Monella tuulivoiman suunnittelijalla alun innostus on vaihtunut epäilyn ja huolen kautta vastustukseksi, koska tuulivoima on edelleenkin täynnä kysymysmerkkejä. Ongelmana on muun muassa suojaetäisyys, joka helsinkiläisille on 100 kilometriä ja kotkanpesälle kaksi kilometriä. Ihmisten koteihin suojaetäisyyttä lasketaan tuulimyllykauppiaiden omilla tietokoneohjelmilla, vaikka parhaankin melunmallinnusohjelman on todennettu toimivan vain 200 metrin etäisyydelle tuulivoimalasta.
Saksassakin, jossa tuulivoimaloita palaa noin viisi (5) kappaletta vuodessa, palomiehillä on suojaetäisyys: palon syttyessä tuulen alapuolella saa olla 500 metrin päässä, kun taas yläpuolen tuulen varajana on yksi kilometri. Voimalan syttyessä ei sammutustöihin pääse helikopterillakaan. Käytännössä joudutaan siis odottelemaan, että tuulivoimalapalo sammuu itsekseen.
Rakennus- ja konepalot alkavat yleensä sähkölaitteiden oikosulusta, ja tuulivoimalassahan sähkölaitteita riittää. Suomessa on miljoonia hehtaareita rutikuivaa metsää, peltoa ja turvesuota, jonne tuulivoimalan tulipalo voi edetä yli 100 metrin korkeudesta kuin voikukansiemenet tuulisella säällä.
Sähkölasku kasvaa
Totuus energiantuotannosta on, että täysin haitatonta energiamuotoa ei ole olemassakaan. Ympäristö ja ihmisten terveys kärsivät aina, kun energiaa muutetaan muodosta toiseen. Parempaan on pyrittävä mutta faktat tunnustaen. Päästöistä halutaan luopua, mutta samalla mukavuudenhaluiset suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sähköä tulee pistorasiasta ja lämpöä patterista.
Vaikka Suomi lakkaisi tuottamasta päästöjä vuoden ajaksi, tuottaisi Kiina jo kahdessa (2) viikossa Suomen vuosipäästöjä vastaavan päästömäärän. Yhdysvaltain tuulivoimatilastoja tutkittaessa huomataan, että siellä ei ole otettu wattiakaan uutta tuulivoimaa käyttöön vuoden 2013 toisella neljänneksellä.
Miljardien tuet
Tuulivoiman kuittaamat tuet kasvavat sellaista vauhtia, että nykyisessä taloustilanteessa taitaa hallitustakin jo hieman hirvittää. Jo seuraava hallitus keksii pikkunäppärän keinon hillitä Suomen tuurivoimalainnostusta. Yhden työpaikan hinta tuurivoimassa on nimittäin 1,3 miljoonaa euroa.
Portugalissa syöttö- ja tasaustariffivelka on yli 30 miljardia euroa. Takuutariffi on saanut tuulivoimalahankkeita sellaisillekin sijaintipaikoille, joihin tuulimyllyjä ei heikkojen tuuliolojen vuoksi olisi kannattanut edes pystyttää. Mutta ihmisten ja eläinten terveyttä ei voi mitata rahalla. Ala, jolla toisia tuetaan ja toisia verotetaan, ei koskaan tule olemaan terve.
Tukisummat paisuvat pian miljardeiksi. Valtion himo leikata ja kiristää veroja johtaa automaattisesti siihen, että se tulee syömään sanansa tuulivoiman tukilupauksista. Näistä valtion kiristyksistä seuraa vääjäämättä konkursseja, työttömyyttä ja luottotappioita. Jalona ajatuksena taustalla lienee, että yhteisin varoin pönkitetyt tuulivoimalat alkavat aikanaan pysyä pystyssä markkinavoimien ehdoin, itsensä kantaen. Mutta tätä on yritetty muuallakin maailmassa – huonoin tuloksin. Tuulivoiman puuhastelijat alkavatkin jo myöntää, että moni voimalasuunnitelma jää vain suunnitelmaksi. Takuutariffihuumassa lintusirkkeleitä on kuitenkin suunnitteilla lähes 11 000 megawatin verran.
Entä ympäristö? Onko tuurivoima loppujen lopuksi vihreää energiaa? Mitä työtä tehdään, että saadaan kasaan verorahat, jotka upotetaan tuurivoimaan? Entäpä maisemahaitat? Suotta maisemia pilataan tuulivoimaloilla, kun sähkön ostohinta on noin 30 euroa/MWh, mutta myyntihinta syöttötariffin kanssa peräti 105,30 euroa/MWh.
Tuulivoimayhtiön tehdessä konkurssin on maan omistajalla musta pekka kädessä ja velvoitus purkaa tuurivoimala.
Summa summarum: mitä vähemmän tuulee, sitä vähemmän veronmaksajille tulee tappiota.
