Kansanedustajaehdokkailla on kiireinen aika. Vaalityön tekemisen keinot ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana, mutta yhtä kovaa työtä se silti on. Isäni oli kansanedustajana kolme kautta vuosina 1975-1987. Hän työskenteli sitä ennen MTK:n Pohjois-Pohjanmaan piirissä. Pääpaikka oli Oulussa, mutta työmaana koko laaja Oulun vaalipiiri Kainuuta myöten. Isä kierteli maakunnissa syrjäisimpiä kyliä myöten pitämässä tupailtoja. Tuvat olivat aina täynnä väkeä. Noihin aikoihin maatilat tulivat kirjanpitovelvolliseksi ja se oli pikkutilojen isännille ja emännille häkellyttävä asia. Isä neuvoi tilinpidossa ja opasti, että navettasaappaatkin saa laittaa vähennyksiin mukaan. Ensimmäisellä ehdokkuuskerralla isää ei niinkään tunnettu kotipitäjässään, mutta laajasti vaalipiirissä. Vaalityön tekijöitä oli paljon, sillä lähes jokaisesta MTK:n osastosta löytyi tukimiehiä. Mainontana oli lehtimainonta, ilmoitukset olivat mustavalkoisia ja pieniä. Tienvarsien lumipenkat pystytettiin tiheään tukimiesten nikkaroimia, varrellisia puisia tauluja, joihin oli niitattu ehdokkaan kuva ja nimi, äänestysnumero ja puolue. Näitä julisteita niitattiin myös puhelinpylväisiin ja maitolavojen seiniin. Joskus mainokset jäivät paikoilleen kuukausiksi, varsinkin jos ehdokas ei ollut tullut valituksi. Isällä oli myös edistyksellinen mainosväline. Hän oli tehnyt puhelinlaitoksen kanssa yhteistyössä pienen puheen sisältävän äänitteen, jota saattoi kuunnella lankapuhelimella. Koska kotimme puhelin ei joutanut nauhoituksen käyttöön, eräs tukimiehistä otti sen omaan puhelimeensa. Puhelin oli pitänyt öiksi peitellä viltillä, koska se oli kilissyt jatkuvista soitoista. Tärkeimpiä vaalitilaisuuksia olivat ihmisten kodeissa pidetyt tupaillat. Pikku-Fiatilla liikkuen isä kiersi suurta vaalipiiriä yöpyen usein taloissa matkan varrella. Vaalirahoittajia ei tietääkseni ollut, mutta tukimiehet tekivät valtavasti käytännön töitä. Kansanedustajana olokin oli erilaista kuin nyt. Äiti toimi navettatöiden ja lastenhoidon ohella ilmaisena eduskunta-avustajana vastaamalla usein soivaan puhelimeen. Sähköpostia tai kännykkää ei ollut, mutta viikon aikana tuli kauniisti käsin kirjoitettuja kirjeitä iso pino. Niissä ihmiset kertoivat huolistaan ja isä ne kaikki luki ja lajitteli lauantai-iltaisin. Kansanedustaja hoiti myös ihmisten henkilökohtaisia asioita. Kansanedustajan huone eduskuntatalolla oli vaatimaton eikä torkkupeittoja ollut. Eduskunnasta pudonneille ehdokkaille ei ollut sopeutumiseläkettä. Posti toi kerran valtion budjettiehdotuksen isälle heinäpellolle, koska sen sai luovuttaa vain henkilökohtaisesti. Miten lie postimies osasikin kauas jokipelloille lehmäpolkuja pitkin. Neljännelle kaudellekin isä sai tuhansittain ääniä, mutta ne eivät riittäneet eduskuntapaikkaan. Tuolloin oli kyseessä EU-vaalit. Isä tunsi maatilojen tilanteen kuin omat taskunsa, ja erikoisesti hän vastusti liittymistä pienten maatilojen kohtaloa ajatellessaan. EU-buumi oli päällä ja valituksi tuli sille myönteisiä ehdokkaita. Edelleen yksi vaaleissa menestymisen salaisuus on mahdollisimman laaja tunnettavuus. Tupailtojen korvaajina toimivat tilaisuudet toreilla ja julkisissa tiloissa. Sosiaalinen media on merkittävässä asemassa. Lehtimainonta on tärkeä osa ehdokkaan tunnetuksi tekemisessä, sillä tutkimuksen mukaan printti on edelleen kansan mielestä suosituin paikka mainoksille. Vaalityön tulokset ja valituiksi tulleet saamme tietää 19. huhtikuuta.
