SOTE-UUDISTUS on todennäköisesti suurin uudistus, mitä koskaan on tehty sosiaali-, terveys- ja pelastustoimessa. Vuoden 2023 alusta alkaen Etelä-Pohjanmaan maakunnalliseen hyvinvointialueeseen kuuluu 18 kuntaa, joissa asuu noin 200 000 ihmistä. Sen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa noin 9 000 henkilön organisaatio, jonka vuosibudjetti on noin 790 miljoonaa euroa.
Se on muutos, jonka ei uskottu koskaan toteutuvan.
–Vanhasta järjestelmästä jää kuitenkin jäljelle se tärkein. On luvattu, että palvelujen taso ja ihmisten turvallisuus säilyvät. Hyvinvointialue vuokraa kuntien nykyiset sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen tilat vähintään kolmeksi vuodeksi käyttöönsä, kertoo vimpeliläinen Sirpa Salomäki, joka on tammikuun aluevaaleissa ehdolla Keskustan listalta.
–Nykyisen sote- ja pelastushenkilökunnan asema on turvattu ja töitä kaikille on luvattu riittävän uudessa organisaatiossa. Hyvinvointialueen hallintorakenteen tulee toki olla kevyempi kuin Etelä-Pohjanmaan kuntien yhteenlaskettu nykyinen sosiaali- ja terveystoimen hallintorakenne. Hoitohenkilökunnasta sen sijaan on jopa kova pula sekä sosiaali- että terveysalalla.
Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää yleisillä vaaleilla tammikuussa 2022 valittava aluevaltuusto. Se vastaa hyvinvointialueen toiminnasta, taloudesta ja palveluista. Valtuuston apuna on hallitus, tarkastuslautakunta ja jaostot.
–Operatiivisesta johtamisesta vastaavat hyvinvointialueen palkkalistoilla olevat esihenkilöt, Salomäki kertoo.
Hyvinvointialuetta on valmisteltu pitkään, ja organisaatiota, rahoituspohjaa, palvelutarpeita ja henkilöstöresursseja puntaroidaan, sillä avaintoiminnot tulisi saada kuntoon vuoden 2022 aikana, että asiakas saa tarvitsemansa palvelut myös tammikuussa 2023.
SALOMÄEN mukaan ensimmäisen aluevaltuuston on oltava aktiivinen ja ketterä.
–Valittavien valtuutettujen on hahmotettava sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus, tunnettava pelastustoimen malli ja toimintatavat ja iskettävä kouransa työhön. Valtuutetun työ ei ole politiikkaa, vaan sitä, että tunnetaan päätettävien asioiden sisältö, ymmärretään päätösten merkitys ja vaikutus asiakkaille. Valtuutettujen on kyseltävä ja tarvittaessa kyseenalaistettava, on ratkottava ongelmia ja tehtävä päätöksiä. On myös pystyttävä vaihtamaan kaistaa, jos näyttää, että tehty päätös ohjaa ojaan.
Hän ei näe kuitenkaan huonona sitä, jos aluevaltuustossa olisi luottamushenkilönä ministereitä, kansanedustajia tai valtuutettuja.
–Päinvastoin. Vallankin näin hyvinvointialueen rakentamisvaiheessa verkostot ovat tärkeitä. Ne ovat tärkeitä moneen suuntaan, sekä niin valtakunnan tasolle kuin kuntalaisiin. Verkostot ovat yksi väylä tiedonkululle, perusteluille ja vaikuttamiseen. Tämä osa ehkä onkin vähän politiikkaa.
Kaikista Etelä-Pohjanmaan kunnista ei mitä todennäköisimmin saada aluevaltuutettua.
–Hyvin mahdollista on, että jos äänestysprosentti on alhainen, valinnat keskittyvät sinne, mihin palvelutkin ovat vaarassa keskittyä. Siksi on tärkeää, että ihmiset lähtevät liikkeelle ja äänestävät. Kunnasta riippumatta läpimenoon aluevaaleissa tarvitaan paljon ääniä. Reunakunnista läpimenoon tarvitaan ääniä suhteessa vielä enemmän.
SALOMÄKI nostaa asiakkaan keskiöön hyvinvointialuetta toteutettaessa.
–Asiakas ei saa palveluitaan ilman rakenteita, mutta on muistettava, että rakenteet ovat asiakasta varten. Niin iso ja mahtava ei saa hyvinvointialue olla, että sen uumeniin asiakas katoaisi.
–Vaikka aluevaltuutetun tehtävänä on ajaa maakunnallisena toimijana koko maakunnan parasta, on otettava huomioon, että ihmisten olosuhteet, palvelutarpeet ja palveluidensaantimahdollisuudet ovat hyvinvointialueen eri osissa erilaiset. Siksi yksi tärkeimmistä, jopa tärkein asia on, että palvelut jatkossakin jakautuvat alueella oikeudenmukaisesti. Jokaisessa pienessä reunakunnassakin on oltava vähintään yksi sosiaali- ja terveyskeskus ja paloasema. Päivystys on kaikkialla oltava saatavissa ja saavutettavissa kohtuullisten kilometrien ja kohtuullisen ajan päässä.
RISKINÄ palveluiden tasapuoliselle saatavuudelle Salomäki näkee palveluverkon mahdollisen supistamisen nykyisten sopimusten päättyessä.
–Lakkautetaan yksi hoitokoti sieltä ja toinen terveysasema täältä, ja kohta huomataankin palvelujen liian voimakas keskittyminen väestöltään suuriin kuntiin. Palvelut on turvattava pitkälläkin aikajaksolla lähellä asiakasta myös pienissä kunnissa.
Palveluiden kehittäminen on yksi tapa taata niiden saatavuutta. –Uusi teknologia on otettava entistä kattavammin käyttöön: etävastaanotot sopivat moneen tilanteeseen, palveluautot kiertelevät tälläkin hetkellä rokottamassa kylillä ihmisiä. Kotihoitoa on tuettava entistä enemmän, jotta vanhukset voivat asua kotonaan. Tämä ei kuitenkaan korvaa perinteisten vastaanottojen, tutkimusten ja hoitojen tarvetta, eikä kaikilla ole mahdollisuutta tai kykyä käyttää digipalveluita. Tulipaloja ei sammuteta etänä eikä jatkuvia lääkityksiä määrätä diginä.
