Kärnän miehen äskeisillä seitsemänkymppisillä nousi kahvipöydässä pintaan kylän miesten elinkaari. Meistä oli lapsuudessa tuntunut, että naapurien isännät oli menehtyneet vanhuksina. Tuoni oli kuitenkin korjannut työikäisiä, vasta viisi–kuusikymppisiä miehiä. Keskustelu jäi minua vaivaamaan ja kaivoin esille kotiseutuneuvos Antti Savolan mahtavan tutkielman kotikyläni Kärnän lähes 150 asuinrakennuksesta ja niihin liittyvästä perimätiedosta. Antti oli valokuvien keräämisen lisäksi kirjannut kuvateksteihin talonomistajien ja heidän puolisoidensa syntymä- ja kuolinvuodet, joissakin tapauksissa jopa kolmelta sukupolvelta. Aviopareja oli noin kaksisataa, joista puolet oli luonnollisesti elossa Antin päivätessä tutkielmansa kesäkuussa 2001. Kävin läpi Antin keräämät tiedot. Päädyin 90 aviopariin, joista molemmat puolisot olivat kuolleet tai vain toinen heistä oli edesmennyt Antin kirjaamisvuoteen 2001 mennessä. Saldo kertoi kylässä v.uonna 2011 olleen 27 naisleskeä ja kolme miesleskeä sekä 87 miehen keskimääräisen kuoliniän olleen 65,8 vuotta ja 63 naisen 76,8 vuotta. Vaimot olivat eläneet keskimäärin 11 vuotta aviomiehiään kauemmin. Kärnä on ollut tyytyväisten ihmisten kylä. Asukkaat ovat olleet 1970-luvulle saakka tasa-arvoisia pienviljelijöitä. Kylän vahvuus on ollut yhteisöllisyys. Maatalouden koneistumisen alkuvaiheessa puimakoneet, polttomoottorit ja perunanostokoneet hankittiin yhteisvoimin. Perunat nostettiin vuorotteluperiaatteella päivä päivästä. Osallistuin poikasena moniin pärekattotalkoisiin latojana, ja joku varttuneempi, usein lähinaapurimme, Vöyryniemen Tauno, naulasi latomani päreet kiinni ruoteisiin. Vireä maanmiesseura hankki kylään ensimmäisen traktorin, Fordson Majorin, ja sen toimelias naisjaosto ompeluseuratuloilla pitokaluston. Hautajaisiin ja häihin oli tapana viedä nisukranssi, kahvi- tai sokeripaketti ja maitoa. Iltaisin ja sunnuntaisin oli aikaa poiketa naapurissa. Tiedossani ei ole, että kylässä olisi tapeltu vuosikymmeniin eikä kenenkään tiedetä joutuneen leivättömän pöydän ääreen. Lähimmät pitkäripaiset olivat Seinäjoella ja Pietarsaaressa, ja senkin vuoksi naukkailu jäi vähäiseksi ennen keskioluen vapautumista. Olin kuvitellut Kärnän turvallisen elinympäristön lisäävän elinvuosia. Siksi hämmästelin laskelmani jälkeen kotikyläni naisten ja miesten kuolleisuuseroja sekä epäilin meidän Kärnän miesten eläneen kuolemaa uhmaten. Rauhoituin, kun tilasto osoitti suomalaisten miesten vuonna 2000 kuolleen keskimäärin 69,6 ja naisten 78,8 vuoden iässä. Kotikylässäni kuollaan ilmeisesti edelleen vähän muuta maata nuorempina. Mutta miksi niin käy, se vaatisi selvitykseksi perinpohjaisen tutkimuksen. Yksi syy saattaisi löytyä siitä, että esi-isämme savolainen kaskimies 16 sukupolvea sitten toi sydänsairauksiin altistavan geenin 1500-luvun alussa Lappajärven rantamille. Ja kyllä tupakillakin on vaikutuksensa ollut.
