Asioilla on usein tapana mennä ääripäästä toiseen ennen kuin kultainen keskitie löytyy. Kuten kellon heiluri, joka jatkaa matkaa ääripäästä toiseen. Näinhän se on myös ihmisten elämässä, asiat vaan vaihtuvat.
Elämme isoissa murroksissa monissakin asioissa, niin myös sosiaali- ja terveyshuollossa. Sote-uudistus on ollut otsikoissa usein viime vuosina. Selvää on, että jotain on tehtävä. Mitä pitää tehdä, onkin jo haasteellisempi juttu. Kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa siitä, mitä olisi viisainta tehdä, että tehtäisiin oikein.
Kun talouskasvu hiipui eikä sillä voitu enää rahoittaa paisuvia julkisen sektorin kuluja, päädyttiin siihen että kulujen karsiminen on pakollista. Kyllä se onkin. Toimintaa täytyy tehostaa ja järkevöittää kaikessa missä se vain on mahdollista ilman että palvelut heikkenevät. Onko se mahdollista?
Laitostumisesta on tullut normaali elämäntapa esimerkiksi vanhuksille. Laitoksessa asumista ei voi aina kokonaan välttää. Joskus se on ainoa vaihtoehto kun kunto ei riitä kotona asumiseen ja sopivia omaishoitajia ei ole saatavilla. Nyt uudet suositukset suosivat kotona asumista ja vanhusten kodinhoitoon panostetaan. Muutosvauhti on jälleen hurja, nopeita tuloksia olisi saatava äkkiä. Päätöksiä ja muutoksia tehdään kovalla vauhdilla, mutta ihmiset tarvitsevat kuitenkin aikaa uuden oppimiseen ja sopeutumiseen.
Kuntia, sote-alueita ja muita toimintoja on viime vuosina viety isompiin yksiköihin. Onko se ratkaisu riittämättömien rahavarojen ongelmaan? Onko suuri myös tehokasta?
Voi se ollakin, mutta yhtä hyvin voi olla olematta. Pieni yksikkö voi olla myös tehokas. Mielestäni enemmän kuin yksiköiden kokoon, pitäisi kiinnittää huomiota hyvin toimiviin yksiköihin. Katsoa mitä ne tekevät oikein ja monistaa niitä toimintamalleja muihinkin yksiköihin. Koko ei pelkästään ole ratkaisevaa vaan oikea toimintatapa. Esimerkkinä hyvin hoidetusta sote-alueesta on Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri. Aalto-yliopiston tuoreen tutkimusraportin mukaan Etelä-Karjalan toimintamallia monistaen koko maahan saadaan säästöjä jopa 2,6 miljadia euroa vuodessa.
Erityisesti palveluiden kohdalla kyse on aina ihmisestä. Sote-palveluja tehdään niin ihmisläheisesti, että ollaan ihan toisen ihmisen iholla. Alalle on syytä valita vain niitä, jotka todella sopivat tälle alalle. Tämä pätee tietenkin kaikkiin muihinkin töihin. Muutamilta eri paikkakunnilta olen saanut kuulla esimerkkejä eri laitoksista, joissa jopa saman laitoksen sisällä saattaa olla toisella osastolla toimiva ja nykyaikainen toimintamalli ja toisella vanhanaikainen toimintatapa sekä huono ilmapiiri. Nämäkin kun tahtovat kulkea usein käsi kädessä. Omakohtaisesti sain kokea tämän, kun olin aikanaan alle kaksi vuotiaan lapseni kanssa sairaalassa Tampereella. Vaihdoimme muutamaksi päiväksi osastolta toiselle mahataudin takia ja hoitajien tyylissä sekä tavassa kohdella potilaita oli huikea ero. Näiden osastojen välissä oli vain eteisaula. Tekee mieleni lainata tähän Positiivarien lausetta “Asenne ratkaisee aina”.
Missä kohtaa sote-asioiden kellon heiluri on nyt menossa? Luulenpa että se on nyt laskemassa ääriasennosta keskikohtaan päin, mutta vielä on pitkä matka ennen kuin ollaan tasapainossa.
