paremmat. Voi käydä niinkin, että nuoren suunnitelmat muuttuvat tyystin toiseen suuntaan. Ken elää, se näkee!
