Tupakkarahoilla kameratarvikkeita – kamera kulkee Raimo Nuolikosken mukana lähes päivittäin

Raimo Nuolikoski nauttii kevätauringosta Enontekiöllä pyöräillen ja kuvaten maisemia. Kuvat: Nuolikoskelta
Julkaistu:
Kategoria:
,

Kuvat Saarikentästä ja Kilpisjärven maisemista osuvat kunnassa liikkuvien silmiin toistuvasti tämän Pauli-veljen jätekuljetusauton kyljistä. Hallapurolaiset saavat ihailla kuvia myös facebookissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Vastaavasti kotipaikkakunnalla on ikuinen paikka Nokialle muuttaneen Nuolikosken sydämessä, eikä kaipuu Hallapuron maisemiin katoa myöskään mökkimaisemissa Enontekiöllä.

1954 syntyneen Raimo Nuolikosken ensimmäiset muistot kotikylästä ovat ajalta, jolloin Kalkkitehtaantietä rakennettiin.

–Tiekarhua pidettiin yönseudut aina meidän pihassa, ja aamuisin kuski lähti siitä liikkeelle, hän taisi olla meillä kortteeria.

–Kerran meille tuli Toivo Suolasalmi-niminen mies esittelemään hankkimaansa venäläistä Katz-kuorma-autoa. Sitä lähdettiin sitten joukolla koeajamaan, käymään Sääksjärvellä, ja mukuloita laitettiin lavalle. Se oli kovakulkuinen auto ja Topi halusi näyttää miten lujaa se kulkee. Jyrkällä nyppylällä meinattiin lentää lavalta, kun auto hyppäsi ilmaan – päät osuivat kattoon. Sen jälkeen ajettiin vähän rauhallisemmin.

Autot ja koneet olivat tärkeä osa lapsuutta ja nuoruutta.

–Vaarilla oli kuorma-autoja, joilla ajettiin puu- ja sahatavaraa Pietarsaareen ja kalkkia ympäri maakuntaa, muistelee Nuolikoski.

Perheen isä toimi autoilijana, äiti ja kahdeksanpäinen lapsikatras olivat päävastuussa perheen maatilan hoitamisesta.

–Traktorihommiin päästiin siinä kymmenen vuoden tienoilla, heinän ajosta alkaen. Isällä oli maitoauto, jolla kerättiin Hallapuron, Porasen, Oksakosken ja Peltokankaan maidot Vimpelin osuusmeijeriin vietäväksi, 170 kilometrin lenkki ajettiin päivittäin. Siinä me veljekset ollaan oltu vuorollamme tonkkia nostelemassa: kaikki on saaneet selkävaivansa maitoauton lavalta, Nuolikoski naurahtaa.

HÄNEN tiensä vei Nokialle 17-vuotiaana, työn perässä.

–Kaksi vanhempaa velipoikaa olivat siellä jo. He tulivat käymään kotona karkauspäivänä 1972 ja niin minä lähdin sillä kyydillä Nokialle sinä sunnuntai-iltana. Seuraavana aamuna mentiin Nokia-yhtiön työhönottoon. Parin puhelun jälkeen luvattiin, että seuraavana aamuna saa mennä rengasvarastolle töihin.

Työuran alkuvaiheessa Nuolikoski teki Saabin tehtaalle ensiasennusrenkaita, sitten nastoittamista.

–36-vuotiaana lähdin ammattikouluun ja suoritin varastonhoitajalinjan Tampereen Pyynikillä. Sieltä pääsin ensin työharjoitteluun ja myöhemmin kesäpomoksi paperitehtaalle, missä olin määräaikaisena kolme vuotta. Siellä oli politiikka, ettei vakipaikkoja annettu, vaan palkattiin projekti kerrallaan. 1995 entinen työnantajani soitti, että tulisinko Nokian Nastalle töihin, kun rengastehtaan nastoitustyö ulkoistettiin. Niin aloitin sitten seuraavana vuonna Nastalla ja olin siellä työnjohtajana, kunnes pääsin eläkeputken kautta pois työelämästä 2012. Parhaimpana vuonna nastoitimme lähes kaksi miljoonaa rengasta.

