Kirkkonummella asuva Aalto-Alanen kirjoitti eläkkeelle jäätyään isovanhempiensa Aino ja Alvar Aallon tarinan heidän kirjeisiinsä perustuen. Rakastan sinussa ihmistä ilmestyi elokuussa 2021 Otavan kustantamana.
Kirjailija pääsi ennen tilaisuutta kierrokselle paikkakunnan Aalto-kohteisiin Liisa Heinilän johdolla.
Alajärvi oli Aino ja Alvar Aallolle rakas ja tärkeä paikka, jossa he viettivät kesiä lasten ollessa pieniä.
–Siitä kertoo muun muassa tämä kirjani takakannessa oleva kuva, jossa Alvar, Aino ja lapset istuvat rannalla, Aalto-Alanen totesi ja esitti tilaisuudessa myös muita perheen albumeista löytyneitä Alajärvi-aiheisia kuvia.
–Äitini Johanna, Alvar ja Aino Aallon tytär, oli antanut minulle 1990-luvulla säilytettäväksi Ainon ja Alvarin välisen kirjeenvaihdon. Se oli riippukansiossa, järjestetty summittaisesti vuosikymmenten mukaan, enkä sitä siinä vaiheessa käynyt sen tarkemmin läpi. Myöhemmin aloin järjestellä niitä ja ajatella, että tässä on tarina, joka täytyy kertoa kirjeiden kautta, heidän omilla äänillään.
Eläkkeelle jäämisen jälkeen kirjeiden tutkimiselle oli aikaa. Teos syntyi Aalto-Alasen mukaan kahden merkittävän tapahtuman seurauksena.
–Kun Virpi Suutari teki elokuvaa isovanhemmistani, hän kysyi, voidaanko perheen puolelta auttaa. Hän tarvitsi apua päästäkseen lähemmäksi sitä, kuka Aino oli. Hän sai kirjeet lainaan ja kertoi myöhemmin, että se oli se hetki, että hän pääsi käsiksi Ainon persoonaan. Hän skannasi kirjeet, jotka oli kirjoitettu koukeroisella käsialalla ohuelle paperille, jolloin niitä voi käsitellä tietokoneen ruudulla, mikä helpotti minun työtäni valtavasti.
Toinen tapaus, joka vaikutti Aalto-Alasen kiinnostukseen isovanhempiensa elämästä, oli Aaltojen kotoa löytynyt vanha pölyinen kapsäkki. Elissa Aallon kuoltua, vuonna 1994, Heikki Aalto-Alanen kävi isovanhempiensa jäämistöä läpi äitinsä kanssa. Kapsäkissä oli A3-kokoisia piirustuskansioita, joissa oli Alvarin luonnostelmia Ainosta hänen kuolinvuoteellaan. Ne herättivät jotakin Aalto-Alasessa.
ISOVANHEMPIEN tarina ja heidän elämänsä vaiheet sekä ajatukset tulivat Aalto-Alaselle lähelle aivan uudella tavalla kirjoitusprosessin aikana. –Lähtökohta, josta tämän kirjoitin, on perheenjäsenen näkökulma, ei niinkään taide- tai arkkitehtuurihistoriaa, vaikka työ olikin heille todella tärkeää.
Hän kertoo hieman yllättyneensä siitä, kuinka tiiviisti Aallot olivat tekemisissä eurooppalaisen modernin arkkitehtuurin, Bauhaus-koulukunnan kanssa. Tiiviissä kanssakäymisessä he olivat koko ajan lähellä sitä, mitä Saksassa ja muualla tapahtui arkkitehtuurin saralla, mikä heijastui myös heidän omaan toimintaansa ja tuotantoonsa.
Esimerkiksi László Moholy-Nagyn kanssa heillä oli lämmin ystävyyssuhde. Aino Aalto säilytti ”lähes kaiken”, joten Moholy-Nagyn kirjeet olivat tallella. Aalto-Alanen pyysi Chicagossa asuvaa Hattula Moholy-Nagya, arkkitehdin tytärtä, ”suomentamaan” saksaksi kirjoitetut kirjeet, joiden käsiala oli vaikeaselkoista. Kääntäjä Oili Suominen käänsi tekstit saksasta suomen kielelle. Koska Moholo-Nagyn omaa kirjeenvaihtoa ei ole tallella, olivat kirjeet merkityksellisiä paitsi hänen lapsilleen, myös arkkitehtuurin historian tutkimukselle kansainvälisesti.
