En ole koskaan ollut erityisen innostunut urheilusta, en edes sen seuraamisesta. Tietenkin isojen kisojen, kuten olympialaisten, aikana tulee istuttua tiukasti television ääressä ja suomalaisille auliisti jakelen kotikatsomosta päin hyviä ohjeita ja kannustushuutojakin, tottakai. Ja kyllähän sieltä aina välillä joku palkinto tai ainakin pistesija napsahtaakin, vaikkakin tuntuu, että kovin harvoin enää nykyään.
Miten tuntuu jotenkin siltä, että ennen pärjättiin paremmin ja aina soi Porilaisten marssi? Nyt sitä kuulee vain silloin kun näytetään entisiä onnistumisia ja hehkutellaan ikivanhoilla saavutuksilla hamaan kyllästymiseen saakka. Päällimmäinen tunne ainakin hiihtokisoista on syvä pettymys, että taas ne norjalaiset, ja taas ne venäläiset, aina joku muu, mutta ei suomalainen. Parhaat kiksit saadaan siitä, että joku muu kuin Norja voittaa. Kyllä aika syvällä pohjamudissa mennään, kohta kasvaa iho varpaiden väliin…
Toisaalta, mikään muu ei hiihdoissa sitten ole muuttunutkaan vuosikymmeniin. Edelleen ääkköset on hukassa ja vaikka Maekaeraeinen hyvin pärjääkin, niin kyllä tuo nimen tavaaminen on aina yhtä masentavaa, eikö hyvaenen aika noille asioille mitään saa? Ihminen on saanut luotaimen laskeutumaan ehjänä komeetan pinnalle ja vieläkin täällä käännetään päässämme noita ää- ja öö-kirjaimia, kun ei niitä muka pystytä tuottamaan oikein tulostauluihin, kyllä jonkun pitäisi nyt tarkistaa prioriteettinsa.
Ja sitten nämä suksien voiteluasiat, en edes jaksa siitä nyt moosestaa, ei vaan ymmärrä miten se voi olla noin vaikeaa.
Olen päättänyt, kirvelevää suomalaista itsetuntoa voidellakseni, siirtyä vähäksi aikaa turvallisempia lajia seuraamaan. Viimeisin tällainen turvallinen laji on ollut snooker. Se on herrasmiesten (suomalaisten lisäksi lajista näkyy uupuvan naiset…) tyylikäs laji, jossa ehkä partavesi tuoksuu enempi kuin hiki, mutta jotenkin siihen vain jäi heti koukkuun. Kunhan vain ensin tajusin, että mitä se snooker yleensä tarkoittaa.
No, onhan siellä se yksi suomalainen, Robin Hull, joka aina välillä pärjää, mutta jotenkin sen voi ohittaa, kun nimi on tuollainen ulkomaiselta kalskahtava.
