Nuorille tilat Kuntalaan

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpelin nuoret ovat pitkään toivoneet ajanmukaisia nuorisotiloja itselleen. Uusia nuorisotiloja suunnitellaan Kuntalan kiinteistön kellariin. Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikalautakunta esittää Vimpelin kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että ensi vuoden talousarvioon varattaisiin 38 700 euron suuruinen määräraha uuden nuorisotilan muutostöitä varten. Tällä hetkellä tyhjillään oleva noin sataneliöinen tila on toiminut teknisen toimen varastona ja soveltuu asiaa valmistelleen kahdeksanhenkisen työryhmän mukaan erinomaisesti nuorisotilaksi. Suunnitelmissa on muiden muassa uusia seinä-, katto- ja lattiapintoja sekä wc-tilojen rakentaminen, tilojen akustointi ja erilaisia LVI- ja sähkötöitä. Uusia kalusteitakin hankittaisiin.
Vimpelin nuorisotila-asiaa käsiteltiin vapaa-aikalautakunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa viime vuoden aikana yhteensä viisi kertaa. Nuorisotiloja on kaavailtu kunnostettavaksi Mirjapeltoon, Järviseudun sairaalaan ja entisen Agrimarketin kiinteistöön. Vapaa-aikalautakunnan mielestä Mirjanpelto ja Järviseudun sairaala ovat kaukana kunnan keskustasta. Kunnanhallitus katsoi puolestaan viime vuoden keväällä, että kunnalla on riittävästi omia, tyhjillään olevia tiloja nuorten käyttöön, eikä Agrimarketin tiloja vuokrattu.
Viime vuoden huhtikuussa nuorisotilojen käyttäjiä kuultiin erityisessä keskustelutilaisuudessa. Nuorten mukaan nykyinen, nuorisotalon yläkerrassa sijaitseva nuorisotila kaipaisi parempaa ilmanvaihtoa, suurempia pelitiloja, isompaa oleskelutilaa sekä uusia kalusteita.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.