Tilastokeskus seuraa kuluttajahintaindeksin avulla tuotteiden ja palvelujen hintojen kehitystä lyhyellä aikavälillä. Kuluttajahintaindeksiä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Rahan arvo heikkenee, kun inflaatio kiihtyy ennätysvauhtia. Elinkustannusindeksi (1951=100) on uusimmasta kuluttajahintaindeksistä ketjuttamalla laskettu pitkä aikasarja, joka kehittyy samalla tavalla kuin kuluttajahintaindeksi. Sosiaaliset etuudet on sidottu elinkustannusindeksiin, esimerkiksi kansaneläkkeet. Työeläkkeissä kuluttajahintaindeksin osuus on 80 % ja ansiotason muutos 20 %. Kaikki indekseihin sidotut etuudet nousevat vuosittain vahvistetun indeksin mukaisesti.
AJATUKSENI lähteä selvittämään kuluttajahintaindeksin painorakennetta lähti epäilystäni korin sisällöstä, painotuksista ja siitä, miten hintoja oikein seurataan.
Suomen Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät kuukausittain kymmeniätuhansia hintatietoja tuhansista liikkeistä. Hintatietoja täydennetään niin sanotulla kassapääteaineistolla, josta saadaan noin viisi miljoonaa hintatietoa mukaan laskentaan. Lisäksi laskennassa on mukana muita tilastoja, kuten vuokratilasto, asuntojen hintatilasto, kiinteistöjen hintaindeksi ja rakennuskustannusindeksin tietoja. Voi kyllä sanoa, että hintatietojen keruu on massiivista ja melkein kaiken kattavaa.
MITEN tämä kerätty aineisto sitten suhteutetaan kuluttajahintaindeksin painorakenne koriin? Eri tuoteryhmien painoarvot määritetään sen mukaan, kuinka paljon ihmiset käyttävät rahaa keskimäärin kyseisten tuotteiden tai palvelujen ostamiseen. Huomio tulee kiinnittää sanaan keskimäärin. Keskimääräistä hintojen nousua laskettaessa suurin painoarvo on tuotteilla, joihin käytetään paljon rahaa: esimerkiksi asuminen, energia, elintarvikkeet ja liikenne. Kullakin kotitaloudella on omat kulutustottumuksensa, jossain ajetaan autolla, jossain taas käytetään joukkoliikennettä. Toisissa syödään lihaa, toisissa ei.
KUVAN taulukosta voi verrata omaa rahan käyttöään maamme keskimääräisiin ostotottumuksiin. Taulukko sisältää varmaan meille kaikille yllätyksiä; esimerkiksi kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja hankimme melkein yhtä paljon kuin käytämme rahaa elintarvikkeisiin. Toisaalta terveyden ja koulutuksen osuus on vähäinen. Ehkä asumisen selvästi suurin osuus voi olla ainakin joillekin yllätys.
Painoarvoja päivitetään säännöllisesti, jotta kulutuskäyttäytymisen muutokset tulevat huomioiduksi.
Jorma Lamminen
