Järviseudun Sanomien ja Suomen Yrittäjäopiston yhteistyö esillä

Julkaistu:

Aihe:

Järviseudun Sanomat esittäytyy lähiaikoina Suomen Yrittäjäopiston verkkojulkaisuissa. Markkinointikoordinaattori Susanna Kulmala kävi haastattelemassa Järviseudun Sanomien Eija Pippolaa ja Maritta Raudaskoskea lehdessä tehdyistä tietoteknisistä muutoksista.
Yrittäjäopiston Valtteri Ahon viime keväänä tekemän tietotekniikan konsultoinnin seurauksena lehdessä siirryttiin Microsoftin Office 365 –järjestelmään, jonka kautta hoituu nykyään muun muassa sähköpostiliikenne. Ahon evästyksin uusittiin muiden muassa palvelin, työasemia ja ohjelmistoja sekä karsittiin turhia, päällekkäin meneviä palveluja.
–Se tiesi selvää kustannussäästöä, päätoimittaja Maritta Raudaskoski toteaa.
Toimittajan työssä muutos näkyy muun muassa siinä, että töitä voi tehdä sujuvasti myös kotona: järjestelmän kautta toimittaja pääsee käsiksi yhteisiin juttukansioihin ja voi lisätä sinne valmiita juttujaan tai korjata siellä jo olevia.
–Järjestelmä mahdollistaa videokokousten pitämisen ja pikaviestien lähettämisen Lyncin kautta. Meillä käytetään vielä paljon sähköpostia, mutta tarkoitus on alkaa hyödyntää entistä enemmän Office 365:n tarjoamia palveluita, Eija Pippola sanoo.
Pippola toimi Valtteri Ahon työparina Järviseudun Sanomissa ja sai Aholta paljon apua myös ylläpitoon. Yhteyttä otetaan edelleenkin silloin tällöin, kun jotain kysyttävää ilmenee.
Sanomien väki on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Suomen Yrittäjäopiston kanssa.
–Valtteri osasi ottaa meidän tarpeemme hyvin huomioon. Hienoa oli, että hän katsoi läpi koko kokonaisuuden ja esitti paljon hyviä parannusehdotuksia, jotka räätälöitiin juuri meidän tarpeisiimme sopiviksi, Raudaskoski korostaa.
Uudet koneet, ohjelmistot ja järjestelmät on käytössä moneen kertaan jo testattu ja toimiviksi havaittu.
Kesällä Lappajärvellä oli useita eripituisia sähkökatkoja, jotka toivat oman jännityksensä lehden tekoon. Nyt sähkökatkoista ei ole enää vastaavanlaista haittaa, siitä pitävät huolen uusitut verkkokytkin, varmuuskopiointi ja varavirtajärjestelmä.
Tietotekniikan päivitys oli osa suurempaa prosessia, jota Järviseudun Sanomissa on viime aikoina tehty. Siihen ovat kuuluneet muun muassa lehden yhtiöittäminen ja henkilöstövaihdokset.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.