Juniorijalkapallotoiminta pyörii taas Evijärvellä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vuosikaudet hiljaiseloa viettänyt juniorijalkapallotoiminta pyörii jälleen Evijärvellä. 2007 ja 2008 syntyneiden harjoituksia vetävät vielä ainakin vuoden ajan kahdesti viikossa Juho Fränti ja Noora Kangastupa. Evijärven lisäksi joukkueessa on mukana pelaajia myös Lappajärveltä, jossa niin ikään junioritoiminta takkuilee.

Fränti arvioi, että toiminnan vähäisyys on johtunut halukkaiden valmentajien puutteesta.
–Halukkaita lapsia varmasti löytyy, mutta vetäjiä ei ole ollut. Homma kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen, hän kertoo.

Fränti ja Kangastupa kertovat, että jalkapallo on hyvä harrastus kaiken ikäisille ja kertovat, että kaikki mahtuvat mukaan joukkueeseen.
–Joukkuepelaaminen kehittää lasten kuntoa, sosiaalisuutta ja yhteishenkeä. Vanhempien ei myöskään tarvitse huolehtia siitä, ettei lapsilla ole aikaisempaa pelikokemusta, vaan kynnys tulla mukaan on hyvin alhainen.

Joukkue on jo päässyt myös tositoimiin kahdessa turnauksessa Teerijärvellä sekä ystävyysottelussa Evijärven markkinapäivänä. Seuraavan kerran pelataan jo sunnuntaina 2. elokuuta, kun Evijärven Urheilijat isännöi 8- ja 10-vuotiaiden poikien Keski-Pohjanmaan piirin jalkapalloturnauksen, johon osallistuu yhteensä 15 joukkuetta. Turnaus järjestetään Evijärven nuorisoseuraa vastapäätä sijaitsevalla urheilukentällä kello 10 alkaen.

Lue lisää keskiviikon paperilehdestä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.