Jo 1600-luvulta löytyy dokumentteja vesivoiman käytöstä myllyjen ja sahojen energiana. Jokea ei kuitenkaan saanut sulkea kokonaan, vaan kolmasosa uomasta jouduttiin jättämään avoimeksi kaloille ja veneille.
Katastrofivahinko sattui vasta, kun sähköyhtiöt sulkivat jokiväylän kokonaan sähköntuotantoaan varten. Toisin sanoen: tappoivat ”kultaisen kanan” omien etujensa vuoksi! Miten tämä oli mahdollista? Siihen asti kalat olisivat voineet uida ilman suurempia esteitä aina Alajärvelle asti ja vielä korkeammalle pienille puroille lisääntymään.
Jokilaakson asukkaiden teollisuus — siian, lohen, harjuksen, neonsilmän jne. pyytäminen — hävisi.
Elinkelpoinen joki oli muuttunut ja kutistunut, kun yhteys mereen oli katkennut.
ALLEKIRJOITTANUT haastatteli nyt edesmennyttä Johannes Käckoa vuonna 2010.
Vielä vuonna 1934 paikalliset “huulivat” siikaa Åminneforsenissa. Johannes kertoi, että syysiltaisin hevosilla ja kärryillä mentiin koskelle. Heillä oli aiemmin mottona, että kun kärryn “lantahiutale”, noin 0,5 kuutiota, oli täytetty, voi lähteä kotiin. “Eräänä iltana sain verkkoon 4,5 kilon lohen, kun huusin siikaa”!
Johannes kertoi, että hän on luultavasti viimeinen, joka on pyytänyt lohta Ähtävänjoesta! Se voi hyvinkin olla totta, koska joki suljettiin kokonaan vuonna 1929. Joen pienkoskien yläosaan syntyneet lohet palasivat vuosi toisensa jälkeen syntymäjokeen kutemaan.
JOESSA syntyneet jalokalat, kuten lohi ja taimen, pysyvät joessa 2–3 vuotta kasvamassa, kunnes ne ovat saavuttaneet 20–30 sentin koon ja uivat merelle. Lohi ui aina Itämereen asti, jossa on runsaasti ravintoa, kuten silliä ja muita pieniä kaloja sekä katkarapuja. 2–3 vuoden kuluttua lohi on sukukypsä. Sitten se etsii tiensä takaisin syntymäjokeensa, jonka se vaistomaisesti löytää.
Makeanveden helmisimpukka tarvitsee myös lohikaloja lisääntyäkseen. Lohikalojen nousun jokeen estyttyä myös makeanveden helmisimpukoiden lisääntyminen Ähtävänjoessa lakkasi.
Kun ihminen katkaisee linkin luonnosta, hän tekee karhunpalveluksen itselleen ja monille eläinlajeille. Ihmisen ei pidä tehdä asioita, joita hän ei ymmärrä.
ONNEKSI ongelma on mahdollista korjata.
Meillä on Suomessa esimerkkejä siitä, että lohi palaa jokiin vasta vähän aikaa sen jälkeen, kun kalojen muuton esteet on poistettu. Vain muutaman vuoden kuluttua vaelluskalat ovat palanneet. Kaikkea ei voi laskea euroissa, mutta turistit jättävät taakseen suuria summia.
Ei vain joki ole häviäjä. Meren lohikantaa heikentää se, että meillä on vain muutama lohijoki. Vaistonsa avulla lohi löytää tiensä takaisin syntymäjokeensa lisääntymään. Kuitenkin pieni osa, noin yhdestä kahteen prosenttia, eksyy ja ui harhaan toiseen jokeen.
Tällä korvaamattomalla tavalla kalakantaan sekoittuu uutta verta, mikä tekee siitä elinkelpoisemman.
ÄHTÄVÄNJOELLE suunnitellaan ensimmäisiä kalareittejä voimalaitosten ohi. Kalojen tarvitsema vesimäärä on vuodenajasta riippuen yhdestä kahteen kuutiometriä sekunnissa. Tämä tarkoittaa 5–10 prosenttia joen keskimääräisestä valumasta.
Sähköyhtiöiden on nyt korkea aika varmistaa, etteivät padot enää estä kalojen muuttoa.
93 vuotta sitten sähköyhtiöt sulkivat joen kalastukselta. Nyt niiden pitäisi korvauksetta tarjota resursseja ja hallita kalojen tarvitsema vesimäärä vaellukseensa kalastusreittejä pitkin.
Nyt sähköyhtiöillä on mahdollisuus kantaa vastuunsa ja osoittaa hyvää tahtoa Ähtävänjokilaakson väestölle, vaikka yhtiöiden johdossa on nykyään aivan toisenlaisia ihmisiä kuin ne, jotka sulkivat joen tuolloin vaelluskaloilta. Sitten voi myydä vihreää sähköä hyvällä sydämellä.
Allan Hjulfors, eläkeläinen