Metsästysoikeus Suomessa liittyy maanomistukseen, alueen omistajalla on oikeus metsästää omistamallaan alueella, silloin kun metsästäminen on sallittu. Vuonna 1934 saatiin itsenäisen Suomen ensimmäinen metsästyslaki, jolloin metsästyksen edellytyksenä oli metsästyskortin, niin kutsutun metsästyslipun lunastaminen, jonka myöntävänä tahona oli paikallinen nimismies, jolle myös oli tehtävä riistailmoitukset ja koonnit vuoden saaliista. Vielä oltiin kaukana ajoista, jolloin metsästäjän oli suoritettaman metsästäjäntutkinto ja riistanhoitomaksu.
Vimpelissä oli vuonna 1937, kesäkuun 30. päivänä 52 lipun lunastanutta metsästäjää. Lipun myöntäjänä oli Lappajärven nimismies Rolf Emil Packalén (nimismiehenä 1928–1947). Riistatietoja vuoden 1937–38 aikana oli Vimpelistä toimittanut Josua Hakalahti.
Hakalahti luonnehtii riistakantaa muun muassa seuraavasti: Metsoja vähän, teeriä runsaasti, pyitä vähän, riekkoja vähän ja peltopyitä keskikertaisesti. Hirvien kohdalla vähän ja piisamimyyrä on sukupuuttoon hävinnyt. Suomen yleiseen metsästäjäliittoon tehty ilmoitus kertoo seuraavasti 9. kohdassa ”On tavattu 8 hirviä. Salametsästystä ei ole harjoitettu.”
Vuoden 1942 ilmoituksen allekirjoittaneet ovat edellä mainittu Hakalahti ja Vimpelin apteekkari Ivar Ellfolk, 29.3.1943. ”Saalismäärät on kirjattu nyt myös ylös: Oravia 1 352 kpl, teeriä 235 kpl, metsoja 65 kpl, viisi vuotta aiemmin sukupuuttoon hävinnyt piisamimyyrä kanta on elpynyt ja saalismäärä 54 kpl.”
Ilmoitus metsästäjäliittoon samaiselta vuodelta: ”Koirakuri on ollut kova, tapettu 36 kappaletta, jotka on irrallaan juoksennellut.” ” Luvattomasti tapettu kaksi hirveä, molemmista on oikeus tuominnut sakkoon metsästäjät.”
