Laatua ja varmuutta jo 35 vuotta

Julkaistu:

Aihe:

Lappajärven Karvalasta löytyy jo kunnioitettavat 35 vuotta toiminut metallialan yritys, Metallisorvaamo Jouni Ahola. Yritys tekee mittatilaustyönä hydrauliikkasylintereitä ja niiden korjausta sekä hydrauliikkatarvikkeiden toimitusta. Yritys myy myös hydrauliikan varaosia ja erilaisia tiivisteitä.

–Nuorena olin käymässä Kurejoella ja Eino Ketonen kehotti minua ostamaan sorvinsa pois. Ostin sorvin ja siitä yritysidea sitten lähti itämään, Jouni Ahola kertoo.

Ensimmäiset viisi vuotta yritys teki pääosin kierrehalkaisijan osia ja muita pienempiä metallisorvauksia. Nykyisiä hydraulisyntereitä alettiin valmistaa 1980-luvun puolivälin jälkeen. Yritys työllistää Aholan lisäksi kaksi kokopäiväistä ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Jounin vaimo Maarit Ahola hoitaa yritykseen liittyvät paperityöt.

Ahola työskentelee yrityksensä lisäksi omalla maatilallaan. Tarkasta työstä pitävä yrittäjä kokee metallisorvauksen mukavana vaihteluna tilan töille.

–Olen kasvanut maatilalla ja olen aina tiennyt, että tulen jatkamaan tilan töitä. Metallisorvaus toimii hyvänä vastapainona ja pääsen samalla kokeilemaan kaikkea uutta. Koen käsillä tekemisen luontaiseksi taipumukseksi ja joskus vitsailen, että jos en olisi tällä alalla, olisin varmasti ryhtynyt kirurgiksi.

Mainos

Lappajärvellä on Aholan yrityksen lisäksi ainakin kaksi muuta metallisorvaamoa. Kilpailua yritysten välillä ei yrittäjän mukaan kuitenkaan ole.

–Paikallisten yritysten välillä ei kilpailua juurikaan ole, koska teemme niin erityylistä metallisorvausta. Yleisesti alalla kilpailu on kovaa. Laadulla ja varmuudella olemme kuitenkin pärjänneet hyvin.

Ahola kuvailee yritystään pieneksi yritykseksi, jolla on myös asiakkainaan pieniä yrityksiä. Taantuma ei näy yrityksen toiminnassa, vaan kauppa käy tasaisen hyvin.

–Niin kauan tehdään töitä kun kuntoa ja jaksamista riittää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.