Kunnan tehtävänä on asukkaidensa hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistäminen. Kunnat ja niiden monitaitoinen työntekijäjoukko on suomalaisen hyvinvointivaltion perusta ja kivijalka. Kuntasektorilla työskentelee noin 400 000 työntekijää. Näistä yli 90 prosenttia on naisia. Kaikista naispalkansaajista joka kolmas työskentelee kuntasektorilla. Kunnat ovat naisten suurin työllistäjä ja samalla se suurin matalapalkka-ala. Suomen kunnat ovat runsaan sadan vuoden aikana nostaneet maamme äärimmäisen köyhyydestä maailman arvostamaksi sivistysvaltioksi ja hyvinvoinnin mallimaaksi. Kuntien toiminta on kasvattanut, elvyttänyt ja uusintanut työvoimaa ja koko kansaa ja yhteiskuntaa. Suomessa on näihin päiviin saakka ollut korkea kansanterveyden taso ja elinajanodote. Sataprosenttinen lukutaito sekä perus- ja ammattisivistys ovat ensisijassa kunnallisen sosiaali- ja terveystyön, sivistys- ja kulttuurialan huippusaavutuksia. Vaikka ennen sotia tehtiinkin eräitä merkittäviä parannuksia, varsinainen hyvinvointivaltion rakentaminen käynnistyi toden teolla sodan jälkeen kansanvaltaisten puolueiden toimesta edistyksellisten nais- ja kansalaisliikkeiden tukemana. Poliittisen oikeiston vastustus oli ankaraa. Keskeisenä perusteluna oli, kuten nytkin, ”kansantalouden kestokyky”. Ensimmäisinä uudistuksina olivat kansanhuollon kehittäminen ja lapsilisäjärjestelmä ja vähän myöhemmin kansaneläke- ja työeläkejärjestelmät. 90- luvun alussa Englannista ja Yhdysvalloista levinnyt markkinaliberalismin aate asetti tavoitteekseen ”ylipaisuneen julkisen sektorin” karsimisen. Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Valtiovarainministeriö käynnistivät konsulttivetoisen ”kuntien kehittämisen”. Lopullisena tavoitteena oli ja on edelleenkin palveluiden karsiminen, henkilöstömäärän vähentäminen ja markkinoiden avaaminen yksityisille toimijoille. Kuntapalveluiden alasajon käsikassaraksi otettiin muutaman ”kansakunnan pelastajiksi” julistautuneen asiantuntijan kehittelemä ”kestävyysvaje” – slogan, jota poliittinen eliitti on toistanut jo lähes neljännesvuosisadan. On syntynyt tuhansia raportteja, joiden lähtökohtana on ollut hyvinvointivaltion rakenteiden murtaminen. Istuva hallitus on päässyt vaarallisen lähelle tuota tavoitetta. Aikuisen toimeentulotuen perusosa on reaalisesti vuoden 1990 tasolla, lapsilisiä on leikattu, työttömyys lähenee puolta miljoonaa, elvytyksen sijasta rahaa on jaettu osingonsaajille yhteisöveron rajulla alentamisella, taantumaa on syvennetty jatkuvilla kulutuskysynnän heikennyksillä, vanhustenhoito on kriisiytymässä. Kuntatyötekijöiden konkreettinen ihmisarvoa luova työ on mitätöity ja työtä vähätellään. Kestävyysvajeen nimeen huutaen koko hyvinvointivaltio on saatettu hätätilaan. Köyhyysrajan alapuolella elävien lasten määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla ja köyhyydestä on tullut periytyvää samaan aikaan kun pankit, vakuutuslaitokset ja suuryritykset tekevät ennätyksellisiä voittoja osakkeenomistajilleen. Nyt on aika nostaa kuntatyö sille kuuluvaan kunniaan ja pelastaa hyvinvointivaltio ja sen infrastruktuuri. Leikkausten sijaan on aika puuttua suuryritysten verovälttelyyn, ryhtyä verottamaan kaikkia tuloja (myös osinkotuloja) samalla progressiivisella taulukolla, palauttaa yhteisövero vuoden 2013 tasolle jne. Lisälainan ottamistakaan tarpeellisiin työllisyyttä tukeviin investointeihin on turha pelätä ja dramatisoida, kun Suomi saa nyt lainaa jopa miinus-merkkisellä korolla.
