VANKIEN ruokahuoltoon kuului, että Ester Englund leipoi heille päivittäin leipää. Hänen kertomansa mukaan tähän kului joka päivä 50 kiloa jauhoja. Leivät leivottiin Härjebackassa ja paistettiin Torppa-Jannen uunissa. Ester pesi myös yhdessä erään toisen naisen kanssa vankien vaatteet kerran kuukaudessa.
Helga Hellsten, joka työskenteli Vilobackassa meijerissä, on kertonut eräästä ruokahuoltoon liittyvästä episodista. Vangit saivat määräajoin hakea meijeristä kuorittua maitoa eli kurria ruokajuomakseen. Erään kerran talvella tuli kaksi vankia vartijansa kanssa hakemaan kurria meijeristä. Lunta oli paljon ja tiet avaamatta ja kävi niin, että vankien kelkka kaatui ja kurrihinkki sen mukana, ja sinne hankeenhan se maito meni.
Meijerin isännöitsijä Emil Back näki tämän onnettoman sattuman ja kutsui vangit takaisin ja täytti heidän hinkkinsä uudelleen vielä täydemmäksi kuin ensimmäisellä kerralla. Tämän vangit saivat kuljetettua onnellisesti leiriin.
Seuraavana sunnuntaina isännöitsijä sattumoisin vieraili leirissä. Vangit kokoontuivat rivistöksi ja lauloivat isännöitsijälle kiitokseksi hänen anteliaisuudestaan.
SYKSYLLÄ 1944 vihollisuudet Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät ja aselepo astui voimaan syyskuun neljäntenä päivänä. Rauha solmittiin ja sen ehtojen mukaisesti vankileirit Suomessa purettiin ja sotavangit palautettiin Neuvostoliittoon. Näin kävi lokakuussa samana vuonna myös tarinamme kaikille venäläisille vangeille. Heidän myöhemmistä vaiheistansa ei ole mitään tietoa, mutta ei sotavangiksi jääneiden kohtalo Stalinin Neuvostoliitossa tiettävästi ollut kadehdittava.
Kaikkien vankien ja tämän vankileirin tarina ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Kun leiri oli määrätty evakuoitavaksi, siirsi Vapo yhden parakeista muutamia kilometrejä länteen Kornjärven kylän tuntumaan niin ikään valtion metsäalueelle. Parakkiin majoitettiin Bäckarsin leirin inkeriläiset vangit, noin runsaat kaksikymmentä miestä. Siellä he jatkoivat metsätyömiehinä nyt Vapon avaamalla uudella hakkuutyömaalla Kornjärvellä.
Ihmeellistä asiassa on se, että kyseiset metsätyömiehet olivat sotavankeja, jotka rauhansopimuksen mukaan olisi pitänyt palauttaa Neuvostoliiton kansalaisina muiden vankien mukana takaisin kotimaahansa. Se, millä valtuuksilla Vapo onnistui tänne nämä miehet sijoittamaan, ei ole tiedossa.
Hakkuutyöt ehtivät olla työnjohtaja Forsströmin johdolla käynnissä kuukauden päivät. Työmaa oli hyvin organisoitu, sen ruokahuollosta vastasi omat keittäjät ja muona tuli Vapon kautta, siis valtiolta.
Ilmeisesti miehille oli tehty selväksi, että ei olisi suotavaa poistua työmaa-alueelta mihinkään kauemmaksi, jotta tieto miesten alkuperästä pysyisi salassa. Paikalliset ihmiset kyllä tiesivät, keitä metsässä työskenteli. Kylän pojat vierailivat parakeilla usein, koska valtion muonissa olevilla miehillä oli ruokatarvikkeissa muun muassa armeijan ”pomminkestävää” näkkileipää, jota he auliisti antoivat poikien rouskuteltavaksi ja pojille se tuohon aikaan oli melkein herkkua.
TYÖMAA olisi nähtävästi voinut jatkua pidempäänkin kenenkään asiasta sen kummemmin kyselemättä, ellei houkutus tutustua työmaan ulkopuoliseen maailmaan olisi käynyt joillekin miehille ylivoimaiseksi vastustaa. Niinpä pari kaveria päätti pistäytyä Pietarsaaren kaupungissa. He onnistuivat saamaan jostain viinaksia ja juopottelun lopputulos oli se, että he heräsivät kaupungin poliisiputkasta. Protokolla edellytti miesten henkilöllisyyden selvittämistä ja nyt kävi ilmi, että nämä miehet olivat entisiä sotavankeja, joita ei missään nimessä olisi enää pitänyt olla Suomessa. Välittömästi tämän jälkeen viranomaiset sulkivat hakkuutyömaan, ja työmaa tyhjeni kenenkään tietämättä yhdessä yössä.
ASIASTA seurasi tietenkin myös oikeustoimia. Työnjohtaja Forsström, joka oli vastuussa työmaan organisoinnista, joutui käräjille vastaamaan, millä valtuuksilla ja kenen toimesta näitä miehiä ei ollut palautettu muiden vankien mukana, vaan oli rauhansopimuksen ehtojen vastaisesti pidetty tällä työmaalla.
Kerrotaan että Forsström pysyi kuitenkin koko ajan rauhallisena. Kaikkiin kysymyksiin hän vastasi aina: ”En tiedä, en voi muistaa mitään tästä asiasta”.
Kerrotaan tuomarin jo tulistuneen Forsströmille ja ärjyneen hänelle, että miten on mahdollista, että sellainen mies, joka ei muista eikä tiedä mitään, voi toimia näin suuren työmaan työnjohtajana. Tähän oli Forsström vastannut: “Se on helppoa. Kaikki todella tärkeät asiat kirjoitan paperille.”
Jonkinlaisen tuomion työnjohtaja lie sitten sai, mutta on selvää, että ei hän ollut ainoa asiasta vastuussa ollut henkilö. Hän kuitenkin antoi toiminnallaan oikeudessa sellaisen kuvan, että ei hän ainakaan tiennyt tai muistanut ketään muita asiasta tietäviä. Tämän jälkeen ei parakkeja enempää siirrelty vaan ne hävitettiin Kornjärveltä lopullisesti.
MAINITTAKOON, että Ilveskiven maastossa hakkuut jatkuivat vielä koko talven 1945. Sinne tyhjilleen jääneisiin Bäckasin parakkeihin majoitettiin vuonna 1925 syntyneitä asevelvollisia pohjoiselta ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, jotka rauhanehtojen armeijan miesvahvuudesta määräävän kohdan mukaan eivät voineet olla asepalveluksessa. He suorittivat loppuosan sodan melskeessä kesken jääneestä asepalvelustaan täällä Vapon hakkuutyömaalla saaden aikaan noin 8 600 kuutiometriä halkoja.
Mauri Jokela
Lähteet:
Otto Forsström: Purmon metsänhoitoyhdistyksen 50-vuotishistoria
Anna-Liisa Björklundin kirjoitus Purmo-lehdessä
Rolf Nykvistin ja Eugen Nymanin haastattelut
