Kuka hyppää Villen saappaisiin?
UNIVERSUMI tuntuu heittävän jatkuvasti hiekkaa Vimpelin kunnan potkukelkan jalaksiin. Sisäilmaongelmissa on kahlattu jo vuosikausia, ja lopulta, kun sivistystoimen palvelujen yhden katon alle saamiseksi suunniteltu hybridikeskushanke viimein ollaan saamassa liikkeelle, Aapiskujan koulun sulkeminen teki lisää monttuja eteen: uudet tilat on hankittava elokuun alkuun mennessä. Yhteiskoulultakin kuuluu rivien välistä viestejä, että ei ihan puhdasta ilmaa ole siinäkään pussissa.
Tekninen johtaja Ville Karjalainen ilmoitti hiljattain eroavansa virasta. Tätä en ihmettele, sillä hän on työskennellyt viime vuodet jatkuvien sisäilmakriisien parissa pienillä henkilöstöresursseilla ja luottamushenkilöiden arvostelun ristipaineessa. Hänen kertomansa mukaan työhyvinvointiin on toivottu parannusta, mutta ilmeisesti riittäviä toimia ei ole voitu toteuttaa.
Avainhenkilön vaihtuminen ei helpota kunnan tulevien investointien ja suunnittelun toteutumista. Palapelin kasaamisesta katoaa kesken urakan tekijä, jolla on ehkä paras tieto ja ymmärrys tilanteesta. Seuraajalla on täytettävänä suuret saappaat. Hakijalta vaaditaan lujaa työmoraalia, pitkiä hermoja, yhteistyökykyä ja isojen kuvioiden hallintaa.
VIMPELI haluaa olla tunnettu yrityksistään ja yritteliäisyydestään, yhteisöllisyydestään ja avoimuudestaan. Aivan näin puhtoiselta ja helpolta ei päätöksenteko ja toimintakulttuuri viimeaikaisen keskustelun perusteella vaikuta. Kun taustalla on kiistoja, erilaisia näkemyksiä ja jopa politikointia, mihin tässä kohtaa Vimpelissä ei olisi varaa, asioiden eteenpäin vieminen on työlästä. Sivusta seuraavan mieleen voi nousta kysymys: kuka jarruttaa taustalla ja miksi? Esimerkkinä vaikkapa Aapiskuja, josta huoli on herännyt vuosikausia sitten ja tehdyistä toimenpiteistä huolimatta ollaan tässä pisteessä.
Haasteena ovat ”esi-isien” synnit. Kun kiinteistöjen huoltoa on laiminlyöty, lyövät rakennusten vuotavat katot, huonosti tehdyt remontit ja pieleen asennetut ilmastoinnit takaisin, jälkikäteen. Laskua maksavat paitsi lapset ja vanhukset, joita heitellään kuin perunasäkkejä paikasta toiseen, myös työntekijät, jotka joutuvat altistumaan työpaikoillaan mikrobeille (osa oireilee, osa ei), viranhaltijat, joiden on vääntäydyttävä ties kuinka monelle mutkalle selvittäessään kuvioita, sekä veronmaksajat.
Päiväkodin osalta on päästy jo paremman puolelle: konttiratkaisu takaa työrauhan ja pysyvyyden usean vuoden ajan. Kaikkien muiden osalta piina jatkuu. Iso hatunnosto opettajille, jotka omalla esimerkillään rauhoittavat tilannetta ja pitävät arjen kasassa.
Viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kamppailu aikaa, budjettia ja kuntalaisten arvostelua vastaan ei varmasti ole ainoa lajiaan Suomessa: samaa käydään läpi muissakin kunnissa. Paine on kova. Realiteetit ovat varmasti teknisessä toimessa tiedossa, mutta niitä tulisi avoimemmin jakaa luottamushenkilöiden suuntaan. Toisaalta keskeneräisiä asioita pitäisi myös pystyä olemaan kommentoimatta, mikäli niiden julkistaminen on kuntalaisten edun vastaista.
SUURIMMAT kysymykset ovat tällä hetkellä se, voidaanko valtavalla tasearvolla pienten poistojen vuoksi pidetty Aapiskuja romauttaa alas vai vieläkö sitä yritetään tekohengittää, ja se, miten hybridikeskusta lähdetään toteuttamaan ja millä aikataululla.
Päätöksenteko ei ole helppoa, mutta päämääränä tulisi olla terveiden tilojen tarjoaminen lapsille ja nuorille, mikä on tärkeää kunnan smart growth -strategiankin kannalta. Vaikka hintalappu olisi suuri, terveyteen panostamista ja varman päälle ottamista tuskin kukaan jälkikäteen katuu.