AIKA ei ole päässyt käymään pitkäksi sen jälkeenkään. Raimo Nuolikoski aloitti vapaaehtoistyön Nokian seurakunnassa.

–Toimin atk-neuvojana seurakuntakeskuksessa pari tuntia viikossa, avustaen pääasiassa ikäihmisiä. Vapaaehtoisena olen tehnyt paljon muutakin: korjaillut ihmisten huonekaluja, kuljettanut tavaroita, kuten seurakunnan hankintoja ja ajanut ihmisiä sairaalaan ja niin edelleen. Olen aina ollut innokas tekemään puutöitä ja pikku remonttia, esimerkiksi pahkakelloja on tullut tehtyä kymmeniä.

Valokuvaus on kulkenut mukana koko elämän. Lopetettuaan tupakoinnin 12 vuotta sitten Nuolikoski alkoi kerätä ennen tupakkaan käyttämänsä rahan hillopurkkiin.

–Niillä rahoilla on tullut hankittua kohtuullisen hyvät valokuvausvehkeet. Kamera on mukana lähes päivittäin. Julkaisen ottamiani luontokuvia Facebookissa ja Instagramissa.

KORONA-AIKA muutti Raimo ja Outi Nuolikosken elämää radikaalisti. Heillä on ollut mökki Enontekiöllä, Outin lapsuuskodin mailla vuodesta 1984.

–Nyt olemme olleet pääasiassa täällä. Vimpelissäkään emme ole käyneet, mitä nyt ohi mennessä pysähdymme Nelimarkassa kahvilla. Aiemmin olen ollut siellä säännöllisesti, viime vuosikymmenellä paljonkin, sen jälkeen, kun olin kunnostamassa Pauli-veljen mökkiä Hallapurolla: se on hyvä tukikohta. Valokuvaus on vetänyt Pohjanmaalle samaa tahtia lintujen kanssa: sekä keväällä että syksyllä on ollut hieno tulla kuvaamaan.

Haastatteluhetkellä Raimo Nuolikoski on Enontekiöllä. Pitkän ajomatkan jälkeen ensimmäinen työ oli lapioida auki polku pihan perälle hyysikkään lähes metriseen hankeen, mikä vei useita tunteja.

–Illalla pääsin kuvaamaan revontulia, niitä näkee täällä melkein joka yö, jos on kirkas sää.

Enontekiöllä arki on erilaista kuin kaupungissa. –Täällä ollaan luonnon keskellä. Ostin toissa vuonna sähköpyörän ja ajelin vuoden aikana 3 000 kilometriä latupohjia pitkin, täällä kun se on sallittua. Viime vuonna tuli vain 1 500 kilometriä, kun rakensin puuladon pihaan oman metsän puista, siinä meni aikaa.

Pariskunta viettää kevään pohjoisessa nauttien hangista ja kevätauringosta lumien sulamiseen saakka.

–Täällä on mukava pyöräillä, hiihdellä ja mennä potkukelkalla kauppaan.

Enontekiöltä on siedettävä matka ajaa Luulajaan tapaamaan nuoremman tyttären perhettä. Vanhempi tytär asuu Pirkanmaalla.

VAIKKA Vimpelistä on muuttanut pois jo vuosikymmeniä sitten, se on yhä koti ja tulee olemaan sitä aina.

–Kyllä sinne ikävöi. Se on rakas paikka. Ihmiset ovat siellä erilaisia kuin Pirkanmaalla. Minua ihastuttavat erityisesti ihmisten suoruus, auttamisenhalu ja yhteisöllisyys.

Tärkeä yhteydenpitokanava kotikulmille on Hallapuron kyläyhteisö -facebookryhmä, jonka Nuolikoski on perustanut kyläläisten ja kylältä muuttaneiden tiedotuskanavaksi. –Se on yllättävän vilkas sivusto.

Kunhan elämä normalisoituu, Nuolikosket aikovat viettää jälleen enemmän aikaa Vimpelissä.

–Niin kauan kuin pystyy autoilemaan. Tässä iässä tietää, ettei enää montaa kymmentä vuotta ajella.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti