Ankeat olivat tunnelmat, kun perjantaina ajelin Seinäjoelta Vimpeliin. Muutama tunti aikaisemmin allekirjoitettiin ministeriössä raportti, jossa ehdotetaan Vimpelille kuntaliitoksen selvittämistä… Pyhävuoren kohdalla mieleen tuli väkisinkin helmikuinen iltapäivä, melkein tasan 35 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran Lapuntieltä Pyhävuoren kohdalla näin Vindalan edessäni. Eipä vastannut maisema, Lappajärven selkineen ja Lakeaharjun vaaroineen, sitä stereotypiaa, joka minulla etelän miehenä oli pohjanmaan aakeesta laakeesta. Jos ei ollut maisema sitä mitä odotin, niin ei ollut kansakaan. Missä olivat rehvastelevat puukkojunkkarit, ahdasmieliset körtit tai nuhjuiset peräkammarin pojat. Kohtasin eloisan kansan, joka oli terveesti ylpeä järviseutulaisista juuristaan. Ylpeä varhaisesta sivistyksestään, aina Erkki Jyrkästä, seutukunnan ensimmäisestä kirjastosta, varhaisesta kansakoulusta, varhaiseen lukioon Mellereineen ja Tuurineen… Kerrottiin teollisista perinteistä, myllyistä, suksitehtaista ja elettiin paikkakunnan yritysten, Paavo Rannilan ja Järviseudun Perunan ynnä muiden mukana. Ja tietysti oltiin ylpeitä Vedosta ja yhdestätoista perättäisestä pesäpallomitalista. Kyllä sitä tarinaa sai kuunnella. Vallitsi kaikkialla aistittava vimpelihenki, jota naapuritkin kadehtivat. Minne sitten joutui tämä vimpelihenki, kun jatkettiin tälle vuosituhannelle. Vimpeli oli vielä 2009 taloudeltaan seutukunnan ykkönen. Nyt ollaan tässä… Miksi valtaa yksinkertaisella enemmistöllä hallinnut taho ei kyennyt vai eikö vain halunnut enää vaikuttaa. Asiat jätettiin vieraiden hoidettaviksi. Haloo Vimpelin, kuntalaisaloitteen ja kaikkien edessä näkyvän talouskehityksen herätys ei tehonnut. Kun tilanne kiristyi niin hämmennys ja näköalattomuus vain kasvoivat. Mutta eteenpäin lähdetään ja varmasti vielä lähdetään. Nyt tarvitaan ihan uutta näkökulmaa ja uusia aloitteita. Puhalletaan vimpelihenki taas liekkeihin.
